UUTISET 2012
Palaa takaisin.
     
    
    
    Tending-bordercollieita, www.heiniseppa.fi

  • 3.2.13 Tokon 4. maajoukkuekarsintakilpailu, Hausjärvi Tokon neljäs maajoukkuekarsinta kisattiin Hyvinkään Koiraurheilukeskuksessa. Kaksi isoa kehää, ja sujuva liikkurointi ja tuomarointi (tuomareina Pernilla Tallberg ja Ralf Björklund) varmistivat mukavan kisapäivän lähes neljällekymmenelle kilpailijalle. Kaksi liikettä, jotka näyttivät tällä kertaa tuottavan normaalia enemmän vaikeuksia olivat ruutu -jossa moni koira jäi ruudun etulaidalle - ja tunnari, jossa koirat joutuivat paljon varmistelemaan, ja myös vääriä kapuloita tuotiin muutaman kerran ohjaajalle. Kisan voitti hienolla suorituksella Nina Ässän (T. Hotspur) kanssa - erinomaista ja varmaa kehä- työskentelyä! Toiseksi tulivat Anne ja Rika (T. Eagle-Eyed) Virosta, ja kolmanneksi Oili Zipin (T. Occult) kanssa - Zip oli mainio ja supernopea, mutta ohjaaja antoi tällä kertaa hieman tasoitusta muille kaukoissa :) Neljäs ja viides sija menivät Timolle & Valolle, ja Tarjalle & Zicille - 10 parhaan koirakon joukossa olikin yhdeksän T-koirakkoa :)
    Vas Nina, Anne, Oili, Timo ja Tarja.


    Tässä poimintoja 1-tuloksista (tarkempia tuloksia lisää myöhemmin!) 1. Nina & Tending Hotspur 289 p 2. Anne & Tending Eagle-Eyed 285,5 p 3. Oili & Tending Occult 283,5 p 4. Timo & Tending Xenon 278,5 p 5. Tarja & Tending Jetblack 276,5 p Tesu & Tending Highflyer 273 p Anu & Tending Impressive 273 p Susan & Tending Lunar 272,5 p Pete & Tending Pawnee 270 p Riitta & Tending Joy 268,5 p Saara & Tending Rogue 263 p Hurjasti onnea kisan kärjelle, teitte upeita suorituksia!! Paljon onnea myös kaikille ykköstuloksia tehneille ja suorituksiinsa tyytyväisille!!
  • 2.2.13 N- ja S-pentujen pentupäivä, Porvoo PORSKin lämpimässä hallissa Porvoossa pidettiin kahden pentueen pentupäivä tokon merkeissä; meillä oli mukavasti treeniaikaa puolivuotiaille kakaroille, ja toki treenasimme myös vanhempiakin T-koiria päivän päätteeksi. Saimme paljon hyviä treenejä päteville pikkukoirille, ja päivä menikin mukavasti treenaten, jutellen ja syötäviä napostellen :)
    N-pentue ja emä Hip. Spotti ja Tarja treenaavat, Katja ja Christa seuraavat.
    S-pentue ja emä Zen. Elina ja REM. Kati ja Kappa.
    ED seuraa. Anna ja kelpo leikkivät. Leena ja By.
    S-pentuelaiset treenaavat

  • 27.1.13 Teema (JK1 BH Tending Quantum) ja Jari Kukkula kisasivat agilityn 2-luokassa Liedossa; nollarata ja voitto hyppyradalla!! Paljon onnea Jari & Teema!!
  • 26.1.13 Tokon 3. maajoukkuekarsintakilpailu, Vantaa Kolmas maajoukkuekarsintakisa käytiin Vantaan Vuokkoset-areenalla noin 40 koirakon voimin. Tuomareina toimivat Carina Savander-Ranne ja Pirkko Bellaoui, ja kisa sujuikin jouhevasti kahden kehän ja kahden tuomarin voimin - ja kisaajille oli tietenkin mukavaa että iso kisaajamäärä oli vielä aikataulutettu kahteen ryhmään. Kilpailun kärki erottui tällä kertaa harvinaisen selvästi, vain neljän koirakon päästessä yli 290 pisteen! Kisan voitti Christa Kaaoksen (T. Able Tiger) kanssa hienolla, keskittyneellä kehätyöskentelyllä, 293,5 p; toiseksi tuli Anu Luun (T. Impressive) kanssa, heillä paljon energisiä ja teknisesti hyviä liikkeitä kisassa. Kolmanneksi tulivat Jessica & Mac (T. Knight), joilla oli tänäänkin hieno kokonaisuus ja balanssi kaikissa liikkeissä. Neljänneksi ylsivät pistein 290,5 Katja ja Zen, joilla voimakasta ja nopeaa työskentelyä kehässä. Ykköstuloksia tuli paljon, ykköstason painottuessa muuten paljon tuonne 260-270 pisteen pintaan. Ongelmallinen tuntui olevan erityisesti kisan aloittanut liike, kaukokäskyt, jossa tuli paljon tuplakäskyjä johtuen osaltaan häiriöstä koirien takana tässä kehässä.
    Oik. Christa, Anu, Jessica, Katja ja veera ja taaempana tuomarit Carina ja Pirkko.


    Tässä vielä 1-tulokset T-koirakkojen osalta. 1. Christa Enqvist-Pukkila TENDING ABLE TIGER 293,5 2. Anu Rantanen TENDING IMPRESSIVE 293,0 3. Jessica Svanljung TENDING KNIGHT 292,0 4. Katja Kiviaho TENDING AIRBORNE 290,5 6. Nina Manner TENDING HOTSPUR 276,0 7. Timo Rannikko TENDING XENON 276,0 9. Tarja Melakari TENDING JETBLACK 273,5 10.Heikki Mäkinen TENDING ARDENT 271,5 Katariina Kainulainen TENDING KICKSTART 270,5 Kati Selkämaa TENDING JACKKNIFE 265,5 Satu Taskinen TENDING YEP 262,5 Therese Åberg TENDING HIGHFLYER 262,5 Heidi Pesonen TENDING OUTSHINE 259,5 Mari Leiviskä TENDING INTENSE 258,5 Supersuuret onnittelut kisan kärjelle; teitte upeaa suoritusta!! Christalle special-onnittelut, Kaaos oli hieno!!:) Lämpimästi onnea kaikille ykköstuloksia ja hyviä suorituksia tehneille!!
  • 26.1.13 Paavo (Tending Zest) starttasi ensimmäistä kertaa erivoi-luokassa Hanna ohjaajanaan; heti hienosti 1-tulos ja luokkavoitto!! Hurjasti onnea Hanna & Paavo, hyvä te :)
  • 19.1.13 Näp (Tending Ultimate) ja Sanna kisasivat agilityn 1-luokassa, ja hienosti nollavoitto! Isot onnittelut Sanna & Näp!!
  • Tulevia T-tapahtumia: - Varvara Bolshakovan tokopäivä Tending-tiimille to 7.2 pääkaupunkiseudulla; ilmot Riitalle. - S- ja N-pentueiden pentupäivä Porvoossa 2.2.13 /ilmoittaudu Riitalle - S-pentujen treenitreffit 29.3 Jyväskylässä /ilmot Katjalle
  • 6.1.13 Hello Kitty (FI AVA SE AVA FI AVA (H) Tending Pacemaker) ja Jukka kisasivat agilityn 3-luokassa; ja hienosti kaksi nollavoittoa!! Lämpimät onnittelut Jukka & Kitty!!
  • 6.1.13 Twixy (FI AVA FI AVA-H SE AVA SE AVA-H Tending Keen) ja Janne aloittivat uuden agilityvuoden upeasti; Ojangossa Vantaalla 3-luokassa kolme nollarataa ja sijat 1., 1. ja 2.!! Myös Tatzille (FI TVA FI AVA FI AVA-H EST AVA SE AVA PPR1 PAIM1 Tending Rival) nollarata, ja 7. sija. Supersuuret onnittelut Janne & Tatzi!!
  • 6.1.12 Gaia (Tending Kayo) ja Juha voittivat Ojangon kolmosluokassa hyppyradan, ja tulivat agilityradalla 2. sijalle. Paljon onnea Juha & Gaia!!
  • 6.1.13 Zac (FI TVA JK2 Tending Awesome) ja Arja kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; ja upea ykköstulos 304 pistettä!! Hurjasti onnea Arja & Zac!!
  • 6.1.13 Hope (Tending Zinger) ja Jaakko kilpailivat tokon voittajaluokassa; hieno ykköstulos 296 pistettä ja luokkavoitto!! Isot onnittelut Jaakko & Hope!!
  • 5.1.13 Tokon 2. maajoukkuekarsinta, Lempäälä Toinen karsintakisa kisattiin Lempäälässä 40 koirakon voimin; kisa oli jaettu kahdelle tuomarille (Riitta Räsänen ja Jaana Tala) kahteen samanaikaisesti pyörivään kehään, ja kisa sujuikin näin suhteellisen joutuisasti - toki silti oli varauduttava pitkään päivään. Arvostelu oli tiukahkoa kuten tottakai sopiikin, eikä kymppejä - eikä ehkä niitä ysejäkään - niin kovin paljon päivän mittaan näkynyt. Hyvät suoritukset silti aina erottuivat,ja kärjen piste-ero muihin oli selkeä. Isona plussana Lempäälässä oli myös kehien liikesuunnittelu; siirtymiset olivat jouhevat liikkeestä toiseen, ja liikkurointi sujuvaa. Karsintakilpailun voitti Christa Kaaoksen (Tending Able Tiger) kanssa hienolla suorituksella ja hienoilla pisteillä; toiseksi tulivat Katja & Zen (T. Airborne), kolmanneksi Jessica ja ja Mac (Tending Knight) ja neljänneksi vielä Nina ja Ässä (T. Hotspur) - he kaikki ylittivät 290 pisteen rajan.
    Vas. Christa, Katja ja Jessica ja taaempana tuomarit Jaana Tala ja Riitta Räsänen.


    Tässä vielä pistesatoa 1-tuloksia saaneiden T-koirakkojen osalta; kymmenen parhaan koirakon joukossa oli 9 kasvattiamme! 1 Christa Enqvist-Pukkila Tending Able Tiger bordercollie 302 / 1 tulos, KP 2 Katja Kiviaho Tending Airborne bordercollie 296 / 1. tulos, KP 3 Jessica Svanljung Tending Knight bordercollie 293,5 / 1. tulos, KP 4 Nina Manner Tending Hotspur bordercollie 291 / 1. tulos, KP 6 Kati Selkämaa Tending Jackknife bordercollie 286,5 / 1. tulos 7 Satu Taskinen Tending Yep bordercollie 286 / 1. tulos 8 Sirke Viitanen Tending Icon bordercollie 283,5 / 1. tulos 9 Katariina Kainulainen Tending Kickstart bordercollie 281 / 1. tulos 10 Oili Huotari Tending Occult bordercollie 279 / 1. tulos 11 Elina Rajala Tending Ripper bordercollie 278 / 1. tulos 12 Riitta Jantunen-Korri Tending Joy bordercollie 277,5 / 1. tulos 13 Anu Rantanen Tending Impressive bordercollie 276,5 / 1. tulos 14 Tarja Melakari Tending Jetblack bordercollie 275 / 1. tulos 15 Pete Huotari Tending Pawnee bordercollie 273,5 / 1. tulos 21 Pekka Korri Tending Pantheress bordercollie 263 / 1. tulos 22 Heidi Pesonen Tending Outshine bordercollie 261 / 1. tulos 23 Pia Pursiainen Tending Outmatch bordercollie 259,5 / 1. tulos 28 Timo Rannikko Tending Xenon bordercollie 258,5/ 1. tulos 29 Heikki Mäkinen Tending Ardent bordercollie 257 / 1. tulos Lämpimät onnittelut vielä kärkikolmikolle, ONNEA Christa & Kaaos, Katja & Zen ja Jessica & Mac!! Todella upeita suorituksia:) Paljon onnea myös kaikille hyviä pisteitä saaneille ja suorituksiinsa tyytyväisille; ykkösiä tuli paljon, ja T-läisiä oli hurja määrä kisaamassa taas :)
  • 5.1.13 Ainalle (FI AVA Tending Enigma) ja Outille tänään agilityn kolmosluokassa hienosti tuplanolla agiradoilta Eckerössä, ja sijat 3. ja 6.! Paljon onnea Outi ja Aina!!
  • 30.12.12 S-pentueen pentutreffit Lempäälässä Tässä muutama kuva S-pentujen treenitapaamisesta Lempäälän hallissa, jossa pentueen emän Zenin omistaja Katja oli koutsaamassa näitä taitavia 5-kuukauden ikäisiä kakarakoiria ja niiden ohjaajia:
    S-pentuelaiset. Frida seuraa.
    Pyry seuraa. Taito pitää kontaktia. Spotti. REM tokoilee.

  • 30.12.12 Tänään Vantaan agilitykisojen 3-luokissa hienosti kaksi kertaa kolmoisvoitto T-koirille :) Aamun hyppyradalla voiton vei Janne Twixyn (Tending Keen) kanssa, toiseksi tulivat Santtu ja Rai (Tending Qui Vive), ja kolmanneksi Teemu Pirun kanssa (Tending Passionate). Agilityradalla voiton vei Juha Gaian (Tending Kayo) kanssa, toiseksi tulivat Janne ja Twixy, ja kolmanneksi Santtu ja Rai! Viimeisellä kolmosten radalla vielä nollavoitto Jannelle ja Twixylle! Isot onnittelut kaikille hienoista radoista!! Jannelle ja Twixylle siis triplanolla sijoin 1., 2. ja 1.! Myös Tatzille (Tending Rival) tuplanolla! Paljon onnea Janne & Twixy & Tatzi!!
  • 29.12.12 Ilo (Tending Quest) ja Lotta nousivat eilen hienosti agilityn kolmosluokkaan sijoitusnollalla kakkosista! Hurjasti onnea Lotta & Ilo!!
  • 29.12.12 Paavo (Tending Zest) ja Hanna kilpailivat agilityn 1-luokassa; kolmas nollavoitto ykkösissä ja siirto kakkosiin :) Paljon onnea Hanna & Paavo!!
  • 27.12.12 Prima (Mawlch Dot) ja Leena voittivat HTM:n (heelwork to music) Pohjoismaiden Mestaruus-kultaa Ruotsissa!!

    kuva Emmy Marie Simonsen . kuva Emmy Marie Simonsen!.

    Leena ja Prima voittivat HTM:n ylivoimaisesti (yhteispistein lauantailta ja sunnuntailta) 56,07; ja voittaen samalla myös PM-joukkue-kultaa! Hurjan paljon onnea Leena & Prima!!
  • 20.12.12
    "Have yourself a merry little Christmas. Let your heart be light, From now on our troubles Will be out of sight. Have yourself a merry little Christmas, Make the Yule-tide gay, From now on our troubles Will be miles away. Here we are as in olden days, Happy golden days of yore, Faithful friends who are dear to us Gather near to us once more. Through the years We all will be together If the Fates allow, Hang a shining star On the highest bough, And have yourself A merry little Christmas now."
    Kennel Tending toivottaa kaikille koiraharrastajille, ja erityisesti kasvateillemme ja tuontikoirillemme omistajineen

    Rauhallista Joulua ja Menestyksekästä Uutta Vuotta 2013!
    Merry Christmas and Happy New Year!!
    Joulutervehdyksien sijaan lahjoitimme tänä vuonna summan Suomen Eläinsuojeluyhdistysten liitolle .

    Kasvattiemme omistajilta lahjaksi saamamme 15-vuotiskuvakirja kaikista kasvateistamme toi meille paljon muistoja mieleen ensimmäisistä "Tending-vuosista", kun T- ja M- ja W-pentueet olivat nuoria, ja saimme ensimmäiset valiokasvattimme. Kuinka iloitsimmekaan niistä ensimmäisistä ykköstuloksista, ja kuinka upeaa oli, kun kaikista T-pentueen seitsemästä pennusta tuli aikanaan Käyttö- Tottelevaisuus- tai Agilityvalioita! Kymmenen vuotta sitten, vuonna 2002, Aiko, Tao ja Velho saivat kolmoisvoiton tokon SM-kisoissa, ja PK-SM:ssä kasvattimme saivat kolme mitalia, kun Pai voitti SM-kultaa viestillä, Rölli pronssia, ja Noita hopeaa hakukokeessa. Nyt nuo samat - kuvakirjan kuvissa vielä pentuikäiset - koirat ovat harmaaposkisia tai paimentavat jo toisen maailman pilvilampaita. Me muistelemme lämmöllä näitä pentuja - miten Isoja Koiria niistä tulikaan; miten paljon arvokisahistoriaa ne loivat tälle rodulle Suomessa silloin, kun rotu ei ollut vielä tunnettu. Uudet Tending-sukupolvet ovat maailmalla, moni näistä ensimmäisten T-pentueiden jälkeläisiä kolmannessa tai neljännessä polvessa. Koulutusmetodit kehittyvät ja muuttuvat, me ohjaajat kehitymme ja toivottavasti parannumme, kenties joskus viisastummekin :) mutta uuden koiran kanssa joudumme aina aloittamaan alusta. Pennun pitää oppia ymmärtämään meitä ihmisiä, oppia oppimaan. Me kiitämme lämpimästi meidän "vanhoja" kasvattien omistajia, jotka ovat uskoneet ja tukeneet meitä kaikin tavoin kasvatustyössämme, ja joiden taitavissa käsissä on jo kenties kolmas tai neljäs polvi kasvattejamme. Tiedämme että ne ovat parhaissa mahdollisissa käsissä! 15 vuotta kasvatustyötä on kovin lyhyt aika - kun katsoo vuosia taaksepäin niin tuntuu, että T-pennutkin olivat nuoria vielä eilen! Omissa koirissa kuitenkin näkee sukupolvien vaihtumisen, kun Taikan tyttärenpoika Nero on jo kovin harmaa, Taikan pojantytär Numa on aikuistunut viisaaseen keski-ikään - ja alkaa muistuttaa yhä enemmän niin ulkonäöltään kuin luonteeltaankin kantanarttuamme Taikaa - ja Taikan tyttärentyttären pojasta Napista on kasvanut kookas vahvaluontoinen pojanjolppi- ja voi kuinka se muistuttaakaan ulkonäöltään nuorta Taoa, Taikan poikaa! Kun näitä kolmea koiraa eri sukupolvista katsoo, niin vaikka ne ovat persoonina kaikki omanlaisiaan, niin ne asiat joita itse arvostamme harrastuskoirassa - suuri keskittymiskyky, energisyys ja sitkeys työskennellä - ne pysyvät ja säilyvät, toivottavasti paranevatkin... Näitä koiria on ollut aina ilo kouluttaa - ja tällainen ilo tuottaa jatkuvuutta - silloin koulutusharrastus pysyy oman elämänkin ilona pitkään vaikka koirasukupolvet välillä vaihtuisivatkin. Vuosi 2012 oli hyvin menestyksekäs vuosi. Kasvattejamme edusti Suomea tokon, pk:n ja agilityn maajoukkueessa, tokossa myös Norjan, Italian ja Eestin joukkueissa. Tokossa kasvattimme voittivat MM-kultaa, MM-hopeaa, PM-kultaa ja PM-hopeaa - ja kolmoisvoiton SM-kisoissa. PK-puolella tuli SM-kultaa ja NOM-hopeaa, agilityssa PM-kultaa. Olemme iloisia ja ylpeitä taitavien kasvattiemme omistajien puolesta, että niin moni on yltänyt parhaimpaansa tänä vuonna; menestyksen taustalla on paljon aktiivisuutta, paljon taitoa ja paljon tehtyä työtä -ja ennen kaikkea paljon yhteistyötä. Yhteistyön tuloksena syntyy paljon hyvää - se jättää usein myös kultaisimmat muistot, kuten tuon saamamme kuvakirjan. Kiitos!

    Me toivotamme lämmintä joulumieltä teille kaikille siellä ympäri Suomen (ja Euroopan!), Lumista Joulua ja Tähtikirkasta Uutta Vuotta 2013!!
    Kuuntele! Tiukuja voi kuulla, joulu on jo porraspuulla. Kirkas tähti hohtaa, jouluun sinut johtaa. Sytytä kynttilä, hiljene tovi, avaa joululle ovi.

  • 15.12.12 Tokon 1. karsintakisa, Pieksämäki Tokon karsintakisakausi pyörähti käyntiin heti PM-kisojen jälkeen; Pieksämäen hiekkapohjaisessa hallissa pidettiin ensimmäinen karsintakisa, tuomareina Marko Puranen ja Markku Mäntynen. Koirakkomäärä oli suuri, ja kisa olikin järkevästi aikataulutettu kahteen ryhmään, aamu- ja iltapäivälle. Ykköstuloksia tuli runsaasti, ja nollaliikkeitä nähtiinkin varsin vähän päivän aikana. 10 ensimmäistä sijaa menivät T-koirakoille :) ja kolmen kärki olivat Jessica & Mac (Tending Knight), Katri & Mervi (Tending Luminary) ja Tarja & Zici (Tending Jetblack). Neljäntenä oli Katja Zenin (T. Airborne) kanssa, ja viides Satu Piun (T. Yep) kanssa.
    Vas. Katri, Jessica ja ylituomari Marko Puranen.

