UUTISET 2008
Palaa takaisin.
     
    
    
    Heini Seppä: Tao ja Vimma. www.heiniseppa.com

  • 22.12.07
    "Tuhannet koirasukupolvet ovat syvällä sydämessään uskoneet että jonain päivänä - jos ne vain kuuntelevat riittävän tarkasti ja keskittyvät- ne lopulta oppivat ihmisten kielen." (Maya Patel)
    Kennel Tending toivottaa kaikille Suomen koiraharrastajille, ja erityisesti kasvateillemme ja sijoituskoirillemme omistajineen

    Rauhaisaa Joulua ja Menestyksekästä Uutta Vuotta 2009!
    Joulutervehdyksien sijaan lahjoitimme tänä vuonna summan Luonnonperintösäätiölle ; Suomen ikimetsien hyväksi.

    Kuvakavalkadi 2008 huippuhetkistä
    Yksi vaiherikas vuosi on taas kallistumassa loppua kohden. Ylälinkissä olevat kuvat muistuttavat meitä vuoden hienoista kohokohdista; kolme Pohjoismaiden Mestaruutta, kaksi PM-pronssia, kolme MM-mitalia, agilityssa, tokossa ja pk-puolella SM-mitaleita... Uskomaton vuosi! Te T-läiset teitte taas Suomen koiraurheilun historiaa uusiksi! Vuoden huippuhetkiä olivat meille yhtä lailla kahden pentueemme syntymät, kun A- ja L-pentueemme tulivat maailmaan alkuvuodesta 2008. Toivottavasti pentuset tulevat ilahduttamaan omistajiaan vieläkin enemmän, kuin mitä ne ilahduttivat meitä maailmaan tulollaan :) Näin vuoden pimeimpään aikaan koirat tuovat lisäiloa elämäämme jatkuvalla hännänheilutuksellaan ja pelkällä läsnäolollaan. Tuommehan me myös iloa niiden elämään? *** Koira, joka on löytänyt kiltin ihmisen, on onnellinen . Sillä on ikuisesti joku, joka rapsuttaa mahan alta."
    (MacFarlane)

  • 14.12.08 Zici (Tending Jetblack) ja Tarja kisasivat ensimmäistä kertaa tokon erikoisvoittajaluokassa; hieno 1-tulos 290,5 pistettä ja luokkavoitto!! Lämpimät onnittelut Tarja & Zici!!
  • 13.12.08 Io (Tending Hit) ja Elina kisasivat tokon avoimessa luokassa; 1-tulos 186 pistettä ja luokkavoitto!! isot onnittelut siirtymisestä voittajaluokkaan Elina & Io!!
  • 13.12.08 Tending-pikkujouluja vietettiin - jo perinteisesti - Gumbostrandin vanhassa "Kanalassa". Syötiin hyvin, juteltiin mukavia porukalla - ja pukkikin kävi, tosin salaa tänä vuonna :-) Kasvattajat kiittävät lämpimästi lammas-aiheisista ja mieluisista lahjoista!!
  • 7.12.08 Meg (FIN TVA BH Tending Pawnee) ja Pete kisasivat agilityn kolmosissa; hienosti nollavoitto!! Paljon onnea Pete & Meg!!
  • 7.12.08 Myös Hello Kitty (FIN AVA Tending Pacemaker) ja Jukka kisasivat agilityn kolmosissa; nollarata ja 3. sija. Onnittelut Jukka & Kitty!!
  • 7.12.08 Ready (BH Tending Ripper) ja Elina kilpailivat tokon erikoisvoittaja- luokassa; 1-tulos 268 pistettä (tunnari nolla) ja luokkavoitto!! Valiokello sanoo tik-tak..:) Isot onnittelut Elina & Ready!!
  • 7.12.08 Pepper (Tending Highlight) ja Silvia starttasivat tokouralleen Italiassa voittamalla 1. luokan ja siirtymällä seuraavaan luokkaan. I-luokka ei ole aivan helppo Italiassa, vaan siinä on jo ylempien luokkien liikkeitä mukana (meidän voi-evl-liikkeitä). Congratulations Silvia & Pepper!!
  • 6.12.08 Rhett (Tending Chimera) ja Niinu kisasivat agilityn 3-luokassa; jälleen hienosti nollavoitto :) Lämpimät onnittelut Niinu & Rhett, hienoa :)
  • 6.12.08 Vicille (JK3 BH Tending Prizeman) ja Virvelle nollarata agilityn kolmosissa; samalla sm-nollat seuraavalle vuodelle kasassa :) Paljon onnea Virve & Vic!!
  • 6.12.08 Myös Tatzille (Tending Rival) ja Jannelle nollarata kolmosissa, ja 7. sija Riihimäen kisoissa. Onnea Janne & Tatzi!!
  • 30.11.08 Rhett (Tending Chimera) ja Niinu kisasivat agilityn kolmosissa: hienosti kaksi nollarataa Purinalla, ja sijat 1. ja 4.! Paljon onnea Niinu & Rhett!!
  • 30.11.08 Meg (FIN TVA BH Tending Pawnee) ja Pete kisasivat myös Purinalla; kaksi 3 lk:n nollarataa ja sijat 2. ja 3.!! Isot onnittelut Pete & Meg!!
  • 30.11.08 Myös Tatzi (Tending Rival) ja Janne kilpailivat kolmosissa Purinalla; nollarata ja 7. sija - onnea Janne & Tatzi!!
  • 30.11.08 Lahden Renkomäen hallissa pidettiin tänään A- ja L-pentueillemme pentupäivä. Päivä kului rattoisasti tokotreenien, pizzan syöpöttelyn ja kahvittelun merkeissä :) Kiitos kaikille mukavasta päivästä, olipas taitavia pentusia :)

    Minna & Myrkky. A-pennut ohjaajineen. Katri & Mervi. Susan & Ruut.