    Lämpimästi onnea kisan kärjelle, ja kaikille ykköstuloksia napsineille & hyviä suorituksia tehneille! Hienoa Jessica, Katri, Tarja - hurjasti onnea!! Tässä vielä 1-tulokset T-koirakkojen osalta: 1. Bordercollie U Tending Knight Jessiga Svanjung 312 EVL1 2. Bordercollie N Tending Luminary Katri Büchtmann 312 EVL1 3. Bordercollie U Tending Jetblack Tarja Melakari 310 EVL1 4. Bordercollie N Tending Airborne Katja Kiviaho 303,5 EVL1 5. Bordercollie N Tending Yep Satu Taskinen 303 EVL1 6. Bordercollie U Tending Jackknife Kati Selkämaa 303 EVL1 7. Bordercollie N Tending Ripper Elina Rajala 302 EVL1 8. Bordercollie N Tending Impressive Anu Rantanen 300,5 EVL1 9. Bordercollie N Tending Hit Elina Niemi 300,5 EVL1 10. Bordercollie U Tending Hotspur Nina Manner 299,5 EVL1 Bordercollie U Tending Able Tiger Christa Enqvist 298,5 EVL1 Bordercollie N Tending Pantheress Pekka Korri 293,5 EVL1 Bordercollie N Tending Occult Oili Huotari 290 EVL1 Bordercollie N Tending Pawnee Pete Huotari 285 EVL1 Bordercollie N Tending Joy Riitta Jantunen-Korri 285 EVL1 Bordercollie U Tending Highflyer Therese Åberg 281,5 EVL1 Bordercollie N Tending Kickstart Katariina Kainulainen 270 EVL1
  • 15.12.12 HIP (Skogsvallarens Hip) ja Sanna kilpailivat agilityn 2-luokassa; hienosti nollavoitto, ja kohti kolmosluokkaa!! Lämpimät onnittelut Sanna & Hip!!
  • 9.12.12 Rhettille (Tending Chimera) ja Niinulle kaksi nollarataa agilityn 3-luokassa, ja sijat 1. ja 2.! Paljon onnea Niinu & Rhett!!
  • 9.12.12 Pirulle (Tending Passionate) ja Niinulle agilityn kolmosissa myös nollarata ja 3. sija! Onnea Niinu & Piru!!
  • 9.12.12 Tending-pikkujoulut Hirvimajalla Hyvinkäällä T-pikkujouluja vietettiin tunnelmallisella Hirvimajalla Hyvinkään maaseudulla. Takkatuli, glögiä ja paljon hyvää syötävää ja hyvää seuraa, siitä on pikkujoulut tehty :)
    . .
    . . .

    Me kasvattajat saimme kasvattiemme omistajilta aivan ihanan "Tending-kennel 15 vuotta"-kuvakirjan, johon oli koottu kaikki kasvattimme pentueittain kuviin!! Kirja on upea muisto hienoista vuosista, ja kaikista hienoista kasvateistamme ja jalostusnartuistamme! Kiitämme lämpimästi teitä kaikkia!!!
    Tending kennel 15 vuotta. Tending kennel 15 vuotta.

  • 8.-9.12.12 Tokon Pohjoismaiden Mestaruuskisat, Helsinki Suomelle PM-joukkuekultaa ja henk. koht. PM-kultaa ja PM-hopeaa!!! Katjalle ja Zenille (Tending Airborne) PM-kultaa!! Jessicalle ja Macille (Tending Knight) PM-hopeaa!! Kuusi suomalaiskoirakkoa ja viisi Tending-bordercollieta Pohjoismaiden seitsemän parhaan joukossa :)

    Suomen maajoukkue. Katja ja Zen, PM-kultaa!!. jessica ja Mac, PM-hopeaa!!.
    Suomen tokon maajoukkueessa edustivat Katja & Tending Airborne, Christa & Tending Able Tiger, Tarja & Tending Jetblack, Heidi & Hermine Gallia At. av Nangijala, Jessica & Tending Knight, Nina & Tending Hotspur, ja joukkueen varakoirakko Leena & Tending Dinah. Nollakoirana kisassa toimi joukkueen toinen varakoirakko, Kati & Tending Jackknife. Tokon Pohjoismaiden Mestaruus-kisat alkoivat lauantaina Helsingin Messukeskuksessa; olosuhteet olivat mainiot; rauhallinen halli näyttelyalueen ulkopuolella, riittävän iso lämmittelykehä, ja sunnuntaina kun tokohallin ulko-ovi saatiin auki, niin koirien ulkoilukin alkoi järjestyä :) Matto oli perinteiseen tapaan ohut ja aika liukas, eli joskus kun saisimme hieman pitävämmän maton arvokisoihin, se olisi hienoa. Perjantain harjoituksissa koirat vielä liukastelivat, mutta lauantaina liikkuivat jo pääosin hyvin matolla. Puolet liikkeistä esitettiin tuomareille lauantaina, ja puolet sunnuntaina, ja aina kahden liikkeen erissä. Lauantai alkoi suomalaiskoirakkojen osalta mainiosti, ja kaikki esittivät vahvaa osaamistaan kehissä - ja päivän päätteeksi pisteet näyttivätkin suomalaiskoirakkojen osalta vallan mainioilta, ja kärjessä ja aivan sen tuntumassa oli useita suomalaisia!
    katja ja Zen, kuva Maarit Karhu. Jessica ja Mac, kuva Maarit Karhu. Leena ja Dina, kuva Maarit Karhu.
    Tarja ja Zici, kuva Maarit Karhu. Nina ja Ässä, kuva Maarit Karhu. Christa ja Kaaos, kuva Maarit Karhu.

    Sunnuntaina suomalaiskoirakot pistivät vain paremmaksi, ja kärki alkoi erottua. Etteivät PM-kisat olisi menneet aivan sm-kahinoiksi, onneksi sentään yksi norjalaiskoirakko kiilasi väliin :) Zen (Tending Airborne) esitti Katjan kanssa aivan upeaa työskentelyä, ja he saivat kauttaaltaan koko kisan ajan tuomarit vakuuttuneiksi osaamisestaan, ja pistesaldokin oli aivan omassa luokassaan! Zen teki voimakkaasti mutta myös teknisen tarkasti liikkeet, ja kokonaisuus oli huikea. Kisassa toiseksi tulleet Jessica ja Mac olivat hekin omalla kymmenluvullaan, jonka jälkeen seuraavat sijat menivätkin suhteellisen pienillä piste-eroilla. Mac esitti iloista, silti tasapainoista työskentelyä kera ison kehäkarisman, ja tuomarit tykkäsivät:) Christa Kaaoksen kanssa antoi tasoitusta sunnuntain toiseksi viimeisessä liikkeessä, kun Kaaos tarvitsi kaksoiskäskyn luoksetulon seisahdukseen. Se sitten pudottikin parin mitalisijoilta viidennelle sijalle, joka sekin toki hieno sijoitus PM-kisoissa! Tarja ja Zici taas nousivat hienosti neljännelle sijalle onnistuneiden viimeisten liikkeiden ansiosta, ja ikinuori belgianpaimenkoira Mette kipusi kuudennelle sijalle. Mette päätti upean ja ansioituneen kisauransa näihin PM-kisoihin, ja Heidi ja Mette kutsuttiinkin vielä ylimääräisen kerran kehään saamaan raikuvat aplodit menestyksekkään kisauransa johdosta. Nina ja Ässä paransivat liike liikkeeltä menoaan, ja kipusivat sunnuntaina hienosti kisan 7. sijalle. Norjan joukkueen Lillianilla ja Tending Jynxilla oli hieman epäonnea matkassa, ja heillä taas sunnuntain viimeiset liikkeet pudottivat pois ykköstuloksesta. Leenalla ja Dinalla harmillisesti epäonnistui zeta-seuraaminen. Tässä kisan seitsemän parasta: 1. 291.75 FIN Tending Airborne border collie Katja Kiviaho 2. 282.75 FIN Tending Knight border collie Jessica Svanljung 3. 274.50 NOR Yra border collie Aina Fatland Roine 4. 271.75 FIN Tending Jetblack border collie Tarja Melakari 5.268.25 FIN Tending Able Tiger border collie Christa Enqvist-Pukkila 6. 268.00 FIN Hermine Gallia At. av Nangijala belgian shepherd, groenendael Heidi Kaili 7. 267.75 FIN Tending Hotspur border collie Nina Manner Kuten tuloslistasta näkee, niin Suomi oli näissä PM-kisoissa aivan ylivoimainen :) Suomi voitti joukkuekultaa hurjalla 100 pisteen erolla toiseksi tulleeseen Norjaan; Ruotsi oli kolmas, ja Tanska neljäs. Suomen tämän vuoden tokomenestys on ollut jotain aivan uskomatonta; MM-joukkuekultaa, PM-joukkue- kultaa, ja kaksoisvoitto kummassakin yksilökisassa suomalaisille ohjaajille ja Tending-bordercollieille!! Me kasvattajat hehkutamme täällä menestystä, koska sen aika on nyt! Meillä on hurjan upeat toko- ohjaajat maajoukkueessamme, jotka tekevät kovasti työtä menestyksensä eteen. Me olemme otettuja, koska he kouluttavat ja ohjaavat meidän kasvattejamme niin hienosti, ja heidän kisasuorituksiaan on aina iso ilo seurata! Jessica ja Mac tekivät vuoden aikana lähes mahdottomasta mahdollisen; heille kolme arvokisa- mitalia kolmista arvokisoista; MM-, SM- ja PM-kisoista!! Suuret, sydämelliset ja ansaitut onnittelut Suomen kultajoukkueelle!! ONNEA ONNEA ONNEA Katja ja Super-Zen PM-kullasta!! ONNEA ONNEA Jessica ja Mac PM-hopeamitalista!! ONNEA kaikille sijoittuneille hienoista suorituksistanne!!

  • 9.12.12 Teema (JK1 BH Tending Quantum) ja Jari kisasivat agilityn 1-luokassa; nollarata Liedossa ja 1. sija, ja samalla siirto kakkosiin!! Paljon onnea Jari & Teema!!
  • 7.12.12 Rai (Tending Qui Vive) ja Santtu kilpailivat agilityn 3-luokassa; nollarata ja 3. sija (52 kisaajaa) ja samalla SM-nollat kasassa!! Paljon onnea Santtu & Rai!!
  • 6.12.12 Rhettille (Tending Chimera) ja Niinulle kaksi hienoa nollarataa agilityn 3-lk:ssa Janakkalan kisoissa, ja sijat 1. ja 3.! Paljon onnea Niinu & Rhett!!
  • 6.12.12 Puumasta (Tending Intense) tuli tänään uusi SUOMEN TOTTELEVAISUUSVALIO Marin ohjaamana ja puhtaalla ykkösputkella! Lämpimät onnittelut Mari & Puuma, menestystä myös jatkoon!!
  • 6.12.12 Zac (FI TVA JK2 BH Tending Awesome) ja Arja kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; 1-tulos 267 pistettä (tunnari nolla) - paljon onnea Arja & Zac!!
  • 6.12.12 Ilo (Tending Quest) ja Lotta kilpailivat agilityn 2-luokassa, ja nollarata ja 2. sija! Isot onnittelut Lotta & Ilo!!
  • 6.12.12 Teema (JK1 BH Tending Quantum) ja Jari Kukkula kisasivat agilityn 1-luokassa; nollarata ja 2. sija! Paljon onnea Jari & Teema!!
  • 6.12.12 S-pentueen pentutreffit Porvoossa 4-kuukauden ikäisten S-pentujen (Zen-Spot) pentutreffit järjestettiin Porvoossa, kun Lilliankin sattui sopivasti matkaamaan Suomeen tokon PM-kisan takia. Pentuja oli paikalla 7, eli iso määrä :) ja aikuisia T-koiriakin ehdittiin treenaamaan mukavasti päivän aikana. Pennut olivat niin päteviä; ahneita ja saalisviettisiä, ja keskittyivät upeasti!! Tässä muutamia (valitettavasti varsin epätarkkoja) otoksia pentupäivältä:
    S-pentuelaiset. ED seuraa.
    Pentutreffeillä. REM seuraa. Snoopy treenaa. Snoopy seuraa.
    Spotti treenaa. Mumsrikken seuraa. Taito treenaa. Frida valmistautuu ruutuun.

  • 2.12.12 Riski (FI & SE TVA BH Tending Icon) ja Sirke kilpailivat tokon erikoisvoittajaluokassa; ykköstulos 274 pistettä ja 3. sija!! Onnea Sirke & Riski!!
  • 2.12.12 Juipille (Tending Erlking) ja Pertille nollarata ja 3. sija agilityn 3-luokassa; paljon onnea Pertsa & Juippi!!
  • 1.12.12 Intolle (FI TVA FI AVA Tending Jackknife) ja Katille agilityn 3-luokassa nollavoitto!! Samalla SM-nollat kasassa! Paljon onnea Kati & Into!!
  • 1.12.12 Knox (Tending Knockout) ja Görill kilpailivat tokossa 3-luokassa Norjassa; 1-tulos 267,5 pistettä (tunnari nolla) ja samalla seuran mestaruuden voitto luokassa! Congratulations Görill & Knox!!
  • 25.11.12 Kaaos (FI TVA MM1-12 Tending Able Tiger) ja Christa kisasivat tokon erikoisvoittaja-lk:ssa; upea ykkönen 309,5 pistettä ja 1. sija - isot onnittelut Christa & Kaaos!!
  • 25.11.12 Zip (POHJ TVA Tending occult) ja Oili kisasivat tokon erivoi-luokassa; upea 1-tulos 309,5 pistettä ja 2. sija, tasapistein Christan ja Kaaoksen kanssa! Hurjasti onnea Oili & Zip!!
  • Tulevia T-tapahtumia: - S-pentujen pentutreffit Porvoossa 6.12.12
    - T-teamin pikkujoulut Hyvinkäällä 9.12 -ilmot listan kautta tai Riitalle
  • 25.11.12 Mira (FI TVA Tending Esprit) ja Niina kilpailivat tokon erikoisvoittajaluokassa; 1-tulos pistein 264 (yksi liike nolla) - paljon onnea Niina & Mira!!
  • 25.11.12 Puuma (BH Tending Intense) ja Mari kisasivat tokon erivoi-luokassa; ykköstulos 256,5 pistettä (ruutu nolla), onnea Mari & Puuma!!
  • 25.11.12 Jedille (FI TVA FI AVA JK1 BH Tending Eager) tänään agilityn 3-luokan hyppyradalta nolla ja 2. sija Purinan kisoissa, samalla viimeinen serti SUOMEN HYPPYVALION arvoon!! Hurjasti onnea Juha & Jedi!!
  • 25.11.12 Riski (FI & SE TVA BH Tending Icon) ja Sirke kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; hyvä ykköstulos 294,5 pistettä ja luokkavoitto!! Hurjan paljon onnea Sirke & Riski!!
  • 25.11.12 Pulmu (Tending Quickfire) ja Maarit kilpailivat tokon voittajaluokassa; hienosti ykköstulos 262 pistettä (tunnari nolla) ja siirto erikoisvoittajaluokkaan!! Lämpimät onnittelut Maarit & Pulmu!!
  • 24.11.12 Paavo (Tending Zest) ja Hanna kilpailivat tokon voittajaluokassa; ja ykköstulos ja luokkavoitto pistein 258,5 (tunnistusnouto nolla) - paljon onnea ykkösestä ja TK3-koularista Hanna & Paavo!!
  • 21.11.12 Luu (FI TVA Tending Impressive) ja Anu kilpailivat agilityn kakkosluokassa, ja hienosti nollavoitto!! Isot onnittelut Anu & Luu!!
  • 21.11.12 Ilo (Tending Quest) ja Lotta kisasivat agilityn 2-luokassa, ja nollarata ja 2. sija! Paljon onnea Lotta & Ilo!!
  • 17.11.12 Ainalle (FI AVA Tending Enigma) ja Outille Vantaan Ojangon agilitykisoissa 3-lk:ssa nollarata ja 2. sija - paljon onnea Aina & Outi!!
  • 17.11.12 Paavo (Tending Zest) kisasi agilityn 1-luokassa ohjaajana Jaakko - ja hienosti nollavoitto!! Paljon onnea Jaakko & Paavo!!
  • 17.11.12 Zen (FI TVA FI KVA M-11 TSM-10 Tending Airborne) ja Katja kilpailivat tokon erivoi- luokassa; upea 1-tulos 308,5!! Isot onnittelut Katja & Zen!!
  • 11.11.12 Ihme (Tending Mirage) ja Maiju starttasivat tokon avoimessa luokassa; hieno 1-tulos 192 pistettä, ja 2. sija - paljon onnea Maiju & Ihme siirtymisestä tokossa voi-luokkaan!!
  • 11.11.12 Lempäälässä tokon erikoisvoittajaluokassa kolmoisvoitto :)
    Into, Luu ja Numa ohjaajineen.
    Into (FI TVA FI AVA Tending Jackknife) ja Kati voittivat hienosti luokan upein pistein 311!! Hurjasti onnea hienosta suorituksesta Kati & Into!! Luokassa toiseksi tuli Luu (FI TVA Tending Impressive) Anun ohjaamaana, ja pisteitä hienosti 301,5 - isot onnittelut Anu & Luu!! Ja erikoisvoittajaluokan kolmantena vielä Numa (Tending Joy) pistein 294!
  • 11.11.12 Jedi (FI TVA FI AVA JK1 BH Tending Eager) ja Juha kisasivat agilityn 3-luokassa; hienosti triplanolla sijoin 4., 4. ja 8.! Samalla Remedium Cupin voitto kolmen radan yhteistuloksella! Lämpimät onnittelut Juha & Jedi!!
  • 10.11.12 Meg (POHJ TVA FI AVA FI AVA (H) Tending Pawnee) ja Pete kisasivat agilityn kolmosissa; nollarata ja 2. sija hyppiksellä! Onnittelut Pete & Meg!!
  • 10.11.12 Mira (FI TVA Tending Esprit) ja Niina kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; pisteitä kertyi 281,5, ja luokkavoitto! isot onnittelut Niina & Mira!!
  • 10.11.12 O-pentueen (ja muutaman muunkin T-läisen!) treenipäivä Lahdessa
    T-treenaajat. paikkamakuu.
    Tupla ja pallo. Fani seuraa. Tupla, Nomi ja Fani O-pentueesta ohjaajineen.

    Lahdessa treenattiin tokoa kello kymmenestä kolmeen, ja paikalla oli niin O-pentuelaisia kuin sukulaiskoiriakin. Päivän puitteissa ehdittiin vetää parikin treenikierrosta; saimme hyviä treenejä ja mukavaa oli! Lämpimät kiitokset Tarjalle päivän järjestämisestä!!
  • 4.11.12 Italiassa kilpailtiin tänään ensimmäinen tokon karsintakisa Italian maajoukkueeseen; Pepper (It. Ob.Ch Tending Highlight) ja Silvia voittivat kisan ykköstuloksella 270 pistettä hankalissa halliolosuhteissa näyttelyn yhteydessä. Samalla CACIOB, ja Pepper saavutti näin KANSAINVÄLISEN TOTTELEVAISUUSVALION arvon!! Congratulations Silvia & Pepper!!
  • 4.11.12 Fox (VK3 JK3 BH Tending Inflame) ja Marja & Kirsi kisasivat pk-viestikokeen 3-luokassa; ja hieno ykköstulos 287 pistettä ja VK3. Tottis 97 pistettä ja maasto 190 p (kaksi esinettä). Hurjan paljon onnea Marja, Kirsi & Fox!!
  • 4.11.12 Paavolle (Tending Zest) ja Hannalle tokon voittajaluokan ykköstulos pistein 269,5, ja luokkavoitto!! Paljon onnea Hanna & Paavo!!
  • 3.11.12 Una (FI TVA SE TVA Tending Ardent) ja Heikki kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; upea ykköstulos 312 pistettä, ja luokkavoitto!! Isot onnittelut Heikki & Una!!
  • 3.11.12 Ilo (Tending Quest) ja Lotta kisasivat agilityn 1-luokassa, ja nollarata ja 2. sija! Samalla pari nousi kakkosiin - lämpimät onnittelut Lotta & Ilo!!
  • 3.11.12 Twixylle (FI AVA FI AVA-H SE AVA SE AVA-H Tending Keen) ja Jannelle tänään vantaalla Vuokkoset-areenalla kaksi nollarataa agilityn 3-luokassa, ja hienosti sijat 1. ja 2. isoissa luokissa!! Isot onnittelut Janne & Twixy!!
  • 13.10.12 Tatzille (FI TVA FI AVA FI AVA-H EST AVA SE AVA PPR1 PAIM1 Tending Rival) ja Jannelle myös kaksi nollarataa ja sijat 4. ja 9. - onnea Janne & Tatzi!!
  • 3.11.12 Hope (Tending Zinger) ja Jaakko kilpailivat agilityn 1-luokassa; ja heille myös nollarata ja nousu kakkosluokkaan!! Paljon onnea Jaakko & Hope!!
  • 3.11.12 Maggie (Tending Mist) ja Outi starttasivat ensimmäiseen tokokisaansa alokasluokassa, ja hieno aloitus; 183 pistettä ja 1-tulos, ja luokkavoitto!! Hurjasti onnea Outi & Mags!!
  • 1.11.12 Dina (FI TVA Tending Dinah) ja Leena kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; hieno ykköstulos 301 pistettä & luokkavoitto!! Paljon onnea Leena & Dina!!
  • 28.11.12 Lille My (POHJ TVA Tending Jynx) ja Lillian kilpailivat paimennuksessa viikonloppuna; Paimennuksen 1-luokassa hienot pisteet 91 (max 100) ja ensimmäinen sija!! Päivän toisen radan he starttasivat 2-luokassa, ja sielläkin hyvä tulos 78 pistettä, ja 4. sija!! Congratulations Lillian & Lille My, well done :)
  • 28.10.12 Mira (FI TVA Tending Esprit) ja Niina kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; heille myös hyvä ykkönen 284 pistettä Pieksämäen kisoissa! Paljon onnea Niina & Mira!!
  • 28.10.12 Hiski (FI KVA JK3 EK3 HK3 BH Tending Lucky One) ja Kaarina kilpailivat pk-haku- kokeen 3-luokassa; upea 1-tulos 295 pistettä!! Tottis 97, maasto 198. Hurjasti onnea Kaarina & Hiski!!
  • 27.10.11 Piu (`FI TVA`Tending Yep) ja Satu kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; hieno ykköstulos 304 pistettä ja luokkavoitto!! Paljon onnea Satu & Piu!!
  • 27.10.12 Mac (POHJ TVA FI & SE & NO TVA Tending Knight) ja Jessica kilpailivat tokon erivoi-luokassa; hieno ykkönen myös heille, 301 pistettä ja 2. sija. Lämpimät onnittelut Jessica & Mac!!
  • 27.10.12 Zac (FI TVA JK2 BH Tending Awesome) ja Arja kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; ja ykköstulos 288 pistettä!! Onnea Arja & Zac!!
  • 27.10.12 Rika (KANS TVA EE & FI DK & LV TVA EE AVA Tending Eagle-Eyed) ja Anne kisasivat agilityn 3-luokassa; nollavoitto agilityradalla ja nollavoitto hyppyradalla! Isot onnittelut Anne & Rika!!
  • 27.10.12 Sin (FI AVA SE AVA PPR1 Gk Vall Pr Tending Eye Catcher) ja Jessica kilpailivat Ruotsissa IK1-luokassa paimennuksessa; hyvät sijoitukset 4. ja 6. pistein 86 ja 75! Paljon onnea Jessica & Sin!!
  • 21.10.12 Pirulle (Tending Passionate) ja Teemulle agilityn 3-luokassa nollavoitto!! Paljon onnea Teemu & Piru!!
  • 21.10.12 Hello Kittylle (FI AVA FI AVA (H) Tending Pacemaker) ja Jukalle agilityn kolmosluokassa nollarata ja 2. sija - onnea Jukka & Kitty!!
  • 21.10.12 Paavo (Tending Zest) ja Hanna kilpailivat tokon voittajaluokassa; heti ekasta voittajan kisasta ykköstulos pistein 269 (liikkeestä istuminen nolla), ja siirto erikoisvoittajaluokkaan! Hyvä Hanna ja Paavo, paljon onnea!!
  • 21.10.12 Hope (Tending Zinger) ja Jaakko kilpailivat myös tokon voittajassa; ja heillekin hienosti 1-tulos pistein 258 (tunnari nolla) - ja myös siirto erikoisvoittajaan! Isot onnittelut Jaakko & Hope!!
  • 21.10.12 Kita (FI TVA Tending Kickstart) ja Kata kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; ja upea pistesaldo 318 ja luokkavoitto!! Hurjasti onnea Kata & Kita!!
  • 21.10.12 Routa (BH Tending Umbra) ja Marjaana starttasivat ensimmäiseen erikoisvoittaja- luokan kokeeseensa, ja hienoin tuloksin; 303 pistettä!! Paljon onnea Marjaana & Routa!!
  • 21.10.12 Pepper (IT OB.CH Tending Highlight) ja Silvia kilpailivat tokon ylimmässä luokassa Italiassa; ykköstulos 263 pistettä (ruutu nolla) ja 2. sija. Congratulations Silvia & Pepper!!
  • 21.10.12 Vallelle (FI TVA SE TVA BH Tending Vanguard) ja Solkille nollarata ja 4. sija agilityn kolmosluokassa - onnittelut Solkki & Valle!!
  • 21.10.12 Aina (FI AVA FI AVA-H Tending Enigma) ja Outi kisasivat agilityn kolmosluokassa, ja hienosti nollavoitto!! Paljon onnea Outi & Aina!!
  • 20.10.12 Kit (POHJ TVA FI KVA JK3 FH1 Tending Dayfly) ja Hanna kilpailivat jälkikokeen kolmosluokassa; upea ykkönen 291 pistettä (tottis 98 p, maasto 191 p!) ja voitto! Zen (FI TVA FI KVA M-11 TSM-10 Tending Airborne) ja Katja kisasivat pk-jälkikokeen 3-luokassa; hienosti 282 pistettä ja 1-tulos (tottis 90, jälki 170, esineet 22), ja 2. sija! Fox (VK3 JK3 BH Tending Inflame) ja Marja kisasivat myös pk-jäljellä, ja heille ensimmäinen ykköstulos 274 pistettä (tottis 86, maasto 188) - eli Kva-kello kilahti käyntiin! Samalla kokeen 4. sija! Lämpimät onnittelut hienoille jälkikoirakoille!!
  • Hienot jälkikoirakot.
  • 20.10.12 Zici (FI TVA FI AVA PM1-11 Tending Jetblack) ja Tarja kilpailivat tokon erikoisvoittaja- luokassa; ja upeat pisteet 308 ja luokkavoitto!! Hurjan paljon onnea Tarja & Zici!!
  • 20.10.12 Ilo (Tending Quest) ja Lotta kisasivat agilityn 1-luokassa, hienosti kaksi nollarataa, ja sijat 1. ja 2.! Paljon onnea Lotta & Ilo!!
  • 20.10.12 Hope (Tending Zinger) ja Jaakko kilpailivat agilityn 1-luokassa; ja heille myös nollavoitto!! Paljon onnea Jaakko & Hope!!
  • 20.10.12 Kaiku (HK3 BH Tending Overpower) ja Leea kisasivat pk-jälkikokeen 1-luokassa; ja ykköstulos ja JK1-koulari hyvin pistein 283, jälki täydet :) Isot onnittelut Leea & Kaiku!!
  • 14.10.12 Pian ja Tuplan pk-jäljen SM-kultamitalia juhlittiin Längelmäen Kana-areenalla kakkua syöden ja T-porukalla tokoa treenaten:) Mukavaa oli, kuten kuvistakin voi päätellä!
    Pia ja Tupla juhlinnan kohteina :). Dina seuraa. Kati ja Taito. Fox seuraa, Kati tarkkailee.
    Pyry leikkii. Zen seuraa. By ottaa kontaktia. Kakkua tarjolla! .

  • 14.10.12 Knox (Tending Knockout) ja Görill kilpailivat tokon 3-luokassa Norjassa, isossa kilpailussa Wiking Ship-hallissa; hienosti 1-tulos 285 pistettä ja luokkavoitto!! Congratulations Görill & Knox!!
  • 14.11.12 Ässä (FI & DK TVA FI AVA FI KVA TSM-11 Tending Hotspur) ja Nina kilpailivat haku- kokeen 3-luokassa ensimmäistä kertaa - ja heti ykköstulos :) Pisteitä kertyi 284, tottis 95, ja maasto 189. Ässällä on näin kolmesta eri pk-lajin ylimmästä luokasta ykköstulos! Hurjan paljon onnea Nina & Ässä!!
  • 13.10.12 Megille (POHJ TVA FI AVA Tending Pawnee) ja Petelle agilityn 3-luokassa nollarata ja 3. sija Purinan kisoissa! Paljon onnea Pete & Meg!!
  • 13.10.12 Jedille (FI TVA FI AVA JK1 BH Tending Eager) ja Juhalle agilityn kolmosissa tänään tuplanolla, ja 3. ja 4. sijat! Isot onnittelut Juha & Jedi!!
  • 13.10.12 Zen (FI KVA FI TVA JK3 TSM-10 M-11 Tending Airborne) ja Katja kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; 1-tulos 284,5 pistettä ja luokkavoitto! Paljon onnea Katja & Zen!!
  • 13.10.12 Twixylle (FI AVA FI AVA-H SE AVA SE AVA-H Tending Keen) ja Jannelle tänään Purinalla agilityn kolmosluokan hyppyradalta nollavoitto!! Paljon onnea Janne & Twixy!
  • 13.10.12 Tatzille (FI TVA FI AVA FI AVA-H EST AVA SE AVA PPR1 PAIM1 Tending Rival) ja Jannelle nollarata ja 2. sija Purinan 3-luokan hyppyradalta - onnea Janne & Tatzi!!
  • 7.10.12 Hope (Tending Zinger) ja Jaakko kilpailivat agilityn 1-luokassa; hienosti nollavoitto!! Paljon onnea Jaakko & Hope!!
  • 7.10.12 Kit (POHJ TVA FI KVA JK3 BH Tending Dayfly) ja Hanna kisasivat FH-jäljellä; hienosti FH1-koulutustunnus hyvin pistein 87/100 - ja myös voitto! Hurjasti onnea Hanna & Kit!!
  • 7.10.12 Gaia (Tending Kayo) ja Juha edustivat Suomen agilitymaajoukkueessa hienoilla radoillaan agilityn MM-kilpailuissa Liberacissa; neljästä mahdollisesta radasta kolmella upeat nollat (kaksi joukkuerataa + yksilörata), ja Gaia oli kisojen yksi nopeimmista koirista; 1., 4. ja 9. sijoitukset näillä radoilla! Valitettavasti toisella yksilöradalla tuli sitten hyl :(
  • 7.10.12 Twixylle (FI AVA SE AVA Tending Keen) ja Jannelle hienosti kaksi nollavoittoa Ojangon 3-luokan agilitykisoissa Vantaalla. Paljon onnea Janne & Twixy!!
  • 7.10.12 Jedi FI TVA FI AVA JK1 BH Tending Eager) ja Juha kisasivat agilityn 3-luokassa; hyppyradalla nolla ja 4. sija - paljon onnea Juha & Jedi!!
  • 6.10.12 Mervi (FI TVA JK3 BH Tending Luminary) on uusi SUOMEN KÄYTTÖVALIO!! Katri ja Mervi kilpailivat tänään pk-jäljen kolmosluokassa, ja hieno ykköstulos pistein 286 - tottis 96, maasto 190. Ja KVA palveluskoirien jälkikokeesta :) Hurjan paljon onnea Katri & Merkka!!
  • 2.10.12 Myös lampaat lähtivät kesälaitumiltamme, ja sen myötä paimennustreenit jäivät talvitauolle; suurkiitos tästä kesästä paimennusporukallemme, ja eritoten Jessicalle ja Marjolle kaikesta avusta, ja Katille ja Sailalle lääkinnällisestä avusta :) Tässä Twixy (Tending Keen) vielä paimennustreeneissä:
    kuva Marjo Hytönen.
  • 2.10.12 Riski (FI TVA SE TVA Tending Icon) suoritti hyväksytysti BH-kokeen Sirken ohjaamana; hyvä Sirke ja Riski, ja tsemppiä pk-treeneihin!!
  • 30.9.12 Rimma (POHJ TVA JK2 BH Tending Pantheress) ja Timo kisasivat agilityn 3-luokassa; ja nollarata - paljon onnea Timo & Rimma, nollatili näin korkattu kolmosissa!!
  • 30.9.12 Ässälle (FI & DK TVA FI AVA FI KVA TSM-11 Tending Hotspur) ja Ninalle tänään EK3- koulutustunnus ykköstuloksella; pk-etsintäkokeessa 270 pistettä, tottis 96 ja maasto 174 pistettä! Isot onnittelut Nina & Ässä!!
  • 30.9.12 Megille (POHJ TVA FI AVA Tending Pawnee) ja Petelle tänään agilityn 3-luokassa tuplanolla! Paljon onnea Pete & Meg!!
  • 30.9.12 Luu (FI TVA BH Tending Impressive) ja Anu kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; hieno ykkönen 304 pistettä!! Paljon onnea Anu & Luu!!
  • 30.9.12 Routa ( Tending Umbra) suoritti hyväksytysti BH-kokeen Marjaanan ohjaamana; onnea ja hyviä jälkitreenejä!!
  • 29.9.12 Jedi (FI TVA FI AVA JK1 BH Tending Eager) ja Riikka kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; 1-tulos 275 pistettä (vaikka tunnari nolla) - paljon onnea Riikka & Jedi!!
  • 30.9.12 Twixylle (FI AVA SE AVA Tending Keen) ja Jannelle nollavoitto agilityn 3-luokassa; paljon onnea Janne & Twixy!!
  • 30.9.12 Hello Kittylle (FI AVA Tending Pacemaker) ja Jukalle kolme nollarataa, ja sijat 3., 6. ja 10. - paljon onnea Jukka & Kitty!!
  • 23.9.12 Rimma (POHJ TVA JK2 BH Tending Pantheress) ja Timo kisasivat agilityn 2-luokassa; hienosti nollavoitto ja nousu kolmosiin!! Isot onnittelut Timo & Rimma!!
  • 23.9.12 Jedille (FI TVA FI KVA JK1 BH Tending Eager) ja Juhalle nollarata ja 3. sija agilityn 3-luokassa Liedon kisoissa - paljon onnea Juha & Jedi!!
  • 23.9.12 Samoissa kisoissa Hello Kittylle (FI AVA Tending Pacemaker) ja Jukalle kaksi nollarataa kolmosluokassa ja sijat 4. ja 5. - onnittelut!!
  • 23.9.12 Piu (FI TVA Tending Yep) ja Satu kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; superhieno ykköstulos 313 pistettä!! Todella hienoa, paljon onnea Satsu & Piuppa!!
  • 23.9.12 Zici (FI TVA FI AVA PM1-11 Tending Jetblack) ja Tarja kisasivat agilityn 3-luokassa; kaksi nollarataa ja 3. sijat kummastakin! Paljon onnea Tarja & Zici!!
  • 21.-22.9.12 Palveluskoirien Pohjoismaiden Mestaruus-kilpailut, Norja, Voss Hannalle ja Kitlle (Fi Kva Pohj Tva Tending Dayfly) NOM-hopeaa pk-jäljellä!! Katja & Zen NOM-5 pk-jäljellä!! Suomen jälkikoirajoukkueelle (kolme Tending-koiraa!) jäljen NOM-joukkuehopeaa!!
    Hanna ja Kit - NOM-hopeaa - kuva J. Heinilä!!. jälkikoirakot NOM-hopeapalkintopallilla - kuva J. Heinilä. Suomen jälkijoukkueen koirat - kuva J. Heinilä.

    Suomen NOM-jälkijoukkueessa edustivat Katja Zen (Tending Airborne), Hanna ja Hui (Tending Live Wire) ja Hanna ja Kit (Tending Dayfly). NOM-kisaan kuuluu kaksi 2 km:n pituista jälkeä, jossa 8 keppiä - ja viimeisen täytyy löytyä jotta jäljeltä ylipäätään saisi pisteitä - esineruutu, jossa neljä esinettä, ja tottisosuus. Katja ja Zen tekivät hienoa ja tasaista työtä kumpanakin päivänä; kuusi keppiä kummaltakin jäljeltä, kolme esinettä ja kolmanneksi paras tottisosuus - se riitti todella hienoon 5. sijaan Pohjoismaiden Mestaruus-kisoissa - ja millä treenimäärällä, koska Zenin pennut olivat lähteneet vasta viikko sitten! Zenin pisteet 531,75. Hannalla oli Huin kanssa ensimmäinen kisapäivä varsinainen superpäivä; jäljeltä kaikki kepit ainoana koirakkona, tottis myös todella hyvä, ja näin kirkkaasti johtoon. Sunnuntai olikin sitten varsinainen epäonnen päivä - jäljeltä 7 keppiä, mutta kun sitä viimeistä ei löytynyt, olivat jälken pisteet pyöreä nolla nom-säännön mukaan :( Kaikki esineet kuitenkin löytyivät, ja se riitti 8. sijaan -- mutta jos sunnuntaina jo löytyneet kepit olisi hyväksytty, niin Hui olisi ollut korkeimmalla mitalikorokkeella kisan jälkeen. Mutta jäljellä sattuu ja tapahtuu, ja jossittelu on tietenkin turhaa. Hanna ja Kit tekivät erinomaista työtä kummatkin kisapäivät; ekana päivänä päivän paras tottis, ja hienosti 7 keppiä jäljeltä; yksi keppi jäi. Sunnuntaina löytyi 8 keppiä, joista yksii valitettavasti vanha, ja 7 siis tällekin päivälle keppisaldoksi. Kolme esinettä neljästä -- ja niin hienolla tuloksella 594,75 p NOM-hopealle!!. ONNEA Hanna ja Kit, aivan upeaa!!! Loistavaa työskentelyä vaikeissa maasto-olosuhteissa, hyvä te!! Lämmin halaus NOM-hopeasta meiltä kasvattajilta!!
  • Hanna ja Kit; kuva J. Heinilä - NOM-hopeaa!!. Hanna ja Kit; Kuva J. Heinilä.