    L-pennut ohjaajineen. Laura & Bestis. Kaarina & Hiski.

    Christa & Kaaos. Katja & Zen.

  • 24.11.08 Tuusulassa pidettiin tokokoulutusilta, johon osallistuivat A- ja R-pentueemme "Tigern-pennut" ohjaajineen, vetäjänä Anne Lise Ytreberg Norjasta. Oli mukava ilta tokon ja nuorien hienojen kasvattiemme parissa :) Tässä kuvasatoa:

    Tigern & Rho edessä, takana Anne Lise + nuorta kasvattilaumaa ohjaajineen :). Anne Lise, Marjo & Tatzi. Pingu ja Saara. Tatzi ottaa kontaktia.

    Elina & Ready. Kati & Khii. Treenejä seuraamassa.

    AL ja Tigern. Arja ja Zac. Hanna ja Veikka. Christa ja Kaaos.

  • 22.11.-23.11.08 What a weekend :-) Kasvateillemme Pohjoismaiden Mestaruus niin tokossa kuin agilityssakin - ja Suomelle tokon joukkue-PM-kultaa, ja Suomen maxikoirille myös agilityn joukkuekultaa :)
  • 22.11-23.11.08 Tokon Pohjoismaiden mestaruus-kilpailut, Vantaa Suomelle kolmoisvoitto ja joukkuekultaa :)

    Christalle ja VIP:lle PM-kultaa!!! Lentsulle ja Jatsille PM-pronssia!! Kati ja Rho PM-5!

    Suomen kultajoukkue. palkintopallilla.

    Jatsi merkillä. Suomen mitalikolmikko. Christa ja VIP.

    Suomelle tokon Pohjoismaisissa Mestaruuskisoissa - ei vain voitto, vaan murskavoitto :)) Kaikki henkilökohtaiset mitalit ja joukkuekulta. Suomen joukkue teki jälleen historiaa - ensimmäistä kertaa PM-joukkuekultaa!! Christa VIPin (Tending Vigor) kanssa teki upeaa ja tasaista suoritusta koko kisan ajan, ollen kärjessä alusta loppuun saakka. He päätyivät ansaitusti hienoon pistesaldoon 292 p, ja henkilökohtaiseen, ylivoimaiseen kultaan! Päivi ja Pihka (Cabaroo Flamin Flamenco, P-pentueemme emä) ylsivät hopealle pistein 284,5, hienolla ja varmannäköisellä suorituksellaan. Lähes samoille pisteluvuille - ja pronssimitalille - nousivat Lentsu ja Jatsi (Tending Blackie), ja varmistivat näin Suomen kolmoisvoiton (283,5 p). Jatsi teki kaunista ja tyylikästä tokoa koko kisan ajan, ja näin tälle parille jo toistamiseen PM-mitali :) Viidennen sijan nappasivat Kati ja Rho, joille monta napakymppiliikettä kehässä, ja ansaittu pistesija - pistein 279,75! 7. ja 8. sija menivät - edelleen hyvin ykköstuloksin! - suomalaisille, eli Jessicalle ja Katlalle ja Sadulle ja Welmulle, heille 278,25 ja 276,25 pistettä. Elina starttasi juoksuisen Sinan (Tending Bluey) kanssa sunnuntai iltapäivän viimeisenä - harmillisesti upean alun jälkeen ruudun nollaus, joka pudotti pisteet kakkostuloksen puolelle. Suomi voitti pistesaldollaan ylivoimaisesti toiseksi sijoittuneen Norjan, kolmannelle sijalle tuli tällä kertaa Ruotsi, ja Tanska oli neljäs. Tässä vielä kahdeksan parhaan koirakon tulokset - Pohjoismaiden kahdeksan parhaan sakissa siis kuusi suomalaiskoirakkoa! 1 . 292,00 20 Tending Vigor FIN20052/03 Border Collie Christa Enqvist Finland 2 . 284,50 24 Cabaroo Flamin Flamenco FIN27580/99 Border Collie Päivi Lamminen Finland 3 . 283,50 23 Tending Blackie FIN26558/02 Border Collie Leena Välimäki Finland 4 . 281,25 1 Brains Kello Kuul N10706/01 Border Collie Line Anette Thune Norway 5 . 279,75 26 Tending White Wicca FIN39279/00 Border Collie Kati Mäntyniemi Finland 6 . 278,50 11 Brainwaiwés Krollie REGV1482/99 Border Collie Lillemor Edström Sweden 7 . 278,25 22 Tending Charmer ER40241/04 Border Collie Jessica Svanljung Finland 8 . 276,25 25 Tending White Warlock FIN39274/00 Border Collie Satu Taskinen Finland Suomen joukkue tarjosi jälleen kerran henkeäsalpaavan jännitysnäytelmän, ja ainakin kasvattajat meinasivat pudota penkiltä moneen kertaan :) Lämpimät onnittelut Suomen kultajoukkueelle HYVÄ SUOMI!!!!! Supersuuret onnittelut kaikille sijoittuneille, hyvä Christa, Päivi, Lentsu, Kati ja kaikki muut :) - ja Christa ja VIP - olette yksinkertaisesti parhaita!!