  • 22.9.12 Jetta (Tending Alight) suoritti tänään hyväksytysti BH-kokeen Suvin ohjaamana!! Hyvä Suvi ja Jetta, hyviä treenejä edelleen!!
  • 22.9.12 Myrkky (FI TVA Tending Ace Maker) ja Minna kisasivat pk-hakukokeen 1-luokassa; ja hienosti koulutustunnus HK1 ja siirto kakkosluokkaan! Paljon onnea Minna & Myrkky!!
  • 22.9.12 Suomen Bordercolliet & Australiankelpiet ry:n Mestaruuskisat tokossa
    Arja & Zac, Elina & Io, Susan & Ruut.
    Kolmoisvoitto Tending-bordercollieille :) Io (FI TVA Tending Hit) ja Elina voittivat yhdistysmestaruuden upein pistein 309!!! Toiseksi tuli Arja Zacin kanssa (FI TVA JK2 BH Tending Awesome) pistein 298! Ja yhdistysmestaruus-pronssia meni Susanille ja Ruut`lle (FI TVA Tending Lunar) pistein 290,5!! Loistavia tuloksia - lämpimästi onnea kaikille sijoittuneille!!
  • 22.9.12 Ready (FI TVA FI AVA Tending Ripper) ja Elina voittivat tokon piirinmestaruus-kultaa pistein 283,5 - jo kolmantena vuotena peräkkäin! Hurjasti onnea Elina & Ready!!
  • 22.9.12 Paavo (Tending Zest) starttasi ensimmäisiin agilitykisoihinsa 1-luokassa Hannan kanssa; erinomainen aloitus, kun heti nollavoitto :) Hurjan paljon onnea Hanna & Paavo!!
  • 15.9.12 Siimalle (FI AVA Tending Lightning) ja Pekalle nollarata agilityn 3-luokassa ja 2. sija, onnea Pekka & Siima!!
  • 16.9.12 Mix (Tending Oread) ja Harri kilpailivat agilityn 2-luokassa; nollavoitto, ja nousu kolmosiin!! Isot onnittelut Harri & Mix!!
  • 15.9.12 Padi (POHJ TVA FI KVA EE TVA JK3 BH Tending Pathfinder) ja Tarja kisasivat tokon erivoi-luokassa; 1-tulos 277 pistettä, ja luokkavoitto!! Paljon onnea Tarja & Padi!!
  • Hienoja piirinmestaruuskisatuloksia syyskuun viikonlopuilta :)
  • 16.9.12 Kymenläänin kennelpiirin tokon piirinmestaruuskisoissa kolmoisvoitto:
    Katri & Merkka, Elina & Io ja Tarja & Nomi.
    Io (FI TVA Tending Hit) ja Elina voittivat piirinmestaruus-kultaa upein pistein 304!! Merville (FI TVA JK3 BH Tending Luminary) ja Katrille piirinmestaruus-hopeaa pistein 298!! Ja Nomille (FI TVA JK3 BH Tending Outrunner) ja Tarjalle piirinmestaruus-pronssia pistein 267!! Lämpimästi onnea kaikille, kuvastakin kaiketi näkee että tyytyväisiä oltiin tuloksiin :D
  • 16.9.12 Fox (VK3 JK3 Tending Inflame) ja Marja kisasivat tokon alokasluokassa; 183 pistettä ja TK1! Samalla piirinmestaruuskisoissa joukkuekultaa!! Paljon onnea Marja ja Fox!
  • 15.9.12 Kit (POHJ TVA FI KVA JK3 Tending Dayfly) ja Hanna kisasivat tokon piirinmestaruus- kisoissa erikoisvoittajaluokassa; Kit voitti piirinmestaruus-kultaa pistein 295!! Loistavaa Hanna ja Kit, hurjan paljon onnea!!
  • 15.9.12 Riikalla oli tänään hieno tokopäivä Jedin ja Niken kanssa :) Jedille (FI TVA FI KVA JK1 BH Tending Eager) ja Riikalle erikoisvoittajaluokan 1-tulos pistein 264,5, ja 3. sija. Nike (Tending Zenith) starttasi tokon avoimessa luokassa, ja 1-tulos 172 pistettä ja 1. sija! Lämpimästi onnea Riikka & Jedi & Nike!!
  • 9.9.12 Rika (KANS TVA EE & FI DK & LV TVA EE AVA Tending Eagle-Eyed) on voittanut viidennen kerran peräkkäin EESTIN MESTARUUDEN tokossa pistein 299,5, tuomarina Johann Kurzbauer. Kisa oli myös kansainvälinen, joten Rika sai CACIOBIN, ja Anne ja Rika voittivat myös joukkuemestaruus-kultaa. Upeaa Anne & Rika, isot onnittelut!!
    Anne ja Rika.
  • 9.9.12 Teemalle (Tending Quantum) ja Marialle tokon avoimessa luokassa 1-tulos; 166,5 pistettä ja 2. sija - paljon onnea Maria & Teema!!
  • 9.9.12 Twixylle (FI AVA SE AVA Tending Keen) ja Jannelle hienosti kaksi tuplanollavoittoa Purinan kisoissa (jotka myös Hgin piirinmestaruuskisat) - isot onnittelut Janne & Twixy!!
  • 8.9.12 Pingu (FI TVA JK3 BH Tending Rogue) ja Saara voittivat piirinmestaruus-kultaa tänään pk-jäljellä upein pistein 294!! Tottis 96, maasto 198. Hurjasti onnea Saara & Pingu, ja kva-kellokin kilahti samalla :)
  • 8.9.12 Hiski (FI KVA FI TVA JK3 EK3 HK3 BH Tending Lucky One) ja Kaarina kisasivat myös piirin mestiksissä; pk-jäljellä piirinmestaruus-hopeaa hienoin pistein 291; tottis 92 p, maasto 199 p. Isot onnittelut Kaarina & Hiski!!
  • 8.9.12 Luu (FI TVA Tending Impressive) ja Anu kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; hieno 1-tulos 305 pistettä ja luokkavoitto!! Paljon onnea Anu & Luu!!
  • 8.9.12 Siimalle (FI AVA Tending Lightning) ja Pekalle hienosti agilityn piirinmestaruus- kultaa tuplanollalla!! Paljon onnea Pekka & Siima!!
  • 8.9.12 Padi (POHJ TVA FI KVA EE TVA JK3 BH Tending Pathfinder) ja Marjo kisasivat myös oman alueensa piirinmestaruuskisoissa pk-jäljellä; hienosti piirinmestaruus-hopeaa!! Tottis 95, takajälki ja kaksi esinettä kolmesta. Lämpimästi onnea Marjo & Padi!!
  • 2.9.12 Lille My (KANS & POHJ TVA Tending Jynx) ja Lillian kilpailivat tokon maajoukkue- karsintakilpailuissa Norjassa; hieno ykköstulos 291 pistettä, voitto ja koska kyseessä oli kansainvälinen kilpailu, niin myös CACIOB. Tällä tuloksella Lillian ja Lille My varmistanevat paikkansa Norjan tokomaajoukkueessa. Congratulations Lillian & Lille My!!
  • 2.9.12 Tuuri (POHJ TVA FI KVA EE TVA HK3 JK1 Tending Conqueror) ja Sirke kisasivat pk-jälki- kokeen 2-luokassa; hieno ykkönen 283 p, ja luokkavoitto; tottis 84, maasto hienot 199 p! Paljon onnea Sirke ja Tuuri siirtymisestä jälkikokeessa ylimpään luokkaan!!
  • 2.9.12 Hope (Tending Zinger) ja Jaakko kilpailivat tokon avoimessa luokassa; hyvä ykköstulos 188 pistettä, TK2 ja luokkavoitto!! Isot onnittelut Jaakko & Hope!!
  • 2.9.12 Paavo (Tending Zest) ja Hanna kilpailivat tokon avoimessa luokassa; 1-tulos 182 p, 2. sija, ja TK2! Paljon onnea Hanna & Paavo!!
  • 2.9.12 Tatzi (FI TVA FI AVA SE AVA PPR1 PAIM1 Tending Rival) ja Marjo kisasivat paimennuksen 2-luokassa; rata lävitse ja hyväksytty tulos 59 pistettä! Paljon onnea Marjo & Tatzi!!
  • 2.9.12 Turo (PPR1 PAIM1 Tending Dewin) ja Timo kilpailivat paimennuksessa 1-lk:ssa; hienot pisteet 84, ja 2. sija isossa luokassa (parikymmentä kisaajaa, kun kyseessä oli myös Sbcak ry:n mestaruuskisat paimennuksessa). Isot onnittelut Timo & Turo!!
  • 2.9.12 Sofi (Tending Racy) ja Mira kisasivat tokon avoimessa luokassa; 1-tulos 185 pistettä ja 2. sija, samalla siirto voittajaluokkaan!! Paljon onnea Mira & Sofi!!
  • 1.9.12 Kit (POHJ TVA FI KVA JK3 BH Tending Dayfly ja Hanna voittivat piirinmestaruuden pk-jälkikokeessa!! Hienot pisteet 3-luokasta 287 pistettä, tottis 95 p, maasto 192!! Hurjan paljon onnea Hanna & Kit!!
  • 1.9.12 Foxille (VK3 JK3 BH Tending Inflame) ja Marjalle myös JK3-koulutustunnus pistein 235, ja samalla piirinmestaruus-pronssia!! Isot onnittelut Marja & Fox!!
  • 1.9.12 Piu (FI TVA Tending Yep) ja Satu kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; hieno ykköstulos 297,5 pistettä, ja samalla piirinmestaruus-kultaa!! Lämpimät onnittelut Satu & Piu!!
  • 1.9.12 Mervi (FI TVA JK3 BH Tending Luminary) ja Katri kisasivat pk-jälkikokeen 3-luokassa; upeasti ykköstulos pistein 276 ja JK3-koulari - tottis 96 p, maasto 180 p (yksi välikeppi jäi). Hurjasti onnea Katri & Merkka!!
  • 1.9.12 Aina (FI AVA Tending Enigma) ja Outi kisasivat agilityn kolmosluokassa; hienosti nollavoitto!! Paljon onnea Outi & Aina!!
  • 26.8.12 Dina (FI TVA Tending Dinah) ja Leena kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; hieno 1-tulos 304,5 pistettä! Isot onnittelut Leena & Dina!!
  • 26.8.12 Rai (Tending Qui Vive) ja Santtu starttasivat tänään agilityn kolmosissa; nollarata ja 3. sija Helsingissä - paljon onnea Santtu & Rai!!
  • 26.8.12 Puuma (Tending Intense) suoritti hyväksytysti BH-käyttäytymiskokeen! Paljon onnea Mari ja BH Puuma!!
  • 25.8.12 Kita (FI TVA Tending Kickstart) ja Kata kilpailivat tokon erikoisvoittajaluokassa; hieno ykkönen 298 pistettä!! Hyvä Kata ja hyvä Kita - onnea!!
  • 25.8.12 Hiski (FI KVA FI TVA JK3 HK3 EK3 Tending Lucky One) ja Kaarina kisasivat myös tokon erivoi-luokassa; 288 pistettä ja luokkavoitto!! Paljon onnea Kaarina & His!!
  • 25.8.12 Una (FI & SE TVA Tending Ardent) ja Heikki kilpailivat paimennuksen 1-lk:ssa; tänään 65,5 pistettä, luokan 3. sija ja PPR1-koulutustunnus!! Hurjasti onnea hyväksytystä paimennuksen perusradasta Heikki & Una!!
  • 25.8.12 Myös Turo (PPR1 Tending Dewin) ja Timo kisasivat paimennuksen 1-luokassa; ja 65,5 pistettä, ja 4. sija!! Paljon onnea hyvästä tuloksesta, Timo & Turo!!
  • 25.8.12 Myös Numalle (FI & SE TVA Tending Joy) hyväksytty paimennuksen perusrata, pistein 51, ja 6. sija!
  • 25.8.12 Knox (Tending Knockout) ja Görill kilpailivat tokon 3-luokassa Norjassa; hyvä ykköstulos 285 pistettä ja siirto elit-luokkaan!! Congratulations Görill & Knox!!
  • 25.8.12 Routa (Tending Umbra) ja Marjaana kisasivat tokon voittajaluokassa; ykköstulos 259 pistettä (tunnari nolla) ja siirto erikoisvoittajaluokkaan!! Onnea hurjasti, Marjaana & Routa!!
  • 25.8.12 Rhett (Tending Chimera) on Uudenmaan piirinmestari agilityssa!! Niinulle ja Rhettille nollavoitto hyppyradalla, ja agilityradalla nolla ja 2. sija. Hurjan paljon onnea Niinu & Rhett!!
  • 25.8.12 Pirulle (Tending Passionate) ja Teemulle piirinmestaruus-pronssia agilityssa! Isot onnittelut Teemu & Piru!!
  • 25.8.12 Jedille (FI TVA FI AVA Tending Eager) Uudenmaan pm-kisoissa nollarata ja 6. sija, ja myös joukkuekultaa! Paljon onnea Juha & Jedi!!
  • 25.8.12 Puuma (Tending Intense) ja Mari kilpailivat tokon erikoisvoittajaluokassa; hieno ykköstulos 298,5 pistettä ja luokkavoitto!! Lämpimät onnittelut Mari & Puuma!!
  • 25.8.12 Meg (POHJ TVA FI AVA Tending Pawnee) ja Pete kisasivat agilityn 3-luokassa; ja hienosti nollavoitto!! Paljon onnea Pete & Meg!!
  • 23.8.12 Lalli (JK3 BH Tending Inspirer) ja Taina kilpailivat pk-hakukokeen 1-lk:ssa; tänään HK1-koulutustunnus, ja pistettä vaille 1-tulos 269 p! Tottis 83 p, ja maasto 186 p. Lämpimästi onnea, Taina & JK3 HK1 Lalli!!
  • 21.8.12 Into (FI TVA FI AVA Tending Jackknife) ja Kati kisasivat agilityn 3-lk:ssa; nollavoitto, ja koska kilpailu oli kansainvälinen, niin myös CACIAG :) Isot onnittelut Kati & Into!!
  • 18.-19.12 Agilityn Pohjoismaiden Mestaruus-kilpailut, Norja Juhalle ja Gaialle (Tending Kayo) Pohjoismaiden Mestaruus-kultaa!!
    Juha ja Gaia, kuva Jukka Pätynen, koirakuvat.fi.
    Lauantaina Gaia voitti Juhan ohjaamana kansainvälisen agilityradan, saaden myös CACIAGin, ja saavuttaen myös NORJAN AGILITYVALION arvon. Sunnuntain PM-kisassa Juha ja Gaia tekivät kolme hienoa nollarataa, ja voittivat upeasti Pohjoismaiden mestaruuden!! Supersuuret onnittelut Juha & Gaia!!!
  • 19.8.12 Tending-jälkipäivä, Hyvinkää
    Routa jäljestää. Seuraamassa janatyöskentelyä.
    Leea ja Kaiku kepillä. jälkipäivän kokoontumista. Jälkikoira Riski, ohjaaja Sirke ja jäljen tekijä Juha.

    Pekka veti pk-jäljen treenipäivän kisaamaan aikoville tai jo kisaaville T-koirakoille. Nuorten koirien ohjaajat saivat treenivinkkejä, ja jokaiselle tehtiin harjoitusjälki. Hieman sateisesta kelistä huolimatta paljon saatiin onnistuneitä jälkiä! Kuvat: Juha Ruokonen
  • 19.8.12 Zici (FI & DK TVA FI AVA Tending Jetblack) ja Tarja kilpailivat agilityn 3-luokassa; ja nollavoitto!! Paljon onnea Tarja & Zici!!
  • 19.8.12 Ässälle (FI & DK TVA FI AVA JK3 HK1 EK1 BH Tending Hotspur) ja Ninalle hienosti kaksi nollavoittoa tänään Helsingin Purinalla, ja hyppyserti!! Isot onnittelut Nina & Ässä!!
  • 19.8.12 Rimma (POHJ TVA FI NO SE TVA JK1 BH Tending Pantheress) ja Timo kisasivat agilityn 2-lk:ssa; nousunolla, ja yhtä vaille kolmosissa :) Paljon onnea Timo & Rimma!!
  • 18.8.12 Lille My (KANS & POHJ TVA Tending Jynx) ja Lillian kilpailivat Norjassa (yksi karsintakokeista Norjan PM-tokomaajoukkueeseen) - hienosti hyvä ykköstulos 296,5 pistettä ja 2. sija!! Congratulations Lillian & Lille My!!
  • 18.8.12 Intolle (FI TVA FI AVA Tending Jackknife) ja Katille agilityn kolmosissa tuplanolla sijoin 1. ja 2. - oikein paljon onnea Kati & Into!!
  • 18.8.12 Lalli (JK3 BH Tending Inspirer) ja Taina kilpailivat pk-jälkikokeen kolmosluokassa; ja hienosti 1-tulos 270 p, JK3-koulutustunnus ja vielä piirinmestaruus-hopeaa!! Tottis 81 p, maasto 189 pistettä. Hurjasti onnea Taina & Lalli, kva-kellokin kilahti :)
  • 18.8.12 Puh (FI TVA JK3 BH Tending Crusader) ja Marjatta kisasivat pk-jäljen 3-luokassa; koulutustunnus JK3 pistein 248 (tottis 85, ja yksi välikeppi ja yksi esine jäi). Paljon onnea JK3-koularista Marjatta ja Puh!!
  • 18.8.12 Mac (POHJ TVA Tending Knight) ja Jessica kilpailivat Uudenmaan tokon piirinmestaruus- kilpailuissa; upea 1-tulos 301,5 pistettä!! Samalla Uudenmaan piirinmestaruus-kultaa!! Lämpimät onnittelut Jessica & Mac!! Numa (FI & SE TVA Tending Joy) tuli pistein 290,5 pm-hopealle!! Joku (POHJ TVA Tending Highflyer) ja Tesu sijoittivat kolmanneksi pistein 287,5, eli piirinmestaruus-pronssia!! Isot onnittelut Tesu & Joku!!
  • Ruut (FI TVA Tending Lunar) ja Susan kisasivat myös erikoisvoittajaluokassa, ja 1-tulos 264 pistettä (vaikka hyppynouto nolla). Onnea Susan ja Ruut!!
  • 18.8.12 Ihme (Tending MIrage) ennätti ensimmäisenä M-pentueen nuorista koirista starttaamaan tokokisauralleen, Maijun ohjaamana; ja upeastihan ura alkoi, pistein 199 ja 1. sija :) Isot onnittelut Maiju & Ihme!!
  • 16.8.12 Rimma (POHJ TVA FI NO SE TVA JK1 BH Tending Pantheress) ja Mari kilpailivat pk-jäljen 2-luokassa; ja hieno JK2 ykköstuloksella 286 pistettä (tottis 92, maasto 194!). Isot onnittelut Mari ja Rimma siirtymisestä kolmosluokkaan jäljellä!!
  • 16.8.12 Tuuri (POHJ TVA FI KVA HK3 BH Tending Conqueror ja Sirke kisasivat pk-jäljen 1-lk:ssa; myös heille hieno JK1-koulari pistein 289 - tottis 93, maasto 196! Hurjasti onnea Sirke & Tuuri!!
  • 11.-12.8.12 Palveluskoirien Suomen Mestaruus-kilpailut, Hyvinkää Pialle ja Tuplalle (Kva Tva Tending Outmatch) SM-kultaa pk-jäljellä!! Nina ja Ässä SM-4 pk-jäljellä!! Marja & Kirsi & Foxi SM-6 pk-viestillä!
    Pia ja Tupla, kuva J. Heinilä. Pia ja Tupla sm-palkintopallilla, kuva J.Heinilä.

    Pk-SM-kisoihin osallistui tänäkin vuonna useita T-koirakoita, ja toiselle päivälle maastoihin pääsivät: - viestillä Marja, Kirsi ja Foxi (Tending Inflame), joille tottis 86 p, esineitä valitettavasti vain yksi (14 p) eli maasto yhteensä 162 p.Tulos riitti kuitenkin hienolle kuudennelle sijalle! - hakukokeen tottiksessa Sirke Tuurin (T. Conqueror) kanssa ylitti 86 pisteen tottiksella karsintarajan; sunnuntaina hienosti kaikki kolme esinettä, mutta valitettavasti yksi maalimies jäi metsään. - pk-jälkikokeen isoimmasta kisaajamäärästä sunnuntaille pääsivät Nina & Ässä (tottis 88,5 p), Pia ja Tupla (95 p), Virve & Vic (82 p), Marjo & Padi (83 p) Hanna & Hui (84,5 p) ja Hanna & Kit (92 p). Tottiksessa ongelmia tuntui aiheuttaneen uuden mallisen kapulan kovasti vinoon heitetyt heitot..! Heti aikaisin su-aamusta Pia pääsi Tuplan kanssa tekemään kovat "pohjat" - eli kaikki kepit ja kaikki esineet!! Maastopisteet 196, ja kokonaispisteet 291 - jotka olivat myös koko SM-kisojen korkeimmat pisteet!! SM-kultaa siis Pialle ja Tuplalle jopa pienoisella ylivoimalla :) Hurjasti onnea Pia & Super-Tupla!! Hienot maastot tekivät myös kummatkin Hannat; Kitn kanssa kaikki esineet, mutta yksi välikeppi jäi, eli pisteet 267. Hannalla ja Huilla myös kaikki esineet, mutta myös yksi välikeppi jäi. Ässä(Tending Hotspur) sen sijaan löysi kaikki kepit, ja kun esineetkin nousivat, niin 1-tulos jäljellä varmistui (278,5 p) ja samalla SUOMEN KÄYTTÖVALION ARVO ja SM-4!!! Onnea Nina ja Ässä, Ässä on nyt kolmesta lajista valio; Tottelevaisuus, - Agility - ja Käyttövalio!! Lämpimät onnittelut vielä kerran Pialle ja Tuplalle upeasta suorituksesta ja SM-kultamitalista!! Paljon onnea myös sijoittuneille ja muuten hyviä tuloksia tehneille!!
  • 12.8.12 Joku (POHJ TVA JK2 BH Tending Highflyer) ja Tesu kilpailivat kansainvälisessä tokokokeessa Tanskassa; tänään pisteitä 279,5, ja kv-kisan voitto siis, ja samalla Tanskan Tottelevaisuusvalion arvo!! Lämpimästi onnea Tesu & Joku!!
  • 11.8.12 Zip (FI & SE TVA Tending Occult) ja Oili kilpailivat Tanskassa kansainvälisessä tokokokeessa (19 osallistujaa) - ja Zip voitti Caciobin pistein 295!! Hurjasti onnea Oili ja Zip, samalla myös TANSKAN TOTTELEVAISUUSVALION arvo, ja POHJOISMAIDEN TVA!! Myös Megille (FI TVA FI AVA Tending Pawnee) 1-tulos Tanskassa ja TANSKAN TOTTELEVAISUUSVALIO ja POHJ TVA!!
  • 10.8.12 Rimma (POHJ TVA FI NO SE TVA JK1 BH Tending Pantheress) ja Mari kisasivat tokon elit-luokassa Ruotsissa; ja 1-tulos; Rimmasta tuli näin RUOTSIN TOTTELEVAISUUSVALIO!!. Paljon onnea Mari & Rimma!!
  • 9.8.12 Turo (Tending Dewin) ja Timo kilpailivat paimennuksen 1-luokassa Somerolla; hienosti PAIM1-koulutus- tunnus pistein 90, samalla PPR1 ja siirto 2-lk:aan - ja vielä luokan 2. sija! Paljon onnea Timo & Turo!!
  • 9.8.12 Tatzi (FI TVA FI & SE AVA PPR1 Tending Rival) ja Marjo starttasivat paimennuksen 1-lk:ssa; hienot 80 pistettä ja PAIM1-koulutustunnus, 3. sija ja siirto kakkosluokkaan!! Isot onnittelut Marjo & Tatzi!!
  • 5.8.12 Rimma (POHJ TVA FI NO SE TVA JK1 BH Tending Pantheress) ja Timo kisasivat agilityn 2-luokassa; ja nollarata!! Paljon onnea Timo & Rimma!!
  • 5.8.12 Tupla (FI TVA FI KVA JK3 Tending Outmatch) ja Pia saivat tokon piirinmestaruus-kultaa hienoilla pisteillä 299,5!! Isot onnittelut Pia & Tupla!!
  • 5.8.12 Intolle (FI TVA FI AVA Tending Jackknife) ja Katille piirinmestaruus-hopeaa pistein 297! Hyvä Kati ja Into, paljon onnea!!
  • 5.8.12 Zici (FI TVA FI AVA Tending Jetblack) ja Tarja kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; hieno ykkönen pistein 291!! Paljon onnea Tarja & Zici!!
  • 5.8.12 Riski (FI TVA Tending Icon) ja Sirke kilpailivat kaksi elit-tokokisaa Ruotsissa; kummastakin 1-tulos, toinen pistein 286 + luokkavoitto, ja toinen pistein 266,5 + 3. sija (ruutu nolla). Riskillä on siis tulokset kasassa RUOTSIN TOTTELEVAISUUSVALION arvoon!! Lämpimät onnittelut Sirke & Riski!!
  • 4.8.12 Capolle (JK2 BH Tending Hobgoblin) ja Liisalle agilityn 3-luokassa nollarata!! Onnea Liisa & Capo!!
  • 4.8.12 Raille (Tending Qui Vive) ja Santulle Rauman kisoista agilityn 3-luokassa tuplanolla, ja Kirkkonummen kisoista myös tuplanolla, ja sijat 2. ja 2. Paljon onnea Santtu & Rai!!
  • 4.8.12 Zici (FI & DK TVA FI AVA Tending Jetblack) ja Tarja kisasivat tokon pm-kisoissa; upea 1-tulos 303,5 pistettä, luokkavoitto ja tokon piirinmestaruus-kultaa!! Lämpimästi onnea Tarja & Zici!!
  • 30.7.12 Agilityn European Open-radoista pari tulospoimintaa: Makseissa hyppyradan voitto Gaialle (Tending Kayo) ja Juhalle! Ja joukkuekarsintaradoilla maksien agilityradan kolmanneksi tulivat Twixy (Tending Keen) ja Janne!! Paljon onnea hienoista radoista EO:ssa!!
  • 27.-30.7.12 Tending-leiri Marttisissa, Virroilla T-leiri leireiltiin perjantai-aamusta maanantaille Virroilla Marttisten leirikeskuksessa. Pääsimme nauttimaan aurinkoisista ja lämpimistä keleistä, uimisesta ja yhdessäolosta - ja tietenkin hyvistä treeneistä! Tokoa veti Jonte Eklöf Ruotsista, agilitya Minna Kirveskoski, ja hakua, EK:ta ja jälkeä treenasimme omatoimiryhmin tänä vuonna. Pisimmän leirimatkan olivat tällä kertaa tehneet Brigitte ja Nori (M-pentueestamme) Saksasta. Harmillisesti me kasvattajat jouduimme lähtemään leiriltä päivää aiemmin, kun Zenin synnytys lähestyi (Zenin hoidosta isot kiitokset Leenalle!!) - mutta eiköhän tuo leiriporukka käyttäytynyt ihan kiltisti ilman meitäkin :) Iso kiitos leiristä suurimman järjestelyvastuun kantaneille Juhalle ja Riikalle!! Lämmin kiitos myös lajivastaavillemme! Kiitos kaikki leiriläiset, te teette Tending-leirin!!! Tässä vielä kuvavälähdyksiä leiriltä:
    Kirsi ja Marja T-leiripaitoineen - kiitos Berra!. Outi ja Maggie Jonten tokotreeneissä. Mac seuraa.
    Ihme seuraa. Juha ja Jedi agilitaavat. Io seuraa. Görill ja Knox treenaavat Jonten arvioivan silmän alla. Palkintopöytä ennen palkintojen jakoa.

  • 29.7.12 Zac (FI TVA JK2 BH Tending Awesome) ja Arja kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; ykköstulos 272 pistettä (zeta harmillisesti nolla) - paljon onnea Arja & Zac!!
  • 28.7.12 Siimasta (FI AVA Tending Lightning) tuli tänään SUOMEN HYPPYVALIO agilityssa; Pekka ja Siima voittivat hyppyradan Mikkelissä. Hurjasti onnea Pekka & Siima!!
  • 22.7.12 Numa (Tending Joy) on uusi RUOTSIN TOTTELEVAISUUSVALIO!!. 1-tulos pistein 275, ja 2. sija.
  • 22.7.12 Agilityn maajoukkuekarsinnat 2012, Lieto Upeasti kaksi Tending-koiraa agilityn maksikoirien maajoukkueeseen; Gaia (Tending Kayo) Juhan ohjaamana, ja Twixy (Tending Keen) Jannen ohjaamana!! Juha ja Gaia sijoittuivat karsinnoissa 3. sijalle pistein 153.80, ja Janne ja Twixy sijalle 5. (varakoirakko) pistein 131.5. Lämpimästi onnea Juhalle & Gaialle ja Jannelle & Twixylle ja koko Suomen uudelle agility- maajoukkueelle!! Kuvat Jukka Pätynen/Koirakuvat.fi
    maajoukkue 2012, kuva Jukka Pätynen/Koirakuvat. Juha ja Gaia, kuva Jukka Pätynen/Koirakuvat. Janne ja Twixy, kuva Jukka Pätynen/Koirakuvat.