  • 22.11-23.11.08 Agilityn Pohjoismaiden Mestaruus -kilpailut, Norja Jounille ja Yokolle PM-kultaa!!! Jounille ja Yokolle (Tending Brownie) kolme nollarataa agilityn Pohjoismaiden Mestaruus- kilpailuissa, ja upeasti PM-kultaa! PM-hopealle sijoittui toinen suomalaispari, Jaakko ja Zen (Decathlete`s Sirius Black, i: Tending Blackie), ja samalla vielä maxikoirien joukkuekultaa! Suomen joukkueessa edusti kaksi T-koiraa, Yoko ja Rhett (T. Chimera), ja Zen ja Iiro. Lämpimät onnittelut koko Suomen kultajoukkueelle!!

    Kuva:Suomen Agilityliitto. Kuva; Jukka Pätynki.

  • 23.11.08 Tuuri (FIN & S TVA BH Tending Conqueror) ja Sirke kilpailivat pk-hakukokeen 1-luokassa; hienosti 1-tulos ja HK1-koulari pistein 275!! Paljon onnea Sirke ja HK1 Tuuri :)
  • 23.11.08 Fly (HK3 BH Tending Nimblewit Fly) ja Leea kisasivat pk-hakukokeen 3-luokassa; HK3-koulari pistein 258 ja luokkavoitto. Harmillisesti esineruudusta vain yksi esine, tosin sääkään ei tainnut su-iltapäivällä oikein suosia..! Paljon onnea Leea & Fly!!
  • 16.11.08 Joku (Tending Highflyer) ja Tesu kisasivat tokon avoimessa luokassa; upeat pisteet 196, ja luokkavoitto! Lämpimät onnittelut Tesu & Joku!!
  • 16.11.08 Numa (Tending Joy) sai ykköset kasaan Suomen Tottelevaisuusvalion arvoa varten. Tänään luokkavoitto pistein 280.
  • 16.11.08 Ready (BH Tending Ripper) ja Elina kisasivat tokon erivoi-luokassa; ensimmäinen 1-tulos 267,5 p (hyppynouto nolla) - ja luokkavoitto!! Oikein paljon onnea Elina & Ready, ja tsemppiä kohti Tva-arvoa :-)
  • 15.11.08 Rhett (Tending Chimera) ja Niinu kisasivat agilityn kolmosissa; kaksi nollarataa ja kummassakin 3. sijat!! Onnea Niinu & Rhett!!
  • 15.11.08 Myös Sin`lle (Tending Eye Catcher) ja Anjalle nollarata kolmosissa, onnea Anja & Sin!!
  • 15.11.08 Tuuri (FIN & S TVA BH Tending Conqueror) ja Sirke kisasivat tokossa evl-luokassa; hyvä ykköstulos 294 pistettä, ja 3. sija! Paljon onnea Sirke & Tuuri!!
  • 15.11.08 Viima (Tending Elfin) ja Ninja kisasivat agilityn 1-luokassa; hienosti nollavoitto ja samalla siirto kakkosiin! Isot onnittelut Ninja & Viima!!
  • 15.11.08 Io (Tending Hit) ja Elina starttasivat tänään tokouralleen; heti ykköstulos 181 pistettä - paljon onnea Elina & Io, ja tsemppiä ylempiä luokkia kohti :)
  • 15.11.08 Mitzu (POHJ TVA FIN & S & N TVA Tending Mystique) ja Suvi tokoilivat erikoisvoittajaluokassa; hienot pisteet 305, ja luokkavoitto!! Lämpimät onnittelut Suvi & Mitzu!!
  • 9.11.08 Rikalle (EST TVA Tending Eagle-Eyd) ja Annelle nollavoitto agilityn 2-luokassa - paljon onnea Anne & Rika!!
  • 9.11.08 Padi (FIN TVA JK3 BH Tending Pathfinder) ja Tarja tokoilivat erivoi-luokassa; upeat pisteet 314,5, ja 2. sija. Isot onnittelut Tarja & Padi!! Onnittelut myös Tytille ja Sampalle ja heidän "särkivaaralaisilleen" tva-tuloksista :)
  • 9.11.08 Valle (FIN & S TVA BH Tending Vanguard) ja Eva kisasivat TSAU:n mestaruus- kisoissa tokossa; 1-tulos evl:ssä 261,5 pistettä ja 4. sija. Onnea Eva & Valle!!
  • 8.11.08 Asikkalassa tokokisailtiin: Erikoisvoittajaluokan voitti VIP (FIN & S TVA FIN AVA TSM-06 Tending Vigor) Christa ohjaajanaan hienoin pistein 309,5! Lämpimät onnittelut!! Toiseksi sijoittui Rimma (FIN TVA BH Tending Pantheress) Mari ohjaajanaan pistein 301 - isot onnittelut!! Luokan kolmanneksi tuli Numa (Tending Joy) pistein 300,5. Ykköstuloksia saivat myös Meg (FIN TVA BH Tending Pawnee) ja Oili pistein 286,5, ja Katla (POHJ TVA Tending Charmer) ja Jessica, pistein 273,5. Onnea!!
  • Tulevia T-tapahtumia: - R- ja A-"Tigern"pentujen treenitapaaminen 24.11.08/Anne Lise Ytreberg, Norja - A- ja L-pentujen pentupäivä, Lahti Renkomäki 30.11 klo 10.00-> - T-pikkujoulut Gumbostrandissa 13.12.08 - tervetuloa tonttuilemaan :-)
  • 2.11.08 Tampereella kokoontui T-pentuporukkaa treenaamaan tänään; tässä muutamia kuvia A- ja L-pentujen treenitapaamisesta, kuvat Aki Heiskanen:

    Arja ja Zac. Katja ja Zen noudossa. Hanna ja Veikka seuraamisessa.

    Kaarina ja Hiski. Katja ja Zen. Arja ja Zac luoksetulossa. Hanna ja Hui noutoliikkeessä.