    T-koirista myös Meg (T. Pawnee), Tatzi (T. Rival) ja Rhett (T. Chimera) pääsivät finaalipäivälle. Tässä muutamia tulospoimintoja karsintojen radoista: - Twixylle 1. ja 2. sijat - Gaialle 1. ja 2. sijat - Tatzille 4. sija - Megille 6. ja 8. sijat - Rhettille 7. ja 8. sijat
  • 22.7.12 Kit (FI KVA POHJ TVA JK3 Tending Dayfly ja Hanna kisasivat pk-jälkikokeen 3-lk:ssa; hienosti 1-tulos ja 1. sija tuloksella 272 p (tottis 93, maasto 179 p)! Lämpimästi onnea Hanna ja Kit!!
  • 21.7.12 Lille My (POHJ TVA Tending Jynx) ja Lillian kilpailivat tokon elit-luokassa Ruotsissa; kisa oli kansainvälinen, ja he voittivat sen pistein 300 - ja samalla Lille My`stä tuli KANSAINVÄLINEN TOTTELEVAISUUSVALIO!! Congratulations Lillian & Lille My!!
  • 14.7.12 Rai (Tending Qui Vive) ja Julia starttasivat tänään tokon alokasluokassa; ja hyvät pisteet 188! Paljon onnea Julia & Rai!!
  • 13.7.12 Twixystä (Tending Keen) tuli RUOTSIN AGILITYVALIO!! Tänään Jannen ohjaamana tuplanolla, ja samalla siis valioituminen!! Lämpimästi onnea Jannelle ja Twixylle - kolme uutta valionarvoa reissulla, vau :)
  • 12.7.12 Twixylle (Tending Keen) ja Jannelle nollavoitto hyppiksellä Uppsalan Slottshoppetissa Ruotsissa - samalla Twixystä tuli RUOTSIN HYPPYVALIO!!. Myös Tatzille (FI TVA FI AVA PPR1 Tending Rival) hienot sijoitukset 4. ja 6. samoissa kisoissa!! Isot onnittelut Janne & Twixy & Tatzi!!
  • 12.7.12 Jedi (FI TVA FI AVA BH JK1 Tending Eager) ja Juha ovat kilpailleet agilityn 3-luokassa Uppsalan Slottshoppetissa; kaksi nollarataa sijoin 5. ja 10. (n 120 osallistujaa!). Paljon onnea Juha & Jedi!!
  • 10.7.12 Tatzille (FI TVA FI AVA PPR1 Tending Rival) ja Jannelle agilityn ylimmässä luokassa Ruotsissa tuplanolla sijoin 9. ja 10. Twixylle (Tending Keen) ja Jannelle agiradalta nolla ja 3. sija! Paljon onnea Janne ja Tatzi ja Twixy!!
  • 9.7.12 Tatzi (FI TVA FI AVA PPR1 Tending Rival) on RUOTSIN AGILITYVALIO!! Janne ja Tatzi kisasivat tänään Ruotsissa, ja nollarata, ja 3. sija (110 koirakkoa)!! Hurjasti onnea Janne & Tatzi!!
  • 8.7.12 Una (FI & SE TVA Tending Ardent) voitti tänään kolmannen kerran Varsinais-Suomen piirinmestaruuden tokossa Heikin ohjaamana. Hienot pisteet 312!!! Lämpimät onnittelut Heikki & Una!!
  • 8.7.12 Lille My (POHJ TVA N & FI & SE Tva Tending Jynx) ja Lillian kilpailivat Norjassa kansainvälisessä tokokokeessa; hieno 1-tulos 291 pistettä, ja 1. sija ja CACIOB!! Congratulations Lillian & Lille My!!
  • 4.7.12 Ruut (FI TVA Tending Lunar) ja Susan kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; 1-tulos 256,5 pistettä (tunnari nolla) - ja 2. sija. Onnea Susan ja Ruut!!
  • 2.7.12 Puh (FI TVA JK3 BH Tending Crusader) ja Anni kisasivat agilityn 1-luokassa, hienosti nollarata ja siirto kakkosiin!! Paljon onnea Anni & Puh!!
  • 1.7.12 Uuno (Tending Gadfly) ja Leyla kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; hienosti eka ykköstulos pistein 265!! Tva-kello lähti siis tikittämään, paljon onnea Leyla & Uuno!!
  • 30.6.12 Hiski (FI KVA FI TVA EK3 HK3 JK3 Tending Lucky One) voitti pk-etsintäkokeessa SBCAK ry:n mestaruuden Kaarinan ohjaamana! Ykköstulos pistein 279 (94 + 185). Isot onnittelut Kaarina & His!!
  • 30.6.12 Tupla (FI TVA JK3 BH Tending Outmatch) on uusi SUOMEN KÄYTTÖVALIO!!! Tänään jälkikokeen 3-luokassa hieno 1-tulos 288 pistettä, tottis 90 p ja maasto 198!! Hurrrjasti onnea Pia & Taitava-Tupla (vasta juuri ja juuri 3 v!!)!!
  • 30.6.12 Puh (FI TVA JK3 BH Tending Crusader) ja Marjatta kilpailivat pk-jälkikokeen 3-luokassa, ja koulutustunnus JK3!! Tottis 87, maasto 161 p (vain yksi esine nousi). Paljon onnea Marjatta & Puh!! Samalla SBCAK ry:n mestaruus-kisoissa 4. sija.
  • 30.6.12 Huille (FI KVA FI TVA JK3 BH Tending Live Wire) ja Hannalle pk-jälkikokeen 3-luokan kisoissa ykköstulos 276 pistettä, ja samalla SBCAK ry:n mestaruus-hopeaa!! Lämpimät onnittelut Hanna & Huisku!!
  • 30.6.12 Padi (POHJ TVA EST TVA FI KVA JK3 BH Tending Pathfinder) ja Marjo kilpailivat tänään pk-jälkikokeen 3-luokassa; hienosti 1-tulos 274 pistettä (tottis upeat 98, maasto 176). Oikein paljon onnea ensi kertaa Padin kanssa kisanneelle "varaohjaaja"-Marjolle ja tietenkin pätevälle Padille!!
  • 30.6.12 Ässä (FI & DK TVA FI AVA JK3 HK1 EK1 BH Tending Hotspur) ja Nina kisasivat etsintäkokeen 2-luokassa, ja EK2-koulutustunnus (tottis 98 p, maasto 151 p, kun jälki epäonnistui). Ässä kilpailee nyt siis viidessä eri lajissa ylimmässä luokassa :) ONNEA Nina & Ässä noususta etsintäkokeessa kolmosiin!!
  • 26.6.12 Nike (Tending Zenith) ja Riikka kilpailivat tokon alokasluokassa; hieno ykkönen 193,5 pistettä ja luokkavoitto!! Isot onnittelut Riikka & Nike!!
  • 23.6.12 Pingu (FI TVA JK2 BH Tending Rogue) ja Saara kilpailivat pk-jälkikokeen 3-lk:ssa; hienosti JK3-koulutustunnus pistein (tottis 84, maasto 175 p) 259. Isot onnittelut Saara ja JK3 Pingu :)
  • 23.6.12 Zac (FI TVA JK2 BH Tending Awesome) ja Arja kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; hieno 1-tulos 298 pistettä!! Paljon onnea Arja & Zac!!
  • 17.6.12 Pulmu (Tending Quickfire) ja Maarit kisasivat tokon avoimessa luokassa; hyvä ykköstulos 187 pistettä, ja 1. sija!! Samalla siirto voittajaluokkaan :) Isot onnittelut Maarit & Pulmu!!
  • 17.6.12 Jippo (FI KVA FI TVA JK3 BH Tending Blueberry) ja Päivi kilpailivat tokon erikoisvoittaja- luokassa; 1-tulos 278 pistettä!! Paljon onnea Päivi & Jippo!!
  • 17.6.12 Raille (Tending Qui Vive) ja Santulle agilityn joukkue-SM-kultaa SBCAK:n joukkueessa!! Hurjasti onnea Santtu & Rai ja koko joukkue!!
  • Sunnuntain SM-yksilökisassa starttasi useita T-koirakoita; ensimmäisen, SM-hyppyradan (lähes 200 Suomen parasta maxikoiraa) voitti upeasti Gaia (Tending Kayo) ja Juha, ja radan 7. oli Hello Kitty (Tending Pacemaker) Jukan ohjaamana. Päivän toiselle, agilityradalle, pääsivät Gaia, Kitty ja Rhett ohjaajineen, joista yhteistuloksessa 10. sijalle sijoittuivat hienosti Jukka ja Kitty - paljon onnea!!
  • 16.6.12 Fox (VK3 Tending Inflame) ja Marja ja Kirsi kisasivat pk-viestikokeen 3-luokassa; hyvä koulutustunnus VK3 pistein 268!! Paljon onnea Marja ja Kirsi & Fox!!
  • 15.6.12 Jyväskylän agility sm-kisojen perjantaina kisattiin reilun 120 maxikoirakon voimin agilityradalla; luokan voitti Gaia (Tending Kayo) ja Juha, toiseksi tulivat Rhett (Tending Chimera) ja Niinu, ja kolmanneksi Piru (Tending Passionate) ja Teemu!! Isot onnittelut!!
  • 13.6 Lampaat saapuivat meille jo toukokuun lopussa, ja treenitkin ovat pyörähtäneet mukavasti käyntiin - tässä vihdoin pari kuvaa kirjavasta pässipoikien laumastamme! Hyviä paimennustreenejä paimennusporukallemme koko kesäksi!! Tack Camilla & Mikael!!
    Pässipojat.

    Tuuri pääsi fiilistelemään paimennusta.

  • 13.6.12 Vielä kuvavälähdyksiä tokon SM-finaalikehästä - tokokisaamisen iloa :)
    Katri & Merkka, kaikki kuvat Lea Nissinen. Heidi & Fani. Pia ja Tupla. Kati ja Into. Nina ja Ässä.

  • 10.6.12 Into (FI TVA FI AVA Tending Jackknife) ja Kati kisasivat agilityn 3-luokassa; nollarata ja 3. sija - onnea Kati & Into!!
  • 10.6.12 Rikalle (EE & FI & DK TVA EE AVA Tending Eagle-Eyed) ja Annelle hieno tokon erikois- voittajaluokan 1-tulos 297 pistettä ja 1. sija!! Paljon onnea Anne & Rika!!
  • 9.-10.6.12 Tottelevaisuuskokeen Suomen Mestaruus-kilpailut, Kuopio Tending-koirille tokon SM-kulta, -hopea ja -pronssi - ja myös 4., 5. ja 6. sijat!!! Jessicalle ja Macille (Tending Knight) SM-kultaa!! Christalle ja Kaaokselle (Tending Able Tiger) SM-hopeaa!! Oilille ja Zipille (Tending Occult) SM-pronssia!! Kahdeksan Tending-bordercollieta Suomen kymmenen parhaan tokokoiran joukossa :)
    SM-tokon palkintojenjako. SM-kultaa Jessica ja Mac!

    Sää suosi Kuopion kisoja, liian kuuma ei ollut mutta sadettakaan ei saatu, eli jopa säätä myöten kuopiolaisjärjestelyt pelasivat mainiosti :) SM-finaalissa nähtiin hyvin yhdenmukaista ja hyvää, tarkkaa tuomarointia, ja myös hyviä pisteitä uskallettiin ansaitusti antaa. Lauantain kehät taisivat pyöriä jopa etuajassa annetuista aikatauluista, ja mitään "merkkiansoja" ei oltu viritelty voi/evl- kehiin, vaan kehät olivat joko sopivasti erillään, tai koirilla ei muuten näköyhteyttä viereisen kehän merkkiviidakoihin. Oikein hyvä! Lauantaina iso määrä T-koirakoita starttasi niin omissa kuin muidenkin seurojen joukkueissa, ja myös evl:n sm-karsintakisassa sunnuntain finaaliin. Paljon hienoja suorituksia nähtiin, ja vaikka joku yksittäinen "hassi" vei toisinaan sen mahdollisuuden ihan siihen superykköseen, niin kokonaisuudet näyttivät ohjaajilla ja koirilla toimivan hyvin! Joukkueemme pärjäsivät mainiosti kovatasoisessa kisassa, ja 2-joukkueemme (Mac, Kaaos, Paavo, Nike ja Siima ohjaajineen) tulivat SM-4. sijalle!!. VarPS ja HOT tunnustettiin ansaitusti tänä vuonna paremmiksi, toki näidenkin seurojen joukkueissa T-koiria kisasi:) Onnea VarPS ja HOT hienoista tuloksista joukkuekisassa!! Iloksemme saimme myös kaksi uutta Suomen Tottelevaisuusvaliota lauantain kehissä! Piu (Tending Yep) sai ykköstulokset kasaan SUOMEN TOTTELEVAISUUSVALION arvoon Satun ohjastamana lauantaina!! Hurjasti onnea Satu & Piu!! Riski (Tending Icon) on myös uusi SUOMEN TOTTELEVAISUUSVALIO!! Isot onnittelut Sirke & Riski!! Tässä ykkössatoa lauantain kehistä: ALO 178.00 ALO 1 Tending Quest ja Lotta Korventausta 178.00 ALO 1 Tending Lightning ja Ulla Nikulainen 166.50 ALO 1 Tending Quickfire ja Maarit Karhu (ja TK1!! - hyvä Maarit:D) AVO 1./185.75 AVO 1 Agdalavallarnas Fly ja Anne Talasmäki 172.50 AVO 1 Tending Zest ja Hanna Hyypiä 168.50 AVO 1 Somollis Tikka ja Riitta-Liisa Kivimäki 166.50 AVO 1 Tending Umbra ja Marjaana Leppänen ERIVOI 1./ 302.50 EVL 1 Tending Knight ja Svanljung 3./298.50 EVL 1 Tending Lunar ja Susan Miiro 4./298.50 EVL 1 Tending Outshine ja Heidi Pesonen 6./290.00 EVL 1 Tending Occult ja Oili Huotari 7./289.00 EVL 1 Tending Luminary ja Katri Büchtmann 8./288.00 EVL 1 Tending Yep ja Satu Taskinen 9./288.00 EVL 1 Tending Able Tiger ja Christa Enqvist-Pukkila 284,00 EVL1 Tending Jackknife ja Kati Selkämaa 282,00 EVL1 Tending Ardent ja Heikki Mäkinen 281,50 EVL1 Tending Jolly Roger ja Anne Talasmäki 276,00 EVL1 Tending Hotspur ja Nina Manner 274,00 EVL1 Tending Highflyer ja Therese Åberg 273,50 EVL1 Tending Airborne ja Katja Kiviaho 269,50 EVL1 Tending Outmatch ja Pia Pursiainen 266,50 EVL1 Tending Jetblack ja Tarja Melakari 265,50 EVL1 Tending Kickstart ja Katariina Kainulainen 265,50 EVL1 Tending Awesome ja Arja Heiskanen 259,00 EVL1 Tending Icon ja Sirke Viitanen 258,00 EVL1 Tending Joy ja Riitta Jantunen-Korri 257,50 EVL1 Tending Esprit ja Niina Partanen

    SM-kisojen viisi parasta!!. Lasien nostelua palkintojenjaon jälkeen :). Mac seuraa.

    Katri ja Mervi seuruussa. Heidi ja Fani. Christa ja Kaaos. Satu ja Piu. Oili ja Zip hyppynoudossa.

    SM-finaali päivä oli huisa näin kasvattajien kannalta - 14 Tending-koirakkoa 20 koiran SM-finaalissa! Sanottava tietenkin on, että ihan jokainen finaalikoira rodusta riippumatta oli superhyvä, ja taitavien ohjaajien luotsaamia! Mutta kasvattajien ylpeydellä seurasimme toki etenkin hienoja kasvattejamme, ja oli tietenkin iso ilo, kun päivän päätteeksi finaalin kymmenen parhaan tokokoirakon joukossa oli peräti 8 T-koiraa! Finaalipäivänäkin sattui ja tapahtui, eli ehkä eniten nähtiin epäonnistumisia kaukokäskyissä ja paikalla istumisessa. Ruudut ja ohjatut olivat monella superhienot, samoin paljon hyviä luoksetuloja nähtiin. Jessica ja Mac esittivät edelleen varmaa ja kaunista tokoa vauhdin kera, ja siitähän oli kenenkään vaikea laittaa enää paremmaksi, eli SM-kulta oli heidän. Christa ja Kaaos esittivät parastaan sunnuntaina, ja voittivat päivän - Kaaos olikin sunnuntaina aivan parhaimmillaan, voimakasta mutta silti korrektia työtä tehden. Täyssisarukset Zip ja Fani pääsivät kisaamaan ohjaajineen SM-pronssista, ja niinpä taisi zeta ratkaista mitalin Oilin ja Zipin hyväksi vajaan pisteen erolla. Nämä sisarukset ovat nuoria, kuten niiden Tupla-velikin (joka myös finaalissa) - joten miten pitkälle vielä ennättävätkään :) SM-viidennelle sijalle tuli lauantaina vastikään valioitunut Piu (T. Yep) Satun ohjaamana. Nuori kakarakoira esitti kumpanakin päivänä parastaan, ja yli 280 pistettä kahtena päivänä peräkkäin takasi 5. sijan. Hienoa!! Kuudennelle sijalle kirinyt Mervi (T. Luminary) antoi sitten ohjaajan taholta jonkin verran tasoitusta kaikille muille :) kun sunnuntaina unohtui kaukojen järjestys ja lauantaina zeta-kuvio... Voi vain ihmetellä miten korkealle pari olisi noussut ilman näitä kömmähdyksiä - loistavaa työtä koirakko esittikin sitten muuten, ja oli varmasti yksi yleisön suosikkeja. Tässä tokon SM-tulokset vielä T-koirien osalta: 1. Tending Knight Jessica Svanljung 302.50 284.75 293.63 2. Tending Able Tiger Christa Enqvist-Pukkila 288.00 292.50 290.25 3. Tending Occult Oili Huotari 290.00 285.00 287.50 4. Tending Outshine Heidi Pesonen 298.50 274.00 286.25 5. Tending Yep Satu Taskinen 288.00 283.50 285.75 6. Tending Luminary Katri Büchtmann 289.00 279.00 284.00 8. Tending Jackknife Kati Selkämaa 284.00 276.75 280.38 9. Tending Hotspur Nina Manner 276.00 282.25 279.13 12.Tending Lunar Susan Miiro 298.50 247.00 272.75 13.Tending Airborne Katja Kiviaho 273.50 264.25 268.88 14.Tending Ardent Heikki Mäkinen 282.00 253.50 267.75 16.Tending Outmatch Pia Pursiainen 269.50 259.75 264.63 18.Tending Highflyer Therese Åberg 274.00 237.25 255.63 19.Tending Jolly Roger Anne Talasmäki 281.50 228.75 255.13 Me kasvattajat iloitsemme teidän kaikkien hienoista suorituksista, ja onnittelemme hurjasti SM-mitalisteja, ja kaikkia finaaliin päässeitä ja suorituksiinsa tyytyväisiä! Jessicalle ja Mäkiselle spesiaalionnittelut, olitte kerta kaikkiaan loistavia :) Christa ja Kaaos, Oili ja Zip; hienoa liikesarjaa ja näyttäviä suorituksia - onnea ihan hurjan paljon!! Heidi & Fani, Satu & Piu, Katri & Merkka, olitte superhyviä, onnea!!