  • 2.11.08 Ylpeinä esittelemme taas uuden valion :) Hello Kittysta (Tending Pacemaker) tuli tänään Suomen Agilityvalio! Nollavoitto agilityn 3-luokassa Tampereella - suurensuuret onnittelut Jukka & Kitty AVA-arvosta!!
  • 2.11.08 Sin (Tending Eye Catcher) ja Anja kisasivat agilityn kolmosissa; hieno nollarata, joka oli täsmälleen yhtä nopea kuin - Anjan toisenkin koiran rata :) Rata uusittiin, jolloin Sin teki virheen A:lla, mutta siis 2. sija! Lämpimät onnittelut Anja & Sin ja Grim :)
  • 1.11.08 Dina (`FIN TVA`BH Tending Dinah) ja Leena kisasivat agilityn 1-luokassa; nollarata ja 2. sija. Paljon onnea Leena & Dina!!
  • 27.10.08 Norjan terveisiä! - palasimme Skyen astutusreissulta; Norjassa ennätimme myös seuraamaan tokotreenejä ja kisojakin.

    Pluto, Skyen sulhanen. Skye ja tyttärensä Numa ja Lille My. Görill ja Lucky tokoilevat. Skye ja Numa.

  • 26.10.08 Rhett (Tending Chimera) ja Niinu kisasivat agilityn 3-luokassa; hienosti nollavoitto!! Paljon onnea Niinu & Rhett!!
  • 25.10.08 Valle (FIN & S TVA BH Tending Vanguard) ja Solkki kisasivat agilityn 3-luokassa; TSAU:n kisoissa nollarata ja 3. sija!! Onnittelut!!
  • 25.10.08 Lille My (Tending Jynx) osallistui paimennuskokeeseen Norjassa; hyvällä suorituksella 60 pistettä - congratulations Lillian & Lille My!!
  • 25.10.08 Mira (Tending Esprit) suoritti hyväksytysti BH-kokeen Nina ohjaajanaan. Onnea ja tsemppiä pk-treeneihin Nina & Mira!!
  • 18.-19.10.08 P-pentueleiri Hollolassa P-pentueen leirillä treenattiin niin tokoa, agilitya, jälkeä kuin esineruutuakin - ja hurjan mukavaa oli :) Alla kuvasatoa, kuvat Aki Heiskanen ja Oili Huotari.

    Meg tokoilee. Vic ruudussa.

    Tarja ja Padi. Rimma luoksetulossa. Anne ja Viljo. Arja ja Zac.

    Esineruudussa; Oili ja Meg. P-leiriläiset.