  • 10.6.12 Hiski (FI KVA TVA HK3 EK3 JK3 BH Tending Lucky One) ja Kaarina kilpailivat pk-jälkikokeen 3-luokassa; hieno ykköstulos 291 pistettä (tottis 92, maasto upeat 199) ja 1. sija!! Isot onnittelut Kaarina & His!!
  • 10.6.12 Jippo (FI KVA JK3 BH Tending Blueberry) on UUSI SUOMEN TOTTELEVAISUUSVALIO!! Erikoisvoittajaluokan 1-tulos 260 p (tunnari nolla), ja tämä oli Päivin ja Jipon vasta neljäs erivoin kisa, joista siis kolmessa napsahti ykkönen :) Supersuuret onnittelut Päivi & Jippo 10-v!! - meitä kasvattajia kun ilahduttaa kovin se, että iäkkäämmilläkin kasvateillamme harrastetaan ja kisataan - ja jopa aloitetaan ""uusi laji". Hyvä Päivi ja KVA TVA Jippo!!:)
  • 9.6.12 Kaiku (HK3 BH Tending Overpower) ja Leea suorittivat eilen rauniokokeen (PERA A) hyväksytysti kokonaisarvosanalla EH. Paljon onnea Leea & Kaiku!!
  • 3.6.12 Ainalle (FI AVA FI AVA (H) Tending Enigma) ja Outille nollarata ja 5. sija agilityn 3-luokan hyppyradalla! Onnea Outi & Aina!!
  • 3.6.12 Vallelle (FI TVA SE TVA BH Tending Vanguard) ja Solkille kaksi kertaa nollarata agilityn kolmosissa - onnea valle & Solkki!!
  • 3.6.12 Lille My (POHJ TVA NO & FI & SE TVA Tending Jynx) ja Lillian ovat voittaneet NORJAN MESTARUUS-PRONSSIA tokon Norjan Mestaruus-kilpailuissa!! Tänään pisteet 282,25, (vain 2,25 p voittajalle hävinneenä), ja eilen, karsintapäivänä 291 pistettä. Loistavaa työtä Lillian & Lille My, congratulations!!
  • Lillian & Lille My kuvassa vasemmalla; kuva lpnorge.
  • 3.6.12 Twixystä (Tending Keen) tuli tänään SUOMEN HYPPYVALIO agilityssa!! Janne ja Twixy kisasivat agilityn 3-luokassa, ja hyppyradalta nolla ja 2. sija. Hurjan paljon onnea Janne & Twixy!!
  • 3.6.12 Tatzi (FI TVA FI AVA PPR1 Tending Rival) ja Janne kisasivat agilityn 3-lk:ssa; nollarata ja 4. sija - onnea Janne & Tatzi!!
  • 3.6.12 Samalta radalta vielä Rhettille (Tending Chimera) ja Niinulle nollarata ja 3. sija - onnea Niinu & Rhett!!
  • 3.6.12 Una (FI & SE TVA Tending Ardent) ja Heikki kisasivat tokon erivoi-luokassa; hieno ykkönen 300,5 pistettä ja luokkavoitto!! Oikein paljon onnea Heikki & Una!!
  • 2.6.12 Teema (JK1 BH Tending Quantum) ja Jari Kukkula kilpailivat agilityn 1-luokassa; nollarata ja voitto!! Paljon onnea Jari & Teema!!
  • 27.5.12 Riskille (Tending Icon) ja Sirkelle tokon erikoisvoittajaluokasta hieno 1-tulos; 301 pistettä ja luokkavoitto!! Isot onnittelut Sirke & Riski!!
  • 28.5.12 Meg (FI & SE TVA FI AVA Tending Pawnee) ja Pete kisasivat agilityn 3-luokassa; hyppikseltä nolla ja 3. sija; paljon onnea Pete & Meg!!
  • 27.5.12 Veeti (FI KVA JK3 EK3 HK3 M-08-09-10-11 Tending Volition) ja Hanna kisasivat pk-jälkikokeessa; hienosti 1-tulos 3-luokassa; eli 272 p (tottis 92, maasto 180 p). Nyt Veetillä on pk-jäljellä(kin!) menolippu pk-SM:iin!! Hurjan paljon onnea Hanna & Veeti!!
  • 27.5.12 Tupla (FI TVA JK3 BH Tending Outmatch) ja Pia kilpailivat myös pk-jälkikokeen 3-luokassa; JK3-koulari pistein 262, tottis 86 ja maasto 176. Paljon onnea Pia & Tupla!!
  • 27.5.12 Hui (FI KVA JK3 Tending Live Wire) ja Hanna kisasi pk-jälkikokeen kolmosluokassa; hienosti 1-tulos 278 p (tottis 93, maasto 185, takajälki ja yksi löytämättä jäänyt esine pudottivat hieman pisteitä. Isot onnittelut Hanna ja Huisku!!
  • 26.5.12 Rai (Tending Qui Vive) ja Santtu kilpailivat agilityn kolmosluokassa Tampereella, hienosti triplanolla sijoin 1., 1. ja 3.! Loistavaa, onnea Santtu & Rai!! Tällä parilla on nyt SM- ja karsintanollat kasassa!!
  • 26.5.12 Zip (FI & SE TVA Tending Occult) ja Oili kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; hieno ykköstulos 295 pistettä ja luokkavoitto!! Paljon onnea Oili & Zip!!
  • 26.5.12 Myös Pete kisasi Megin (FI & SE TVA FI AVA Tending Pawnee) kanssa tokon erivoi-luokassa; ykköstulos tarkasti pistein 256 (ulkona ruudusta -> nolla). Onnea Pete & Meg!!
  • 26.5.12 Nomi (FI TVA JK3 BH Tending Outrunner) ja Tarja jatkavat hyvää tulostahtiaan pk-jäljellä myös; mainio 1-tulos 283 pistettä, maasto hienot 198 p, ja tottis 85 pistettä!! Samalla luokkavoitto, hurjasti onnea Tarja & Nomi!!
  • 26.5.12 Fly (FI KVA HK3 Tending Nimblewit Fly) ja Osmo kisasivat pk-hakukokeen 3-luokassa; HK3-koulutustunnus pistein 263!! Paljon onnea Osmo & Fly!!
  • 26.5.12 Hiski (FI KVA JK3 HK3 EK3 Tending Lucky One) on 4-vuotiaana NELOSVALIO ja samalla kolmois-käyttövalio!!! Tänään Kaarina ja Hiski takoivat kolmannen ykkösensä jälkikokeen 3-luokasta, ja niin Hiskistä tuli KVA myös tässä lajissa, haku- ja etsintäkokeessahan se on jo valio, ja lisäksi vielä Tva!! Ei voi sanoa muuta kuin että aivan uskomatonta, ja nostaa tälle parille hattua ja korkealle :) Huisan suuret onnittelut Kaarina ja Hiski, ja tälle meidän "Lucky Onelle" edelleen onnistuneita kisoja!!
  • 26.5.12 Teema (BH Tending Quantum) ja Maria starttasivat ensimmäiseen pk-jälkikokeeseensa; hienosti JK1-koulari; tottis 89 ja maasto 152 pistettä!! Paljon onnea Maria & Teema!!
  • 26.5.12 Valle (FI & SE TVA BH Tending Vanguard) ja Eva kisasivat tokon erikoisvoittajassa; 1-tulos 262 pistettä ja 2. sija - paljon onnea Eva & Valle!!
  • HUOM!! Tending-leiri pidetään 26.-29./30.7.12 Virroilla! Vastaathan T-listalla olevaan alustavaan ilmoittautumiskaavakkeeseen 27.5 mennessä, jos tulet leirille (tai ole yhteydessä Riittaan tai Ruokosen Riikkaan (etenkin Jonten tokovuorojen osalta!)!
  • 23.5.12 Jedille (FI TVA FI AVA JK1 BH Tending Eager) ja Riikalle tokon erikoisvoittajaluokan 1-tulos pistein 274 (kaukot nolla). Paljon onnea Riikka & Jedi!!
  • 20.5.12 Sin (FI AVA S AVA PPR1 Gk Vallh Pr Tending Eye Catcher) ja Jessica kisasivat agilityn 3-luokassa, ja nollavoitto!! Paljon onnea Jessica & Sin!!
  • 18.-20.5.12 Tokon Maailman Mestaruus-kilpailut, Salzburg, Itävalta Suomelle MM-joukkuekultaa ja henk. koht. MM-kultaa ja MM-hopeaa!!! Christalle ja Kaaokselle (Tending Able Tiger) MM-kultaa!! Jessicalle ja Macille (Tending Knight) MM-hopeaa!! Viisi Tending-bordercollieta maailman kahdeksan parhaan joukossa :)

    Suomen maajoukkue. Suomalaiset palkintopallilla.
    Tokon MM-kisat olivat suomalaiskoirakkojen juhlaa; ensin joukkue-MM-kultaa lauantaina, ja sunnuntain henkilökohtaisessa finaalissa kaksoisvoitto, kun Christa ja Jessica esittivät Kaaoksen ja Macin kanssa huikeanhienot liikesarjat!! Lisäksi Italian maajoukkueen Tending Highlight oli MM-6, Norjan maa- joukkueen Tending Jynx) MM-7, ja Nina Ässän (Tending Hotspur) kanssa vielä upeasti 8.; kolmanneksi parhaana suomalaisena. Venäläiskoirakko kipusi finaalin pronssikorokkeelle. Suomalaiskoirakoista ikinuori Mette Heidin kanssa oli 9., ja Katja Zenin kanssa vielä 14.;heillä ilmeisesti zeta pudotti pisteitä, ja muutenkin kisan viimeisenä -ainoana juoksunarttuna- starttaaminen ei ole aivan helpoin tehtävä. Hieno suoritus silti! Tässä tulokset 10 parhaan koirakon osalta: 1 Enqvist-Pukkila Christa FIN Tending Able Tiger BORC 281 EX 2 Svanljung Jessica FIN Tending Knight BORC 280 EX 3 Fedorova Galina RUS Wonder Westspacy BORC 277,5 EX 4 Fatland Frøystad Line NOR Harry-Pepper BORC 276,25 EX 5 Ballerini Monika SUI Exina zum Krähenhorst BORC 265,75 EX 6 Cacciatore Silvia ITA Tending Highlight BORC 261,25 EX 7 Brenden Lillian NOR Tending Jynx BORC 260,75 EX 8 Manner Nina FIN Tending Hotspur BORC 256,25 EX 9 Kailio Heidi FIN Hermine Galliat At. Av Nangijala GROE 254,75 VG 10 Tribus Renate ITA Trust Your Heart Be my Roy BORC 254,25 VG Me kasvattajat onnittelemme lämpimästi kasvattiemme omistajia teidän hienoista suorituksistanne, ONNEA koko Suomen upea kultajoukkue!! Järjestitte taas kerran uskomattoman jännitysnäytelmän tänne kotikatsomoihin! Christa & Kaaos ja Jessica & Mac - sylintäydeltä onnea teille, kaksoisvoitto Maailman Mestaruus-kisoissa on jotain aivan uskomatonta!! ONNEA!!! Me hurraamme täältä Suomesta teille ohjaajille & Super-Kaaokselle ja Super-Mäkiselle :)

  • Kaikki kuvat Maarit Karhu/fintoko

    Christa ja Kaaos kehässä. Jessica ja Mac kehässä. Nina ja Ässä.

    Zen ruudun luoksetulossa. Jessica ja Super-Mac. Christa ja Super-Kaaos.

  • 20.5.12 Maailmalta myös lisää hienoja uutisia; Niinu ja Rhett (Tending Chimera) ovat jatkaneet upeaa menoaan World Agility Open Championships-kisoissa; tänään biathlon-kisassa (hyppyradan ja agilityradan yhteistulos-kilpailu) pari tuli toiseksi, ja Niinu ja Rhett sijoittuivat finaalissa 2:ksi, ja myös kokonaiskilpailun kakkokseksi, vain 0,16 sekuntia voittajalle hävinneenä. Lämpimät onnittelut Niinu & Rhett, kertakaikkiaan upeaa :)
  • Niinu ja Rhett/kuva Suomen Agilityliitto.
  • 20.5.12 M-pentueen pentutapaaminen, Oripää M-pentueen pennut ja omistajat viettivät aurinkoisen mukavaa pentuetapaamispäivää Oripäässä, äippäkoira-Unan omistajien kotitilalla. Pennut pääsivät kokeilemaan paimennusta, ja kuulemma lupaavia pieniä paimenen alkuja olivatkin :) Kiitos Heikki & Mirja!! Tässä muutama kuva päivästä (kuvat Heikki Mäkinen):

    Fixu paimentaa. Una ja kakarat.

    Ihme paimentaa. Katja ja Moca treenaamassa. Cho treenaa.

  • 20.5.12 Valle (FI & SE TVA BH Tending Vanguard) ja Eva kisasivat tokon erivoi-lk:ssa; 1-tulos 277,5 pistettä ja luokkavoitto!! Paljon onnea Eva & Valle!!
  • 20.5.12 Puh (FI TVA JK2 BH Tending Crusader) ja Annika kilpailivat agilityn 1-lk:ssa; hienosti nollarata ja 2. sija! Paljon onnea Annika & Puh!!
  • 20.5.12 Tatzi (FI TVA FI AVA PPR1 Tending Rival) ja Janne kisasivat agilityn 3-luokassa; kolme nollarataa ja hieno sijoitussarja 3., 2. ja 1.!! Hurjasti onnea Janne & Tatzi!!
  • 19.5.12 Ja tokon MM-kisat jatkuu...SUOMELLE MAAILMAN MESTARUUS-JOUKKUEKULTAA!!!! Suomen koirakot loistivat lauantain karsintapäivänä - hieman epäkiitollisesta ensimmäisestä starttivuorosta huolimatta Tarjalle ja Zicille (T. Jetblack) ykköstulos 258 p, ruutu harmillisesti vitonen :( joka sitten pudotti lopputulosta. Seuraavina suomalaisista pääsivät kehään Christa ja Kaaos (T. Able Tiger) - ja huippuhieno ykkönen, 279,25 pistettä ja johtoon! Päivän päätteeksi pari vielä upeasti 2. sijalla!! Kisan hieno konkaripari Heidi & bpgn Mette täräyttivät pian perään päivän parhaat pisteet; puoli pistettä enemmän kuin Christa ja Kaaos, eli 279,75 pistettä! Tämä varmisti Suomelle johtoaseman joukkueena - ja MM-joukkuekultamitalin pistein 837!! Juoksunsa edellisenä iltana aloittanut Zen pääsi kisaan viimeisten, muiden juoksunarttujen joukossa - suotta ei heitä odoteltu, eli pisteitä kertyi 266,25, ja päivän 7. sija! MM-yksilöfinaaliin huomenna siis menossa 20 koiraa, joista kuusi on Tending bordercollieita:) Eli Kaaos, Mac, Ässä, Zen, Pepper ja Lille My finaaliin!! Suomella Mette mukaan lukien viisi koirakkoa finaalissa!! Jännitettävää siis riittää :) Suomen joukkueelle valtaisat onnittelut upeista suorituksista MM-kisoissa; olette ansainneet MM-kultanne!! ONNEA Christa, Heidi, Jessica, Tarja, Katja, Nina ja Leena!!
  • Kaikki kuvat Maarit Karhu/fintoko

    Zici kehässä. Christa ja Kaaos seuruussa.

    Christa ja Kaaos. Katja ja Zen. Lauantain karsinnan palkintojenjako.

  • 19.5.12 Veetille (FI KVA M-08-09-10-11 JK3 HK3 EK3 Tending Volition) ja Hanna kisasivat pk-jälkikokeen 3-luokassa; JK3-koulari pistein (tottis 87, maasto 166) 253! Paljon onnea Hanna & Veeti!!
  • 19.5.12 Pingu (FI TVA JK2 BH Tending Rogue) ja Saara kisasivat pk-jälkikokeen 3-luokassa; 257 pistettä ja JK3-koulutustunnus (tottis upeat 98 p!), ja 3. sija. Paljon onnea Saara & Pingu!!
  • 19.5.12 Luu (FI TVA Tending Impressive) ja Anu kisasivat agilityn 1-luokassa; hienosti nollavoitto ja siirto kakkosiin agilityssa!! Hyvä Anu & Luu, onnea!!
  • 18.5.2012 Tokon Maailman Mestaruus-kilpailut, Itävalta Salzburg Itävallassa starttaa perjantaina ja lauantaina sata maailman parasta tokokoiraa, joukossa uusina joukkueina mm. Japani. Suomen joukkue saatiin onnellisesti perille, osa maateitse ja osa lentoteitse, ja torstain hyvin menneen treenin jälkeen päästiin odottamaan yhtä hyvällä mielellä kisapäiviä! Perjantain karsintapäivänä starttasi kolme suomalaiskoirakkoa, Nina & Ässä (T. Hotspur) ja Jessica & Mac (T. Knight) ja varakoirakko Leena & Dina (T. Dinah). Nina pääsi starttamaan suomalaiskoirakoista ensimmäisenä, ja hyvin hän Ässän kanssa aloittikin - tunnarikapulan harmillisesta pudotuksesta huolimatta hyvä ykkönen 268,5 p ja päivän 10. sija! Leenalle ja Dinalle myös melkein ykkönen, eli 254,75 p; ohjatun noudon pisteiden pudottaessa kokonaispisteitä. Hyvä avaus silti kisojen ensikertalaiselta!! Päivän viimeisten joukossa pääsivät kehään Jessica & Mac - heille superhieno 1-tulos 278 pistettä ja päivän 2. sija ja palkintopallille :) Myös muiden maiden T-koirat kisasivat hienosti perjantaina; Norjan Lillian Lille My`n (T. Jynx) kanssa olivat päivän neljänsiä hyvällä suorituksella 272,75 pistettä! Italian Silvia ja Pepper (T. Highlight) saivat myös hyvän tuloksen, 264,5 p, ja päivän 12. sija, ja Eestin Anne & Rika (T. Eagle-Eyed) saivat myös ykkösen 262,5 p ja päivän 13. sijalle!! Upeaa :) Kaikki kuvat Maarit Karhu/fintoko

    Lillian ja Lille My. Nina ja Ässä kehässä. Jessica ja Mac seuraamisessa.

    Suomen joukkuelaisia. Jessica ja Mac palkintojenjaossa. Jessica ja Mac.

  • 18.5.12 Niinu ja Teemu ovat kisaamassa Belgiassa World Agility Open Championships-kisoissa; Rhett (T. Chimera) voitti hyppyradan tänään Niinun kanssa, ja Teemu oli Pirun (T. Passionate) kanssa toinen!! Paljon onnea Niinu & Teemu ja koirat!!
  • 17.5.12 HIP (Skogsvallarens Hip) on astutettu onnistuneesti Haraldilla! Lue lisää Pentueet-sivulta!
  • 17.5.12 Megille FI & SE TVA FI AVA SM1-11 Tending Pawnee) ja Petelle agilityn 3-lk:ssa hyppyradan nollavoitto Vantaalla!! Paljon onnea Pete & Meg!!
  • 17.5.12 Joku (FI & SE TVA EE TVA JK2 BH Tending Highflyer) ja Tesu kilpailivat tokon erikoisvoittajassa; hienosti 299,5 pisteen 1-tulos!! Isot onnittelut Tesu & Joku!!
  • 17.5.12 Nomi (FI TVA JK3 BH Tending Outrunner) ja Tarja kilpailivat pk-jälkikokeen 3-luokassa; upea 1-tulos ja JK3-koulari pistein 291!! Tottis 95 p, maasto 196 p!! Kisan ainoa ykköstulos 18 kisaajasta! Todella hienoa, hyvä Tarja & Nomi!!
  • 17.5.12 Pingu (FI TVA JK2 BH Tending Rogue) ja Saara kisasivat tokon erikoisvoittajassa; ykköstulos 270 pistettä ja 1. sija!! Paljon onnea Saara & Pingu!!
  • 17.5.12 Kuura (Tending Illusion) ja Ninja kisasivat tokon avoimessa luokassa; ja hyvä ykkönen 187 pistettä ja luokkavoitto! Oikein paljon onnea Ninja & Kuura!!
  • 17.5.12 Zac (FI TVA JK2 BH Tending Awesome) ja Arja kilpailivat tokon erivoi-luokassa; ja hieno ykköstulos 294 pistettä!! Isot onnittelut Arja & Zac!!
  • 17.5.12 Rimma (POHJ TVA EE TVA JK1 Tending Pantheress) ja Mari kilpailivat tokon evl- luokassa, ja upeat pisteet; 313!!! Suurensuuret onnittelut Mari & Rimma!!
  • 15.5.12 Meillä on uusi SUOMEN TOTTELEVAISUUSVALIO!!:) Hiski (FI KVA JK3 HK3 EK3 Tending Lucky One) ja Kaarina tokoilivat tänään Janakkalassa, ja erivoin 1-tulos pistein 284!! Hurjan paljon onnea Kaarina & His - kahden Kva-tittelin päälle vielä yksi Tva-arvo, ei hullumpaa :))!!
  • 13.5.12 Tending-paimennuspäivä Somerolla Paimennuspäivä kokosi yhteen kymmenkunta innokasta paimennuksen kokeilijaa, osa toki jo edistyneempiäkin paimennusharrastajia. Marika ja Kimmo Klossner pitivät aamupäivällä teoriaosuuden paimennuksesta, jonka jälkeen jatkettiin käytännön harjoituksilla. Ikähaitari koirilla vaihteli "vauvasta vaariin" mutta se ei menoa haitannut, ja onnistuneita treenejä saatiinkin aurinkoisessa säässä. Kiitos Marika ja Kimmo, ja erityisen suuri kiitos päivän järjestäjälle Riikalle!! Kaikki kuvat Antti Männistö.

    Uuno paimentaa. Capo lampailla.

    Hiski treenaa poispäinajoa. Metku antaa tyylinäytettä.

  • 13.5.12 Tatzille (FI TVA FI AVA PPR1 Tending Rival) ja Jannelle agilityn 3-luokassa tuplanolla, ja sijat 4. ja 5. Paljon onnea Janne & Tatzi!!
  • 12.5.12 Tupla (FI TVA JK3 BH Tending Outmatch) ja Pia kilpailivat pk-jälkikokeen 3-luokassa; hienosti 1-tulos ja JK3-koulari pistein 286!! Maasto täydet sata pistettä :) Hurjan paljon onnea Pia & Tupla ykköstuloksesta, ja samalla pk-sm- tulosten kasaamisesta!!
  • 12.5.12 Routa (Tending Umbra) ja Marjaana kisasivat tokon avoimessa luokassa; 1-tulos 179,5 pistettä ja luokkavoitto! Onnea onnea Marjaana & Routa!!
  • 12.5.12 Raille (Tending Qui Vive) ja Santulle tänään triplanolla agilityn kolmosluokassa!! Isot onnittelut Santtu & Rai!!
  • 12.5.12 Uuno (Tending Gadfly) ja Leyla kisasivat tokon voittajaluokassa; hienosti 1-tulos 294 pistettä, luokkavoitto, ja siirto erikoisvoittajaluokkaan! Suurensuuret onnittelut Leyla & Uuno!!
  • 12.5.12 Una (FI TVA SE TVA Tending Ardent) ja Heikki kilpailivat tokon erikoisvoittaja- luokassa; hieno ykköstulos 305,5 pistettä ja 1. sija! Myös viikko sitten parille 1-tulos 261 p (ruutu harmillisesti nolla). Paljon onnea Heikki & Una!!
  • 12.5.12 Vallelle (FI & SE TVA BH Tending Vanguard) ja Solkille agilityn 3-luokassa nollarata - onnea Solkki & Valle!!
  • 10.5.12 Lalli (JK1 BH Tending Inspirer) ja Taina (tottis) ja Hanna (maasto) kisasivat pk-jälkikokeen 2-luokassa; tottis 92 p, maasto 191 ja yhteensä siis 283 pistettä; 1-tulos, JK2 ja siirto jäljellä ylimpään luokkaan!! Paljon onnea Taina ja Hanna & Lalli!!
  • 10.5.12 Meg (FI & SE TVA FI AVA SM1-11 Tending Pawnee) ja Pete kisasivat agilityn kolmosluokassa; hienosti nollavoitto!! Paljon onnea Pete & Meg!!
  • Viikonloppuna pyörähti kisakausi taas täysillä käyntiin, ja sen huomasi T-porukan upeissa tuloksissa niin pk-puolella, tokossa kuin agilityssakin :)
  • 6.5.12 Hello Kitty (FI AVA Tending Pacemaker) ja Jukka kisasivat agilityn 3-lk:ssa; kaksi nollarataa ja sijat 1. ja 3.! Paljon onnea Jukka & Kitty!!
  • 6.5.12 Zen (FI & DK TVA FI KVA TSM-10 M-11 Tending Airborne) ja Katja kilpailivat tokon erikoisvoittajaluokassa; hyvä 1-tulos 293 pistettä ja luokkavoitto. Suuret onnittelut Katja & Zen!!
  • 6.5.12 Pingu (FI TVA JK2 BH Tending Rogue) ja Saara kisasivat tokon erivoi-lk:ssa; 1-tulos 277,5 p Tuomarinkylässä ja luokkavoitto!! Paljon onnea Saara & Pingu!!
  • 6.5.12 Meg (FI & SE TVA FI AVA SM1-11 Tending Pawnee) ja Pete kisasivat agilityn kolmosluokassa; lauantailta nollarata ja 4. sija, tänään sunnuntaina hieno saldo; kolme nollarataa ja sijat 1., 1. ja 2.! Hienoa Pete & Meg, onnittelut!!
  • 6.5.12 Jedille (FI TVA FI AVA JK1 BH Tending Eager) ja Juhalle agilityn 3-luokassa nollarata (hyppikseltä) ja 6. sija - onnea Juha & Jedi!!
  • 6.5.12 Twixy (Tending Keen) ja Janne kisasivat agilityn 3-luokassa; kaksi nollavoittoa agiradoilla!! Isot onnittelut Janne & Twixy!!
  • 6.5.12 Jedi (FI TVA FI AVA JK1 BH Tending Eager) ja Riikka kisasivat tokon erivoi-lk:ssa; 1-tulos 272 pistettä ja 3. sija! Paljon onnea Riikka & Jedi!!
  • 5.5.12 Helsingissä kisattiin pk-kokeessa palveluskoiratapahtuman yhteydessä. Iloksemme meillä on uusi SUOMEN KÄYTTÖVALIO!! Eli Hanna ja Veikka (JK3 BH Tending Aviator) kisasivat jälkikokeen 3-luokassa; tottis 94, maasto 178 p - yht. 272 p!! Super-suuret onnittelut Hanna & Veikka Kva-tittelistä!!! Myös Fani (FI TVA JK3 BH Tending Outshine) ja Heidi kisasivat pk-jälkikokeessa; heille hienosti myös 1-tulos 278 pistettä (tottis huikeat 99 p, maasto 179 p). Hurjasti onnea Heidi & Fani, hienoa tulosta!!
  • Tupla (FI TVA JK3 BH Tending Outmatch) ja Pia kisasivat myös jäljellä; JK3-koulari pistein 254 (tottis 85, maasto 169 p, kun yksi esine ja yksi keppi jäi). Paljon onnea koularista Pia & Tupla!!
  • 5.5.12 Mac (POHJ TVA FI & SE & NO & DK TVA Tending Knight) ja Jessica kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; hieno ykköstulos 301 pistettä ja luokkavoitto!! Paljon onnea Jessica & Mac!!
  • 5.5.12 Twixylle (Tending Keen) ja Jannelle nollavoitto 3-luokan agiradalta Helsingissä. Paljon onnea Janne & Twixy!!
  • 5.5.12 Rimma (POHJ TVA EE TVA JK1 Tending Pantheress) ja Mari kilpailivat tokon evl- luokassa; superhieno ykkönen 309,5 pistettä ja luokkavoitto!! Hienoa Mari & Rimma, onnea!!
  • 5.5.12 Mari urakoi samana päivänä myös Rimman tyttären, Puuman (Tending Intense) kanssa voittajaluokassa; upeat 302 pistettä ja luokkavoitto, ja siirto erikoisvoittajaluokkaan. Isot onnittelut Mari & Puuma!!
  • 5.5.12 Joku (FI & SE TVA EE TVA JK2 BH Tending Highflyer) ja Tesu kisasivat tokon erikoisvoittajassa; hieno ykköstulos 300 pistettä Tuusulan kisoissa! Viikko sitten Inkoossa pari sai kasaan upeat 307,5 pistettä, eli hienoa tulostahtia :) Paljon onnea Tesu & Joku!!
  • 5.5.12 Riski (Tending Icon) starttasi Sirken kanssa ensimmäistä kertaa tokon erivoi- luokassa; ykköstulos 268 pistettä (ohjattu nolla). Paljon onnea ykkösestä Sirke & Riski!!
  • 5.5.12 Piu (Tending Yep) ja Satu kisasivat tokon erivoi-luokassa; 1-tulos 269 p (tunnari harmillisesti nolla). Paljon onnea ykkösestä Satu & Piu!! Pari on myös hyväksytty tokon maajoukkuevalmennusrenkaaseen :)
  • 5.5.12 Jippo (FI KVA JK3 BH Tending Blueberry) ja Päivi kisasivat tokon evl:ssä; ja ykköstulos 284 pistettä ja 1. sija!! Yhtä uupuu Tva-tittelistä :) Paljon onnea Päivi & Jippo!!
  • 5.5.12 Pulmu (Tending Quickfire) ja Maarit kisasivat tokon alokasluokassa; huikea 1-tulos 199 pistettä (max 200) ja luokkavoitto!! Hienoa Maarit ja Pulmu, hurjan paljon onnea!!
  • 5.5.12 Hope (Tending Zinger) ja Jaakko kilpailivat tokon avoimessa luokassa; hieno ykköstulos 192 pistettä!! Paljon onnea Jaakko & Hope!!
  • 5.5.12 Ja täysveli Paavo (Tending Zest) kisasi samassa kisassa myös avoimessa luokassa, Hannan ohjaamana; hieno ykkönen yhden pisteen erolla Hopeen, eli 191 p :) Tasaista työtä sisaruksilta siis!! Paljon onnea Hanna & Paavo!!
  • 1.5.12 Meg (FI & SE TVA FI AVA SM1-11 Tending Pawnee) ja Pete kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; upea 1-tulos 318,5 pistettä ja 2. sija. Hurjasti onnea Petelle hienosta tokokisauran "aloituksesta" Megin kanssa!
  • 1.5.12 Into (FI TVA FI AVA Tending Jackknife) ja Kati tokoilivat erikoisvoittaja- luokassa; ykköstulos 286 pistettä (zeta nolla). Paljon onnea Kati & Into!!
  • 1.5.12 Luu (FI TVA Tending Impressive) suoritti hyväksytysti BH-kokeen tänään Anun ohjaamana - hyvä Anu & Luu, onnea!!
  • 1.5.12 Kaaos (FI TVA Tending Able Tiger) ja Christa kisasivat tokon erivoi-lk:ssa; hieno 1-tulos 295 pistettä ja luokkavoitto! Isot onnittelut Christa & Kaaos!!
  • 29.4.12 Tikalle (Somollis Tikka) ja Riitalle hieno ykköstulos tokon avoimessa luokassa; 195,5 pistettä ja luokkavoitto!! Paljon onnea Riitta & Tikka!!
  • 29.4.12 Rhettille (Tending Chimera) ja Niinulle kaksi nollarataa ja 2. sijaa agilityn kolmosluokassa! Paljon onnea Niinu & Rhett!!
  • 29.4.12 Ässä (FI & DK TVA FI AVA TSM-11 JK3 BH Tending Hotspur) ja Nina kisasivat agilityn 3-luokassa; nollarata ja 2. sija! Nyt Ässällä on SM- ja karsintanollat kasassa! Paljon onnea Nina & Ässä - tällä parilla on tulokset kasassa kolmen eri lajin SM-kisoihin, eli kiireinen kesä lienee tiedossa :)
  • 29.4.12 Rai (Tending Qui Vive) ja Santtu jatkoivat hienoja agilitysuorituksiaan - tänään agilityn 3-luokassa nollavoitto!! Oikein paljon onnea, Santtu & Rai!!
  • 29.4.12 Padille (POHJ TVA EE TVA FI KVA JK3 BH Tending Pathfinder) ja Tarjalle hyvä ykköstulos 291 pistettä tokon erikoisvoittajaluokassa!! Paljon onnea Tarja & Padi!!
  • 28.4.12 Rain (Tending Qui Vive) valiokello käynnistyi tänään agilityn 3-luokassa Santun ohjauksessa; nollarata ja sert :) Hurjasti onnea Santtu & Rai!!
  • 28.4.12 Luu (FI TVA Tending Impressive) ja Anu kisasivat agilityn 1-luokassa; nollarata ja 1. sija! Paljon onnea Anu & Luu!!
  • 26.4.12 Teema (Tending Quantum) suoritti hyväksytysti BH-kokeen Marian ohjaamana! Hyvä Maria & Teema, ja tsempitykset jälkitreeneihin!!
  • 23.4.12 Hui (FI KVA JK3 BH Tending Live Wire) on uusi SUOMEN TOTTELEVAISUUSVALIO!! Hanna ja Hui kisasivat tänään tokon erikoisvoittajaluokassa, ja 1-tulos 260 p (vaikka tunnari valitettavasti nolla). Hurjan paljon onnea Hanna & Hui!!
  • 23.4.12 HIP (Skogsvallarens Hip) ja Sanna kisasivat agilityn 2-luokassa, ja hienosti nollavoitto!! Isot onnittelut Sanna & HIP!!
  • 22.4.12 Rika (KANS TVA EE & FI & DK & LV TVA Tending Eagle-Eyed) ja Anne kilpailivat pitkästä aikaa agilityn ylimmässä luokassa, ja hienosti nollavoitto - paljon onnea Anne & Rika!!
  • 20.4.12 Ässä (FI & DK TVA FI AVA TSM-11 JK3 BH Tending Hotspur) ja Nina kisasivat agilityn 3-luokassa, ja hienosti nollavoitto!! Paljon onnea Nina & Ässä!!
  • 15.4.12 Ready (FI TVA FI AVA Tending Ripper) ja Elina kisasivat agilityn 3-lk:ssa; nollarata ja 3. sija! Hyvä Elina & Ready, onnea!!
  • 14.4.12 Mac (POHJ TVA FI & SE & NO & DK TVA Tending Knight) ja Jessica kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; hieno 1-tulos 303,5 pistettä!! Hurjasti onnea Jessica & Mac!!
  • 14.4.12 Zen (FI & DK TVA FI KVA TSM-10 M-11 Tending Airborne) ja Katja kilpailivat myös tokon erivoi-luokassa; hienot 297 pistettä ja luokkavoitto!!
  • 14.4.12 Twixylle (Tending Keen) ja Jannelle nollavoitto agilityn kolmosluokassa Riihimäen kisoissa! Tatzin (FI TVA FI AVA PPR1 Tending Rival kanssa samalta radalta nolla ja 2. sija, eli hienosti kaksoisvoitto - hyvä Janne & Twixy & Tatzi!!
  • 14.4.12 Myrkky (FI TVA Tending Ace Maker) palkittiin Pohjois-Savon kennelpiirin vuoden tokokoirana, ja VARPS:in parhaana tokokoirana myös! Hienoa Myrkky!
  • 14.4.12 Zen (FI & DK TVA FI KVA TSM-10 M-11 Tending Airborne) palkittiin Keski-Suomen piirin parhaana tokokoirana 2011! Hyvä Zen!!
  • 14.4.12 Kit (POHJ TVA FI KVA JK3 BH Tending Dayfly) palkittiin Keski-Suomen piirin parhaana PK-koirana, ja myös parhaana jälkikoirana! Hyvä Kit :)
  • Tässä vielä videolinkki I-pentuetreeneihin; taitavia kasvattejamme peräti kolmessa polvessa! Treenit
  • 9.4.12 Tampereella vietettiin pääsiäissunnuntaina I-pentueen treenipäivää, tässä yksi Tainan ottama "sukulaispotretti":

    I-pentuelaisia + emä-Rimma ja pappa-Toivo

  • 9.4.12 Rai (Tending Qui Vive) ja Santtu nousivat agilityssa kolmosluokkaan!! Kaikkiaan pari ehti kisata ykkösissä ja kakkosissa yhteensä vain 7 starttia :) Hurjasti onnea Santtu & Rai!!
  • 8.4.12 Rhettille (Tending Chimera) ja Niinulle kaksi nollarataa agilityn 3-luokassa; ja sijat 1. ja 3. Paljon onnea Niinu & Rhett!!
  • 8.4.12 Hello Kittylle (FI AVA Tending Pacemaker) ja Jukalle agilityn kolmosissa nollarata ja 2. sija - paljon onnea!!
  • 8.4.12 Tatzi (FI TVA FI AVA PPR1 Tending Rival) ja Janne kisasivat agilityn 3-lk:ssa; nollarata ja 5. sija - onnea Janne & Tatzi!!
  • 8.4.12 Twixy (Tending Keen) ja Janne kisasivat myös agilityn kolmosissa; nollarata ja 2./81 sija! Paljon onnea Janne & Twixy!!
  • 8.4.12 Vallelle (FI & SE TVA BH Tending Vanguard) ja Solkille nollarata ja 4. sija (60 koirakkoa) agilityn kolmosluokassa!! Paljon onnea Solkki & Valle!!
  • 8.4.12 Capo (JK2 BH Tending Hobgoblin) ja Liisa kisasivat agilityn 3-luokassa Purinalla; hienosti nollarata, 2. sija (76 koiraa) ja agiserti! Lämpimät onnittelut Liisa & Capo!! Gaialle (Tending Kayo) ja Juhalle nollavoitto, onnea!!
  • 8.4.12 Zicille (KANS TVA FI AVA PM1-11 Tending Jetblack) ja Tarjalle nollarata ja 2. sija agilityn 3-luokassa Turussa! Paljon onnea Tarja & Zici!!
  • 8.4.12 Zip (FI & SE TVA Tending Occult) ja Pete kisasivat agilityn kolmosissa perjantaina (yksi nollarata) ja lauantaina; jolloin tuplanolla sijoin 7. ja 11. Samalla Purina Cupin 3. yhteistuloksella, ja loppukilpailupaikka. Isot onnittelut Pete & Zip!!
  • 7.4.12 Padi (POHJ TVA EE TVA FI KVA JK3 BH Tending Pathfinder) ja Tarja kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; ykköstulos 263 pistettä! Onnea Tarja & Padi!!
  • 6.4.12 Ässälle (FI & DK TVA TSM-11 JK3 BH Tending Hotspur) ja Nina kisasivat agilityn 3-luokassa, ja tuplanolla Turun kisoissa! Paljon onnea Nina & Ässä!!
  • 6.6.12 Gaialle (Tending Kayo) ja JUhalle kaksi nollarataa agilityn 3-lk:ssa; nollavoitto ja 2. sija - paljon onnea!!
  • 6.4.12 Rhettille (Tending Chimera) ja Niinulle nollarata ja 2. sija agilityn 3-luokassa; Isot onnittelut Niinu & Rhett!!
  • 6.4.12 Hello Kittylle (FI AVA Tending Pacemaker) ja Jukalle agilityn kolmosluokassa nollarata ja 4. sija - onnea Jukka & Kitty!!
  • 6.4.12 Myös Jedille (FI TVA FI AVA JK1 BH Tending Eager) Purinan kisojen 3-lk:ssa nollarata - onnea Juha & Jedi!!
  • 2.4.12 ASB-lehden TR-listan kärjessä (999 agilitykoiraa...) on Gaia (Tending Kayo) ja listan neljäntenä Twixy (Tending Keen) Hienosti siskoksilta, sekä tietenkin niiden ohjaajilta :)
  • 1.4.12 Rai (Tending Qui Vive) ja Santtu jatkoivat hurjaa tulostahtiaan; kaksi nollarataa agilityn 2-lk:ssa - ja pari on yhtä nollaa vaille kolmosissa, viikko sitten kisauransa aloitettuaan :) Lämpimästi onnea Santtu & Rai!!
  • 1.4.12 Tupla (FI TVA JK3 BH Tending Outmatch) ja Pia kisasivat tokon erivoi- luokassa; hyvä ykköstulos 289 pistettä!! Paljon onnea Pia & Tupla!!
  • 1.4.12 Myös Huille (FI KVA JK3 BH Tending Live Wire) ja Hannalle ykköstulos erikoisvoittajaluokan tokosta; 261 pistettä (tunnari harmillisesti nolla). Paljon onnea Hanna & Hui!!
  • 31.3.12 HIP (Skogsvallarens Hip) ja Sanna kisasivat agilityn 2-luokassa; hienosti nollavoitto! Huisasti onnea Sanna & Hip!!
  • 31.3.12 Jedi (FI TVA FI AVA JK1 BH Tending Eager) palkittiin Kirkkonummen Kennelkerhon Vuoden tokokoirana - ja jo kolmannen kerran! Hienoa Jedi :)
  • 31.3.12 Rai (Tending Qui Vive) ja Santtu siirtyivät agilityssa 2-luokkaan! Tänään nollarata ykkösissä - isot onnittelut Santtu & Rai!!
  • 25.3.12 Rai (Tending Qui Vive) ja Santtu aloittivat kisauransa agilityn 1-lk:ssa; kaksi hienoa nollarataa, ja sijat 1. ja 2.! Hurjasti onnea Santtu & Rai!!
  • 24.3.12 Kuura (Tending Illusion) ja Ninja kisasivat tokon avoimessa luokassa; ykköstulos 164,5 pistettä ja 2. sija! Paljon onnea noususta voittajaluokkaan, Ninja & Kuura!!
  • 24.3.12 Dina (FI TVA Tending Dinah) on palkittu Keski-Pohjanmaan kennelpiirin käyttökoirana 2011. Hienoa!
  • 24.3.12 Jedille (FI TVA FI AVA JK1 BH Tending Eager) ja Juhalle nollavoitto agilityn 3-luokassa Hyvinkään kisoissa! Paljon onnea Juha & Jedi!!
  • 18.3.12 Rika (KANS TVA EST & FI & DK TVA Tending Eagle-Eyed) kilpaili kansain- välisessä tokokokeessa Riikassa (KV näyttelyn yhteydessä), ja hieno 1-tulos 296 pistettä, 1. sija (mukana myös mm. koko Venäjän MM-joukkue) ja CACIOB. Isot onnittelut Anne & Rika!!
  • 17.3.12 Zac (FI TVA JK2 BH Tending Awesome) ja Arja kisasivat tokon erivoi-luokassa; upea 1-tulos 307 pistettä ja 1. sija!! Isot onnittelut Arja & Zac!!
  • 17.3.12 Rika (KANS TVA EST & FI & DK TVA Tending Eagle-Eyed) ja Anne kilpailivat tokon ylimmässä luokassa; ykköstulos 278 pistettä, ja 3. sija! Paljon onnea Anne & Rika. Rika on myös valittu Eestin tokomaajoukkueeseen.
  • 12.3.12 Italiassa kilpailtiin viimeinen maajoukkuekarsinta tokon maajoukkueeseen; Pepper (IT. OB.CH Tending Highlight) ja Silvia voittivat kisan pistein 290, ja heidät valittiin maajoukkueeseen!! Congratulations Silvia & Pepper!!
  • 12.3.12 Myös Norjasta kuuluu mukavia uutisia :) Lille My (POHJ TVA Tending Jynx) on valittu Norjan tokomaajoukkueeseen!! Congratulatons Lillian & My!!
  • 12.3.12 Knox (Tending Knockout) ja Görill kilpailivat tokossa (2-lk) Norjassa; hyvä ykköstulos 188 pistettä, ja 2. sija!! Congratulations Görill & Knox!!
  • 4.3.12 Tending M-pentueen pentupäivä Porvoossa M2-pentueen pentupäivää vietettiin Peten KoiratarvikeAreenalla Porvoossa; aikaa oli runsaasti, ja ennätimme treenaamaan pentujen kanssa kaksi kierrosta. Myös isä-Njodi ja muitakin sukulaiskoiria oli paikalla. Pian 6 kk ikäiset pentuset olivat hurjan taitavaa sakkia, ja treenejä olikin ilo seurata. Kiitämme Satua ja Elinaa monista hyvistä neuvoista! Pizzalähettikin löysi tällä kertaa sujuvasti hallille :) eli päivä meni rentoon tahtiin treenaten, jutellen mukavia, pentukoirien treenijuttuja pohtien - ja syöden :) Kiitos kaikille mukavasta päivästä!! Kiitämme myös PetenKoiratarvike.com!
  • M-pentuelaisia, oikealla isä-Njodi. Elina ja PROn kaukokäskyjä mietitään. Outi ja Maggie seuraamisessa.

    Maijun ja Ihmeen treeneistä jutellaan. Chon kaukokäskyjen tekniikka?? - Satu & Marjatta :). Marjatta ja Cho seuruussa.

  • 4.3.12 Into (FI TVA FI AVA Tending Jackknife) ja Kati taituroivat tänäänkin tuplanollalle agilityn 3-lk:ssa; sijat 2. ja 3. Hyvä Kati & Into, paljon onnea!!
  • 3.3.12 Jedi (FI TVA FI AVA JK1 BH Tending Eager) ja Juha kisasivat agilityn kolmosluokassa; hienosti triplanolla - ja 3 x 3. sija!!:) Oikein paljon onnea Juha & Jedi!!
  • 3.3.12 Siima (FI AVA Tending Lightning) ja Pekka kilpailivat agilityn 3-luokassa; hyppyradalta nollavoitto!! Paljon onnea Pekka & Siima!!
  • 3.3.12 Into (FI TVA FI AVA Tending Jackknife) ja Kati kisasivat agilityn 3-lk:ssa; tänään tuplanolla, ja sijat 2. ja 3. Hyppyradan toinen sija toi Intolle myös sertin, joten Intosta tuli agilityssa Hyppyvalio!!! Hurjan paljon onnea Kati & Into!!
  • 3.3.12 Zici (KANS TVA FI & DK TVA FI & SE AVA PM1-11 Tending Jetblack) palkittiin kennelpiirin Parhaana Käyttökoirana 2011, "Kuntomaljalla". Ensimmäisen kerran yli 40 vuoden aikana palkinto meni muulle kuin metsästyskoiralle!