  • 19.10.08 Tatzi (Tending Rival) ja Janne kilpailivat agilityn kolmosluokassa; hienosti nollavoitto JAU:n kisoissa!!! Paljon onnea Janne ja Super-Tatzi!!:)
  • 19.10.08 Mitzu (FIN & S TVA Tending Mystique) on NORJAN TOTTELEVAISUUSVALIO, ja samalla tietenkin myös POHJ TVA :). Suvi ja Mitzu kilpailivat tänään tokon ylimmässä luokassa Norjassa, hienosti 1-tulos 280,5 pistettä ja luokkavoitto!! Isot onnittelut Suvi & Mitzu!!!
  • 19.10.08 Ready (Tending Ripper) ja Elina kisasivat tokon voittajaluokassa; 1-tulos 279 p ja 2. sija - ja samalla tämä pari siirtyy tokossa ylimpään luokkaan! Tsemppiä treeneihin ja onnea, Elina & Ready!!
  • 19.10.08 Khii (Tending Rascal) ja Kati kisasivat agilityn 1-luokassa; nollarata ja voitto!! Paljon onnea Kati & Khii!!
  • 19.10.08 Zici (Tending Jetblack) ja Tarja kilpailivat agilityn 1-luokassa; kolme nollarataa, ja sijat 1., 2. ja 2.! Lämpimät onnittelut Tarja & Zici!!
  • 18.10.08 Viimalle (Tending Elfin) ja Ninjalle tänään agilityn ykkösistä nollavoitto!! Onnea onnea Ninja & Viima!!
  • 18.10.08 Rimma (FIN TVA Tending Pantheress) suoritti BH-kokeen hyväksytysti Mari ohjaajanaan! Hyvä Mari ja Rimma, onnea!!
  • 12.10.08 Cosmolle FIN & S AVA FIN & S TVA BH Tending Magic Mind) ja Janitalle agilityn kv luokassa vara-caciag! Paljon onnea Janita & Cosmo!!
  • 12.10.08 Rika (EST TVA Tending Eagle-Eyed) ja Anne kisasivat agilityn 2-luokassa ATT:n kisoissa; hienosti nollavoitto!! Isot onnittelut Anne & Rika!!
  • 12.10.08 Vic (JK3 BH Tending Prizeman) ja Virve kisasivat agilityn kolmosluokassa; kaksi nollarataa ja sijat 3. ja 4. - paljon onnea Virve & Vic!!
  • 11.10.08 Meg (FIN TVA BH Tending Pawnee) ja Pete kisasivat agilityn 3-luokassa; nollavoitto Purinalla ja Friskies Cup`ssa 2. sija!! Onnittelut Pete & Meg!!
  • 11.10.08 Yoko (Tending Brownie) ja Jouni kisasivat ATT:n kisoissa; kolme nollarataa ja joka kerran 2. sija - onnea onnea Jouni & Yoko!!
  • 11.10.08 Myös Marille (FIN AVA Tending Blue Bravura) ja Harrille tuplanolla ATT:n kisoissa, samoin Cosmolle (FIN & S AVA FIN TVA Tending Magic Mind) ja Janitalle! Onnea!!
  • 11.10.08 Pirulle (Tending Passionate) ja Teemulle tänään agilityn kolmosluokassa tuplanolla! Sijoitukset 4. ja 7. - isot onnittelut!!
  • 11.10.08 Rhett (`FIN AVA` Tending Chimera) ja Niinu kisasivat agilityn 3-luokassa; nollarata ja 3. sija! Onnea Niinu & Rhett!!
  • 11.10.08 Sin (Tending Eye Catcher) ja Anja kilpailivat agilityn kolmosissa ensimmäistä kertaa - heti nollavoitto (lähes 80 koiraa) Kirkkonummen kisoissa! Hurjan paljon onnea Anja & Sin!!
  • 11.10.08 V.I.P (FIN TVA AVA TSM-06 Tending Vigor) ja Christa kisasivat myös agilityn kolmosissa Kirkkonummella; tuplanolla, ja toiselta radalta 4. sija. Onnea onnea Christa & VIP!!
  • 11.10.08 Tatzi (Tending Rival) ja Janne kilpailivat agilityn 3-luokassa; myös nollarata ja 7. sija Kirkkiksellä! Onnea Janne & Tatzi!!
  • 11.10.08 Fly (HK3 BH Tending Nimblewit Fly) ja Leea kilpailivat Helsingissä pk-hakukokeen 3-luokassa; upeasti 1-tulos 282 p (tottis 86, maasto 196 p) ja HK3, 1-tulos ja 1. sija!! Huisan paljon onnea Leea & Fly, hienoa :)
  • 11.10.08 Viima (Tending Elfin) ja Ninja kisasivat agilityn 1-luokassa; ja nollavoitto!! Lämpimät onnittelut Ninja & Viima!!
  • 11.10.08 Rika (EST TVA Tending Eagle-Eyed) ja Anne kisasi Riihimäellä agilityn 1-luokassa - nollavoitto, ja siirto kakkosiin :) Hienoa Anne ja Rika, paljon onnea!!
  • 7.10.08 Lampaat lähtivät meidän kesälaitumilta, ja yksi monista paimennuskesistä on taas takanapäin. Tack Camilla, Jessica ja koko paimennusporukkamme!
  • Tulevia T-tapahtumia: - Berran sponsorivaatepakettien tilaus 17.10 mennessä - tiedustelut Riitalta, jos et ole T-listalla - P-pentueen treeniviikonloppuleiri 17.-19.10.08 Hollolassa - A- ja L-pentueen pentupäivä Lahdessa Renkomäen hallissa 30.11.08 - T-pikkujoulut joulukuussa (tarkempaa tietoa myöhemmin)
  • 5.10.08 Sagalla (Tending Valkyrie) on ykköset kasassa SUOMEN TOTTELEVAISUUS- VALION arvoon!! Saila ja Saga kilpailivat tokon erikoisvoittajaluokassa; hienosti 1-tulos 280,5 pistettä ja 1. sija!! Lämpimät onnittelut Saila ja Saga TVA-tuloksista!!!
  • 5.10.08 Mari (FIN AVA Tending Blue Bravura) ja Harri kisasivat neljä agilitystarttia kolmosluokassa - ja neljä nollavoittoa :) Hienoa Harri & Mari, paljon onnea!!
  • 4.10.08 Dina (BH Tending Dinah) ja Leena kilpailivat tokon erikoisvoittajaluokassa; ykköstulos 275 pistettä!! Näin Dinalla on ykköset kasassa SUOMEN TOTTELEVAISUUSVALION arvoon!!! Hurjan paljon onnea Leena & Dina!!
  • 4.10.08 Vic (JK2 BH Tending Prizeman) ja Virve kilpailivat ensimmäistä kertaa pk-jälkikokeen 3-luokassa; ykköstulos ja JK3-koulari pistein 277!! Tottis hienot 99 pistettä, maasto 178 p (yksi välikeppi jäi). Jättionnittelut hienosta kisaputkesta pk-jäljellä Virve & Vic!!
  • 4.10.08 Viski (FIN TVA HK3 Saint) ja Pia kilpailivat hakukokeen kolmosluokassa; ja ykköstulos!! Tottis 96 p, maasto 188 pistettä, yhteensä 284. Ja näin Viskistä tuli SUOMEN KÄYTTÖVALIO!! Superisot onnittelut Pia & Viski!!
  • 26.-28.9.08 Agilityn MM-kilpailut, Helsinki Jounille ja Yokolle MM-pronssia!!! Helsingin jäähallilla kilpailtiin tänä viikonloppuna agilityn maailman mestaruudesta. Suomen maxikoirien joukkueessa edusti Yoko (Tending Brownie) Jouni Oreniuksen ohjaamana. Yoko teki lauantain yksilökisan hyppyradalla huikeanhienon nollan sijoittumalla kuudenneksi (n. 150 maxikoirasta!). Tänään sunnuntaina parille jälleen nollatulos agilityradalta, ja lopputuloksena upeasti MM-pronssia!!! Kasvattajat onnittelevat lämpimästi Jounia & Yokoa taustajoukkoineen mahtavista suorituksista MM-kisoissa!!!

    Kuva: A. Karppinen/ Suomen Agilityliitto. Kuva; Irene Vinha.

    Kuva: Jukka Pätynen/ MM-agility. Kuva; Jukka Pätynen/MM-agility.

  • 27.9.08 Paimennuksen SM-kilpailut, Juva Katrille ja Danille paimennuksen Junnumestaruus!! Petelle ja Woomille Nuorten Mestaruus 2. sija!! 3-luokan SM-kilpailun yhteydessä järjestettiin myös Junnumestaruus- ja Nuorten mestaruus-kilpailut. Paimennuksen Junnumestaruuden voitti Dani (Tending Dasher) Katrin ohjaamana - hienolla radalla pistein 65!!! Woomi (FIN AVA PPR1 Tending Wishmaster) ja Pete sijoittuivat toiseksi Nuorten Mestaruus-kilpailuissa paimennuksen II-luokassa!! Lämpimät onnittelut Katri & Dani ja Pete & Woomi hienoista suorituksista!!

    Dani paimentaa. Woomi paimentaa.

  • 27.9.08 Ryyd (Tending Riot) ja Satu kisasivat tokon voittajaluokassa; 1-tulos 276 pistettä ja luokkavoitto! Paljon onnea Satu & Ryttis siirtymisestä tokossa ylimpään luokkaan!!
  • 20.-21.9.08 Palveluskoirien Pohjoismaiden Mestaruus-kilpailut, Gudbrandsdal, Norja Palveluskoirien NOM kisattiin tänä vuonna Norjan hienoissa maisemissa - ja miten hienoin tuloksin!! NOM-joukkueessa oli neljä Tending-bordercollieta, joille kaikille ehjät suoritukset - upeasti kaksi mitalia, ja kaksi 4. sijaa!!! Elinalle ja Sinalle hakukokeen NOM-kultaa!!! Marjatalle, Mikalle ja Paille viestikokeen NOM-pronssia!! Hanna ja Veeti hakukokeen NOM-4! Anne ja Toivo jälkikokeen NOM-4!
    NOM-mitalistit.
    Sina (FIN & S KVA FIN & S TVA NOM-07 TSM-06 HK3 EK3 JK1 Tending Bluey) uusi viime vuotisen Pohjoismaiden Mestaruutensa - nyt NOM-kultaa ylivoimaisesti; kahdella henkilöetsintäradalla kaikki maalimiehet, esineruudusta neljä esinettä ja hyvä tottis varmistivat kultamitalin. Sina on siis kaksinkertainen Pohjoismaiden Mestari hakukokeessa, uskomattoman hienoa :) Pai (FIN KVA FIN TVA VK3 M-02-05 NOM-05 Tending Magician Man) juoksi ehjät viesti- osuudet kumpanakin päivänä, ja kaikki esineet esineruudusta - NOM-pronssia! 9-vuotiaalla koiralla on takanaan huikean hieno kisaura viestillä (neljä SM-mitalia, joista kaksi kultaista, NOM-kultaa...) ja edelleen se todisti juoksuhalunsa, vahvuutensa ja sitkeytensä näissä kisoissa. Veeti (FIN KVA HK3 EK1 JK1 Tending Volition) sijoittui hakukokeen neljänneksi, vain muutaman pisteen pronssista häviten. Myös Veetille kahtena henkilöetsintäpäivänä kaikki maalimiehet, kaikki esineet esineruudusta, ja hakukoirien paras tottis! Toivo (FIN KVA FIN TVA JK3 M-06 Tending Versatile) oli suomalaiskoirien paras jäljellä sijoittuen neljänneksi. Myös sille kumpanakin päivänä kaikki kepit jäljeltä, ja esineruudusta kaikki esineet kera hyvien tottispisteiden. NOM-kokeen "jäljen etsiminen alueelta" ensimmäisenä päivänä pudotti valitettavasti pisteitä, mutta muuten superhienoa työskentelyä Toivolta! Kaiken kaikkiaan siis uskomattoman upeaa työtä T-koirilta :) Jäljen, haun ja viestin parhaat suomalaiskoirat olivat siis kaikki kasvattejamme tänä vuonna, samalla vielä sijoittuen Pohjoismaiden neljän parhaan joukkoon... Lämpimät onnittelut Elina & Sina, Marjatta, Mika & Pai, Hanna & Veeti, ja Anne & Toivo!!
  • 21.9.08 Jedi (Tending Eager) Riikka ohjaajanaan kilpaili tänään jälkikokeen 1-luokassa; hienosti koulari JK1, ja samalla siirto kakkosluokkaan :) Isot onnittelut Riikka & Jedi!!
  • 21.9.08 Ace (Tending Hotspur) ja Nina aloittivat kisauransa tokossa täydellisyyttä tavoitellen:) eli alokasluokasta täydet 200 pistettä, ja luokkavoitto!! Superpaljon onnea Nina & Ässä!!
  • 21.9.08 Hip (Skogsvallaren Hip) ja Sanna kisasivat agilityn 1-luokassa; hienosti nollavoitto ja siirto kakkosiin!!! Huisan paljon onnea Sanna & MC Hip!!
  • 21.9.08 V.I.P:lle (FIN TVA AVA TSM-06 Tending Vigor) ja Christalle tänään tuplanolla agilityn kolmosluokassa; samalla sijat 1. ja 2.!! Paljon onnea Christa ja VIP!!
  • 14.9.08 SBCAK ry:n Mestaruuskilpailut tokossa, Pornainen KANS TVA FIN & S KVA TSM-08 NOM-07 HK3 EK3 JK1 Tending Bluey on SBCAK:n mestari tokossa upein pistein 304,5. Kilpailuissa toiseksi tuli FIN & S TVA BH Tending Conqueror pistein 294. Ja vielä kolmanneksi FIN TVA Tending Pantheress pistein 281. Lämpimät onnittelut kisan kärkikolmikolle; niin ohjaajille kuin koirille!!!

    Sbcak ry:n tokomestarit, kuva T.Rannikko/T. Åberg. Sina, kuva T.Rannikko/T. Åberg.