    Zici ja palkinnot

  • 2.3.12 Suomen tokomaajoukkue on valittu! Alustavan tiedon mukaan maajoukkueen varsinaiset koirat ovat: Tending Airborne ja Katja Kiviaho Tending Hotspur ja Nina Manner Hermine Gallia At av. Nangijala ja Heidi Kailio Tending Knight ja Jessica Svanljung Tending Able Tiger ja Christa Enqvist-Pukkila Tending Jetblack ja Tarja Melakari Varalla: 1. Tending Dinah ja Leena Partanen 2. Tending Jackknife ja Kati Selkämaa 3. Tending Ripper ja Elina Rajala 4. Tending Hit ja Elina Niemi Lämpimät onnittelut uudelle Suomen maajoukkueelle!!
  • 26.2.12 Twixyllä (Tending Keen) on tulokset kasassa SUOMEN AGILITYVALION arvoon!! Tänään Jannelle ja Twixylle nollavoitto agilityradalla, ja myöhemmältä hyppyradalta vielä toinen nollavoitto :) Supersuuret onnittelut Jannelle ja taitavalle Twixylle!!
  • 26.2.12 Tokon 6. karsintakisa, Kirkkonummi

    Elina & Io, ja Heidi & Fani

  • Tämän talven viimeinen maajoukkue-karsintakisa kilpailtiin Kirkkonummella parinkymmenen koirakon voimin. Kisan tuomaroi Ralf Björklund, ja kisapäivä sujui hyvin aikataulussa kahdessa eri kilpailuryhmässä, ja järjestelyt pelasivat mainiosti. Karsintakisan voitti hienolla 1-tuloksella, 292 pistettä, Elina Ion (Tending Hit) kanssa!! Hienoa Elina & Io!! Kisan toiseksi tulivat Heidi ja Fani (Tending Outshine), ja kolmanneksi Emmi Stepin kanssa. Lämpimät onnittelut kisan kärkikoirakoille!! Tässä vielä ykköstulokset T-koirien osalta: Tending Hit & Elina; 292 p Tending Outshine & Heidi; 288 p Tending Pawnee & Oili; 279,5 p Tending Ardent & Heikki; 278,5 p Tending Highflyer & Tesu; 273,5 p Tending Joy & Riitta; 260,5 p Paljon onnea kaikille tuloksiinsa tyytyväisille! Tämän vuoden tokon karsintakisat ovat sitten tältä talvelta ohitse - jäämme odottelemaan maajoukkuevalintoja!
  • 26.2.12 Vallelle (FI & SE TVA BH Tending Vanguard) ja Solkille nollarata agilityn kolmosissa - onnea Solkki & Valle!!
  • 26.2.12 Ässä (FI & DK TVA TSM-11 JK3 BH Tending Hotspur) ja Nina kisasivat agilityn 3-luokassa; kaksi nollarataa, ja sijat 4. ja 6.! Hyvä Nina & Ässä, paljon onnea!!
  • 26.2.12 Kit (POHJ TVA FI KVA JK3 Tending Dayfly) on valittu Vuoden 2011 Keski-Suomen piirin PK-koiraksi. Kit on myös Keski-Suomen Palveluskoira- yhdistyksen Paras jälki- ja PK-koira!
  • 19.2.12 Teema (Tending Quantum) starttasi tänään kisauralleen Marian ohjaamana; hieno ykköstulos tokon alokasluokassa pistein 192, ja 2. sija. Hurjan paljon onnea Maria & Teema!!
  • 18.2.12 Jedille (FI TVA AVA JK1 BH Tending Eager) ja Juhalle tuplanolla agilityn 3-luokassa; ja sijat 3. ja 9. Paljon onnea Juha & Jedi!!
  • 18.2.12 Meg (FI & SE TVA FI AVA BH Tending Pawnee) ja Oili tokoilivat erikois- voittajaluokassa hienoin pistein 303!! Isot onnittelut Oili & Meg!!
  • 18.2.12 Ässä (FI & DK TVA TSM-11 JK3 BH Tending Hotspur)on uusi SUOMEN AGILITYVALIO!!! Tänään Ninalle ja Ässälle agilityn 3-lk:ssa nollarata ja sert, ja samalla AVA :)) Hyvä Nina ja Ässä, hurjasti onnea!!!
  • 18.2.12 Piu (Tending Yep) ja Satu kilpailivat tokon erikoisvoittajaluokassa; heille eka erivoin ykköstulos, 261 pistettä (yksi liike nolla). Hyvä Satu ja Piu, oikein paljon onnea!!
  • 18.2.12 Vallelle (FI & SE TVA BH Tending Vanguard) ja Solkille tänään tuplanolla, ja sijat 4. ja 7. Liedon agilitykisojen kolmosluokassa! Paljon onnea Solkki & Valle!!
  • 12.2.12 Meg (FI & SE TVA FI AVA BH Tending Pawnee) ja Oili kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; ykköstulos 279 p, ja luokkavoitto!! Paljon onnea Oili & Meg!!
  • 11.2.12 Riski (Tending Icon) ja Sirke kilpailivat tokon voittajaluokassa; hieno 1-tulos 302 pistettä!! Oikein paljon onnea Sirke & Riski siirtymisestä tokossa erikoisvoittajaluokkaan!!
  • 5.2.12 Twixy (Tending Keen) ja Janne kisasivat Ojangossa agilityn 3-luokassa; hienosti kaksi nollarataa, ja sijat 1. ja 2.!! Paljon onnea Janne & Twixy!!
  • 5.2.12 Tatzille (FI TVA FI AVA Tending Rival) ja Jannelle myös kaksi nollarataa agilityn kolmosluokassa; hyppyradalla 3. sija, ja agiradalla 9. Onnea!!
  • 5.2.12 Gaialle (Tending Kayo) ja Juhalle kaksi nollavoittoa agilityn 3-luokassa; isot onnittelut Juha & Gaia!!
  • 5.2.12 Rhettille (Tending Chimera) ja Niinulle agilityn 3-luokassa nollarata ja 4. sija, ja Pirulle (Tending Passionate) ja Niinulle samoin nollarata ja 5. sija!! Onnea Niinu & Rhett ja Piru!!
  • Tulevia T-tapahtumia: - T-tokotreenit Keravalla maaliskuun loppuun asti lauantai-iltaisin 2012 - M-pentujen pentupäivä maaliskuussa 4.3 Peten Koiratarvike-Areenalla Porvoossa - T-paimennuspäivä 13.5.12, tiedustelut ja ilmot Riikalle!
  • 5.2.12 Aina (FI & SE AVA Tending Enigma) ja Outi kisasivat agilityn 3-luokassa Ojangossa; nollarata ja 3. sija, ja samalla SM- ja karsintanollat kasassa!! Oikein paljon onnea, Outi & Aina!!
  • 5.2.12 Norjassa on käynnissä karsintakisat tokon maajoukkueeseen; Lille My (POHJ TVA NO & SE & FI & DK TVA Tending Jynx) sijoittui neljänneksi pistein 287,5 Norjan toisissa karsintakisoissa. Heillä on vielä yksi karsintakisa jäljellä (kuten meilläkin Suomessa!) ja My on tällä hetkellä sijalla 2. maajoukkueeseen :) Congratulations Lillian & Lille My!!
  • 5.2.12 Tokon 5. karsintakisa maajoukkueeseen, Hyvinkää/Hausjärvi

    Elina ja Ready Leena ja Dina seuraamisessa
    Hyvinkään Koiraurheilukeskuksessa kilpailtiin viidennet tokon karsintakisat Suomen maajoukkueeseen. Kisan tuomaroivat sujuvasti Carina Savander-Ranne ja Pernilla Tallberg, ja kisapäivä pysyikin näillä järjestelyillä mukavan lyhyenä. Osalla koirakoista oli jo tarvittavia tuloksia kasassa aiemmista karsinta- kisoista, eivätkä he enää kilpailleet, mutta mukavasti riitti koiria tähänkin karsintaan, kolmisenkymmentä! Kisan voitti, tällä kertaa melkoisen ylivoimaisesti :) Elina Readyn (Tending Ripper) kanssa, pistein 293,5!! Hienoa Elina ja Ready, lämpimästi onnea!! Onnea myös seuraaviksi sijoittuneille; Heidille Meten kanssa, ja Emmille Stepin kanssa! Kisan neljänneksi tuli Leena Dinan (Tending Dinah) kanssa, ja viidenneksi vielä Elina Ion (Tending Hit) kanssa - onnea!! Lämpimästi onnea kaikille ykkösen saaneille ja muutoin tuloksiinsa tyytyväisille!! Tässä 1-tulokset T-koirien osalta: 1. Bordercollie, narttu TENDING RIPPER ohj. Elina Rajala, Pori EVL1 293,5 p 4. Bordercollie, narttu TENDING DINAH ohj. Leena Partanen, Reisjärvi EVL1 275,5 p. 5. Bordercollie, narttu TENDING HIT ohj. Elina Niemi, Iitti EVL1 271 p. 7. Bordercollie, narttu TENDING PANTHERESS ohj. Mari Leiviskä, Helsinki EVL1 269,5 p. 9. Bordercollie, uros TENDING JACKKNIFE ohj. Kati Selkämaa, Pirkkala EVL1 267 p. 11. Bordercollie, narttu TENDING OUTSHINE ohj. Heidi Pesonen, Vantaa EVL1 265,5 p. 12. Bordercollie, narttu TENDING PAWNEE ohj. Oili Huotari, Lahti EVL1 258,5 p. 13. Bordercollie, narttu TENDING KICKSTART ohj. Katariina Kainulainen, Järvenpää EVL1 258 p.

  • 4.2.12 Keravan lauantai-illan T-treenit ovat käynnissä, ja Berra ystävällisesti lahjoitti pipot ja kaulaliinat talvitreeneissämme kävijöille. Kiitos Berran Esa & Mika!!

    Pipomalleina Marjo, Nina ja Taina - ja Lalli!

  • 29.1.12 Nomilla (JK3 BH Tending Outrunner) on ykköstulokset kasassa SUOMEN TOTTELEVAISUUSVALION arvoon!! Tarja ja Nomi kisasivat tänään Porvoossa erikoisvoittajaluokassa, ja 1-tulos 273 pistettä! Lämpimät onnittelut Tarja & Nomi Tva-ykkösistä, tosi hienoa!!!
  • 29.1.12 Lalli (JK1 BH Tending Inspirer) ja Taina kilpailivat tokon voittajaluokassa; hyvä 1-tulos 286 pistettä, 3. sija, ja siirto erikoisvoittajaluokkaan!! Isot onnittelut Taina & Lalli!!
  • 29.1.12 Valle (FI & SE TVA BH Tending Vanguard) ja Solkki kisasivat agilityn 3-luokassa, ja nollarata - onnea Solkki & Valle!!
  • 22.1.12 Lille My (POHJ TVA NO & SE & FI & DK TVA Tending Jynx) ja Lillian kilpailivat paimennuksessa Norjassa; hyvä tulos 75 pistettä!! Congratulations Lillian & My!!
  • 22.1.12 Rhett (Tending Chimera) ja Niinu kilpailivat agilityn 3-luokassa; nollarata ja 2. sija - paljon onnea Niinu & Rhett!!
  • 22.1.12 Piru (Tending Passionate) ja Teemu kisasivat agilityn kolmosluokassa; nollarata ja 3. sija. Onnea Teemu & Piru!!
  • 22.1.12 Myös Gaialle (Tending Kayo) ja Juhalle nollarata ja 3. sija agilityn 3-lk:ssa, onnea Juha & Gaia!!
  • 21.1.12 Tokon 4. karsintakisa maajoukkueeseen, Kuopio

    Leena, Tarja & Zici, Christa; kuva Oili Huotari
    Kuopion lämpimässä mattohallissa kilpailtiin neljännet karsintakisat tokon maajoukkueeseen. Tending-koirille nelosvoitto :) Leena ja Dina (T. Dinah) voittivat karsintakisan, toiseksi tuli Tarja Zicin (T. Jetblack) kanssa, ja kolmanneksi Christa Kaaoksen (T. Able Tiger) kanssa. Kisan neljänsiä olivat vielä Kati ja Into (T. Jackknife). Onnittelemme karsinnan kärkikoirakoita lämpimästi, ja kaikkia muitakin hyviä suorituksia tehneitä!! Hyvä te!! Tässä 1-tulokset T-koirien osalta (tuomarina Katja Rautiainen): 1. bordercollie Tending Dinah ja Leena Partanen 296,5 KP EVL1 2 .bordercollie Tending Jetblack ja Tarja Melakari 294 EVL1 3. bordercollie Tending Able Tiger ja Christa Enqvist-Pukkila 288,5 EVL1 4. bordercollie Tending Jackknife ja Kati Selkämaa 287 EVL1 6. bordercollie Tending Highflyer ja Therese Åberg 277 EVL1 7. bordercollie Tending Pawnee ja Oili Huotari 275,5 EVL1 8. bordercollie Tending Pantheress ja Mari Leiviskä 272,5 EVL1 10.bordercollie Tending Hit ja Elina Niemi 263,5 EVL1 12. bordercollie Tending Xenon ja Timo Rannikko 259,5 EVL1

  • 15.1.12 Jippo (FI KVA JK3 BH Tending Blueberry) ja Päivi starttasivat ensimmäistä kertaa tokon erikoisvoittajaluokassa; hienosti 1-tulos 273 pistettä!! Isot onnittelut Päivi & Jippo!!
  • 14.1.12 Myrkky (FI TVA Tending Ace Maker) ja Minna kisasivat tokon erivoi-luokassa; 1-tulos 272 pistettä ja 3. sija!! Paljon onnea Minna & Myrkky!!
  • 14.1.12 Paavo (Tending Zest) ja Hanna starttasivat kisauralleen tokossa; hieno alokasluokan ykköstulos 190,5 pistettä ja 2. sija - hurjasti onnea Hanna & Paavo!!
  • 8.1.12 Hiski (FI KVA EK3 JK3 HK3 BH Tending Lucky One) ja Kaarina kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; hieno 1-tulos 291 pistettä, ja luokkavoitto!! Paljon onnea Kaarina & Hiski!!
  • 8.1.12 Myös velipoika Hui (FI KVA JK3 BH Tending Live Wire) pääsi starttaamaan erivoi-luokassa; ja eka erivoin ykkönen pistein 257!! Paljon onnea Hanna & Hui!!
  • 8.1.12 Readylle (FI TVA FI AVA Tending Ripper) ja Elinalle agilityn 3-luokassa nollarata - onnea Elina & Ready!!
  • 7.1.12 Tokon 3. karsintakisa maajoukkueeseen, Lempäälä

    Nina & Ässä, Katja & Zen, Jessica & Mac
    Lempäälässa kisattiin ison koirakkomäärän voimin tokon kolmannet karsintakisat maajoukkueeseen. Liikkeet oli jaettu kahteen eri kehään, ja kisaa tuomaroivat jouhevasti Riitta Räsänen ja Jaana Tala. Taso oli korkea, kuten tuloksista saattaa päätellä :) Tending-koirakoille nelosvoitto!! Kisan voitti superhienolla suorituksella ja hienoin pistein Nina Ässän (T. Hotspur) kanssa, toiseksi tulivat erinomaista tasoa karsinnoissa ylläpitäneet Katja ja Zen (T. Airborne) ja kolmanneksi Jessica aina yhtä hienon Macin (T. Knight) kanssa. Neljänsiä olivat vielä Christa edellisen karsintakisan voittaneen Kaaoksen (T. Able Tiger kanssa. Tässä 1-tuloksen saaneet T-koirakot: 1 bordercollie Tending Hotspur ja Nina Manner 311,5 EVL 1 2 bordercollie Tending Airborne ja Katja Kiviaho 306,5 EVL 1 3 bordercollie Tending Knight ja Jessica Svanljung 305 EVL 1 4 bordercollie Tending Able Tiger ja Christa Enqvist-Pukkila 304,5 EVL 1 8 bordercollie Tending Outshine ja Heidi Pesonen 293,5 EVL 1 10 bordercollie Tending Pawnee ja Oili Huotari 292 EVL 1 - bordercollie Tending Jackknife ja Kati Selkämaa 291 EVL 1 - bordercollie Tending Jetblack ja Tarja Melakari 290 EVL 1 - bordercollie Tending Hit ja Elina Niemi 287 EVL 1 - bordercollie Tending Pantheress ja Mari Leiviskä 285,5 EVL 1 - bordercollie Tending Lunar ja Susan Miiro 283 EVL 1 - bordercollie Tending Ripper ja Elina Rajala 281 EVL 1 - bordercollie Tending Outmatch ja Pia Pursiainen 276,5 EVL 1 - bordercollie Tending Xenon ja Timo Rannikko 272,5 EVL 1 - bordercollie Tending Highflyer ja Therese Åberg 271,5 EVL 1 - bordercollie Tending Luminary ja Katri Büchtmann 265 EVL 1 - bordercollie Tending Joy ja Riitta Jantunen-Korri 263,5 EVL 1 - bordercollie Tending Impressive ja Anu Rantanen 263 EVL 1 Lämpimästi onnea kisan kärkikoirakoille, teitte upeaa työtä kehässä!!! Isot onnittelut myös ihan jokaiselle ykkösen saaneelle, ja muuten suorituksiinsa tyytyväisille!! Erityisonnittelut menevät Anulle ja Luulle; Luu (Tending Impressive) sai 1-tulokset nyt kasaan SUOMEN TOTTELEVAISUUS- VALION arvoon!!! Hurjasti onnea Anu ja Luu, ja hyviä tokoiluja ja menestyksekästä tokouraa edelleen!!

  • 7.1.12 Rika (KANS & EE & FI & DK TVA Tending Eagle-Eyed) ja Anne starttasivat myös tokossa kisakauteen; upea ykkönen 311 pistettä ja luokkavoitto!! Lämpimät onnittelut Anne & Rika!!
  • 6.1.12 Zip (FI & SE TVA Tending Occult) ja Oili kilpailivat tokon erikoisvoittaja- luokassa; hieno ykköstulos 294 pistettä ja 2. sija - isot onnittelut Oili & Zip!!
  • 6.1.12 Mira (FI TVA Tending Esprit) ja Niina tokoilivat erivoi-luokassa; 1-tulos 270,5 p (tunnari harmillisesti nolla) - paljon onnea Niina & Mira!!
  • Tulevia T-tapahtumia: - T-tokotreenit Keravalla tammi-maaliskuussa lauantai-iltaisin 2012-> - M-pentujen pentupäivä maaliskuussa 4.3 Peten Koiratarvike-Areenalla Porvoossa
  • 1.1.12 Tending-treenipäivä Längelmäellä Längelmäen Kana-Areenalla vietettiin supermukava vuoden ensimmäinen päivä toko- ja agilitytreenien merkeissä. Toko pyöri koko päivän tokohallissa lähes parin- kymmenen koirakon voimin, ja päivän päätteeksi pidettiin vielä M-pentujen pentutreffit - ja pikkunaperot olivatkin ihan tosi tosi taitavia :) Agilityhallilla pyöri kolme eri treeniryhmää, joita veti Ruokosen Juha. Päivällä käytiin syömässä Maivian Pidon pitopöydästä, ja treenejä jatkettiin sitten iltaan asti. Suurkiitos Katja treenipäivän järjestelyistä, Juhalle kiitokset koutsaamisesta agilityssa ja kaikille tokoilijoille kiitos neuvomisesta ja auttamisesta päivän treeneissä!!
  • Lotta ja Ilo treenaavat. Satu ja Piu ruutuun lähetyksessä. Juha ohjaa Anua ja Luuta agilityssa.

    Maiju ja Ihme Satun opastuksessa kaukokäskyissä. M-pentuelaisia. Maivian Pidon pitopöydässä.

  • 20.12.11
    "On the first day of Christmas my puppy gave to me The Santa topper from the Christmas tree. On the second day of Christmas my puppy gave to me Two leaking bubble lights And the Santa topper from the Christmas tree. On the third day of Christmas my puppy gave to me Three punctured ornaments Two leaking bubble lights And the Santa topper from the Christmas tree... ...On the eleventh day of Christmas my puppy gave to me Eleven unwrapped presents Ten Christmas cards I shoulda mailed My wreath in nine pieces Eight tiny reindeer fragments Seven scraps of wrapping paper Six yards of soggy ribbon Five chewed-up stockings Four broken window candles Three punctured ornaments Two leaking bubble lights And the Santa topper from the Christmas tree. On the twelfth day of Christmas my puppy gave to me A dozen puppy kisses And I forgot all about the other eleven days.." (David the Dogman; 12 Puppy Day to Christmas) )
    Kennel Tending toivottaa kaikille Suomen koiraharrastajille, ja erityisesti kasvateillemme ja tuontikoirillemme omistajineen

    Rauhallista Joulua ja Menestyksekästä Uutta Vuotta 2012!
    Merry Christmas and Happy New Year!!
    Joulutervehdyksien sijaan lahjoitimme tänä vuonna summan Suomen luonnonsuojeluliitolle.

    Vuosi kallistuu taas loppua kohden - jouluun on enää muutama päivä aikaa, vaikka lumeton maa saakin miettimään joulumuistoja menneiltä talvilta , jolloin lumi valaisi kylämme peltoaukeat ja metsämaisemat. Vuoden muistoihin jäi paljon iloisia, hyviä hetkiä -- kuin myös kasvattajan murheen hetkiä , kun kasvattejamme nukkui pois tai sairastui . Myös oma rakas mummokoiramme Velho siirtyi rajan toiselle puolelle , paimentamaan taivaan pilvilampaita. Toivomme auringonsäteiden valaisemia hakukaaria näille taivaanpaimenille. Tänä vuonna meillä oli yksi pentue , Tending M-pentue, vanhempina Una & Njodi . Meille jäi iloksemme Nappi-poika kotiin kasvamaan, jonka energia täyttää (ja tuhoaa...:) koko talon . Toinenkin Tending-pentue syntyi , Italiassa , ja siellä kasvaa tällä hetkellä neliviikkoinen Heidi-pentu Pepper-Joe-yhdistelmästä. Vuosi oli menestyksekäs kisarintamalla -ennätykselliset viisi SM-kultaa; tokossa (T. Hotspur), agilityssa (T. Pawnee), pk-jäljellä (T. Airborne), pk-hakukokeessa (T. Bluey) ja pk-etsintäkokeessa (T. Volition). Lisäksi tuli useita muun värisiä mitaleita , ja kaksi upeaa saavutusta ulkomailta , kun Rhett (T. Chimera) voitti European Open-kultaa agilityssa , ja Zici (T. Jetblack) Pohjoismaiden Mestaruuden tokossa , ja Mac (T. Knight) vielä PM-pronssia . Kiitämme lämpimästi kaikkia teitä kasvattiemme omistajia ympäri Suomen ja muuallakin Euroopassa taitavasta ja aktiivisesta kasvattiemme eteenpäinviemisestä. Tiedämme - olette ihan uskomattoman upeaa porukkaa! Toivomme että uudet T-koirien sukupolvet jatkavat Suomen ja maailman valloitustaan edelleen teidän taitavissa käsissänne . Me vietämme päämajassa joulua leppoisasti leväten ja syöden , tehkää niin te muutkin :) Tosin Tapaninpäivän kinkunsulatukseen kuuluukin sitten jo treenit... Me toivotamme Hyvää, Rentouttavaa ja Leppoisaa joulua kaikille, ja Taikan ja Velhon jälkeläisille ja koko myöhemmälle jälkikasvulle omistajineen sellaista lämmintä joulumieltä , josta löytyisi aavistus taikaa! "Tumma taivas jouluyönä, tähdet tuikkii valovyönä. Ilmassa on ripaus taikaa. Rauhallista joulunaikaa!"




    Vanhoja uutisia (2010-11)

  • Vanhoja uutisia (2009)

    Vanhoja uutisia (2008)

    Vanhoja uutisia (2007)

    Vanhoja uutisia (2006)

    Vanhoja uutisia (2005)
    Vanhoja uutisia (2004)
    Vanhoja uutisia (2003)
    Vanhoja uutisia (2002-2001)
    Vanhoja uutisia (1999-2000)

Palaa takaisin.