    Sirke ja Tuuri, kuva T.Rannikko/T. Åberg. Rimma, kuva T.Rannikko/T. Åberg.

    Ykköstuloksia napsivat myös Katla (POHJ TVA FIN & S & DK TVA Tending Charmer), jolle 276 p (yksi liike harmittavasti nolla). Avoimessa luokassa ykköstuloksen sai Vimma (Tending Cult) pistein 177 (hyppy nolla). Alokasluokassa hienot pisteet keräsi Joku (Tending Highflyer) jolle 190 pistettä ensimmäisessä kisastartissaan! Samalla Joku sijoittui alokasluokan toiseksi. Lämpimät onnittelut Tesu & Joku!! Alokasluokan kolmanneksi sijoittui Nero, FIN KVA JK3 Tending Shaman, pistein 186.

  • 14.9.08 Ilo (FIN TVA JK1 BH Tending Carline) ja Piia kilpailivat tokon erivoi- luokassa; ykköstulos 276 pistettä ja seuranmestaruus!!! Lämpimät onnittelut Piia & Ilo!!
  • 14.9.08 Vallelle (FIN & S TVA BH Tending Vanguard) ja Solkille agilityn 3-luokassa nollarata ja 3. sija - onnea onnea Solkki & Valle!!
  • 14.9.08 Yokolle (Tending Brownie) ja Jounille kolme nollarataa, ja 2. sijat agilityn 3-luokassa - onnea!!
  • 14.9.08 Myös Cosmolle FIN & S AVA FIN & S TVA BH Tending Magic Mind) ja Janitalle nollarata ja 3. sija! Onnittelut!!
  • 14.9.08 Vikke (BH Tending Virtuoso) ja Anne kisasivat tokon erivoi-luokassa; 1-tulos 256,5 pistettä, ja 4. sija!!! Paljon onnea Anne & Vikke!!
  • FIN
  • 14.9.08 Rhett (Tending Chimera) ja Niinu kisasivat agilityn 3-luokassa; kaksi nollarataa ja sijat 3. ja 4. Paljon onnea Niinu & Rhett!!
  • 14.9.08 Piru (Tending Passionate) kisasi myös Niinun ohjaamana agilityn kolmosissa; myös nollarata ja 2. sija! Hienoa Niinu & Piru!!
  • 14.9.08 V.I.P (FIN TVA AVA TSM-06 Tending Vigor) ja Meg (FIN TVA BH Tending Pawnee) ohjaajineen kuuluvat agilityn Helsingin piirinmestaruus-kultaa voittaneeseen joukkueeseen - onnea onnea Christa & Vip ja Pete & Meg!!
  • 14.9.08 Hip (Skogsvallaren Hip) ja Sanna kilpailivat tokon avoimessa luokassa; 1-tulos 177 pistettä ja 3. sija!! Paljon onnea Sanna & Hip, ja tervemenoa voi-luokkaan :)
  • 14.9.08 Vic (JK1 BH Tending Prizeman) ja Virve kisasivat pk-jälkikokeen 2-luokassa; hienosti JK2-koulari pistein 253 (tottis 90, maasto 163, vika keppi jäi). Superonnittelut siirtymisestä jäljellä ylimpään luokkaan Virve & JK2 Vic!!
  • 13.9.08 Rika (Tending Eagle-Eyed) ja Anne ovat voittaneet Eestin Mestaruus-kultaa tokossa 2008!! Erikoisvoittajaluokasta upeat pisteet 295,5, ja samalla Rikasta tuli Eestin Tottelevaisuusvalio!! Jättisuuret onnittelut Anne & Rika, todella hienoa :-)

    Anne ja Rika. Anne ja Rika.

  • 13.9.08 T-paimennuskurssipäivä pidettiin Kiikalassa Nietosvaaran tilalla. Kymmenkunta koiraa ohjaajineen kokoontui treenaamaan paimennusta Päivin johdolla; aamupäivällä treenasi pentu- ja nuorten koirien ryhmä pienessä piha-aitauksessa, iltapäivällä pääsivät sitten kokeneemmat koirat isolle laitumelle, jossa treenattiin hakuja, poispäin ajoa ja - ja sitä kadonnutta jarruakin etsittiin..:) Kiitos Päivi!!
    Päivi kouluttaa Dani paimentaa

    Paimennusporukkaa laitumen laidalla. Dani.

    Mervi 6 kk Numa

  • Tulevia T-tapahtumia: - Tending-paimennuskoulutuspäivä Nietosvaaran tilalla Kiikalassa 13.9.08 - P-pentueen treeniviikonloppu 17.-19.10.08 Hollolassa, ilmoittautumiset Oilille - A- ja L-pentujen pentupäivä marraskuussa (tarkempaa tietoa myöhemmin)
  • 7.9.08 Rika (Tending Eagle-Eyed) ja Anne kilpailivat tokon erivoi-luokassa; upea 1-tulos 299 pistettä, ja luokkavoitto!! Paljon onnea Anne & Rika!!
  • 7.9.08 Pirulle (Tending Passionate) ja Teemulle nollarata ja 4. sija agilityn kolmosluokassa - onnittelut Teemu & Piru!!
  • 7.9.08 Mira (Tending Esprit) ja Nina kisasivat tokon avoimessa luokassa; 1-tulos pistein 184, 2. sija, ja TK2!! Hurjasti onnea Nina & Mira!!
  • 7.9.08 Padille (FIN TVA JK3 BH Tending Pathfinder) ja Tarjalle piirinmestaruus- kultaa tokossa Kymen piirissä!! 1-tulos pistein 273,5, ja samalla joukkue- piirinmestaruus - oikein paljon onnea Tarja & Padi!!
  • 6.9.08 Lille My (Tending Jynx) ja Lillian suorittivat tänään hyväksytysti Norjan paimennuksen perusradan!! Congratulations Lillian & Lille My!!
  • 6.9.08 ToTo (FIN TVA Tending Dazzler) ja Lentsu kisasivat Varsinais-Suomen piirin mestaruus-kisoissa tokossa; 1-tulos 274,5 p (tunnari harmillisesti nolla) ja piirinmestaruus-hopeaa! Samalla piirin joukkuekultaa, joukkueessa myös Timo ja Turo (Tending Dewin)! Vallelle (FIN & S TVA BH Tending Vanguard) ja Evalle piirinmestaruus- pronssia!! Lämpimät onnittelut kaikille!!
  • 6.9.08 Numa (Tending Joy) starttasi ensimmäistä kertaa tokon erikoisvoittaja- luokassa; Uudenmaan piirinmestaruus-kultaa pistein 275,5.
  • 6.9.08 Vimmalle (Tending Cult) tokon avoimessa luokassa 1-tulos, 171 p, ja 5. sija.
  • 6.9.08 Rhettille (Tending Chimera) ja Niinulle kaksi nollarataa Purinalla; ja 1. ja 2. sijat!! Hienoa Niinu & Rhett, ja paljon onnea!!
  • 6.9.08 Myös VIPille (FIN TVA AVA TSM-06 Tending Vigor) tänään agilityn kolmosluokassa nollarata, hyvä Christa & VIP!!
  • 6.9.08 Mira (Tending Esprit) ja Nina kilpailivat tokon avoimessa luokassa; hieno 1-tulos 191 pistettä ja luokkavoitto!! Isot onnittelut Nina & Mira!!
  • 6.9.08 Ready (Tending Ripper) ja Elina kisasivat agilityn 1-luokkassa; nollavoitto, ja siirto kakkosiin!! Oikein paljon onnea, Elina & Ready!!
  • 3.9.08 Zici (BH Tending Jetblack) ja Tarja tokoilivat voittajaluokassa tänään; hieno 1-tulos 285 pistettä!! Hurjan paljon onnea Tarja & Zici - tervemenoa tokon erikoisvoittajaluokkaan!!:)
  • 31.8.08 Ready (Tending Ripper) ja Elina kisasivat agilityn 1-luokassa; hienosti nollavoitto!! Paljon onnea Elina & Ready!!
  • 31.8.08 Valle (FIN TVA BH Tending Vanguard) ja Eva kisasivat tokon elit-luokassa Ruotsissa; hienosti 1-tulos 278,5 p ja luokkavoitto!!
  • Supersuuret onnittelut Ruotsin Tottelevaisuusvalion arvosta Eva & Valle!!
  • 30.8.08 Jekku (FIN TVA FIN & S AVA & S AVA(H) JK3 PPR1 Tending Trick Or Treat) ja Katri kilpailivat agilityn 3-luokassa; kaksi nollarataa, ja piirinmestaruus- hopeaa!! Lämpimät onnittelut Katrille ja Jekulle, 10 v :-))
  • 30.8.08 Megille (FIN TVA BH Tending Pawnee), VIPille (FIN TVA AVA TSM-06 Tending Vigor) ja Tuurille (FIN & S TVA PPR1 BH Tending Conqueror) nollaradat agilityn kolmosluokassa Kirkkonummen kisoissa! Onnittelut ohjaajille!!
  • 30.8.08 Nerolle (FIN KVA JK3 BH Tending Shaman) Uudenmaan piirinmestaruus pk-jäljellä 1-tuloksella 273 (tottis 90, maasto 183 p). Samalla se oli piirinmestaruuskisojen (H:gin piiri + Uudenmaan piiri) paras koira.
  • 24.8.08 Rhett (Tending Chimera) ja Niinu kisasivat agilityn kolmosluokassa; tänään hienosti kv kisan voitto, ja CACIAG! Isot onnittelut Niinu & Rhett!!
  • 24.8.08 Vic (JK1 BH Tending Prizeman) ja Virve kisasivat agilityn 3-luokassa; kolme nollarataa, ja sijat 6., 7., ja 3.! Paljon onnea Virve & Vic!!
  • 23.8.08 Rimmalle (FIN TVA Tending Pantheress) ja Marille tokossa Helsingin piirinmestaruus-hopeaa!!. Pisteitä kertyi kv kisassa hienot 285, ja samalla vara-CACIOB (pistesekaannuksen vuoksi kulta vaihtui siis kakkossijaan). Hurjan paljon onnea Mari & Rimma!!
  • 23.8.08 Tuuri (FIN & S TVA PPR1 BH Tending Conqueror) ja Sirke kisasivat myös H:gin piirin kisoissa; ykköstulos 271 p (harmittavasti yksi liike nolla) ja 5. sija, ja joukkuekultaa. Onnea Sirke & Tuuri!!
  • 23.8.08 Mitzu (FIN & S TVA Tending Mystique) ja Suvi kilpailivat tokon erikois- voittajaluokassa; upea 1-tulos 295,5 pistettä ja luokkavoitto!!
  • 23.8.08 Zici (Tending Jetblack) Tarja ohjaajanaan suoritti tänään hyväksytysti BH-kokeen! Hyvä Tarja & Zici, ja tsemppiä jälkitreeneihin edelleen :)
  • 16.-17.8.08 Palveluskoirien Suomen Mestaruus-kilpailut, Äänekoski Hannalle ja Veetille hakukokeen SM-kultaa!!! Annelle ja Toivolle jälkikokeen SM-hopeaa!! Päivikki ja Fiina hakukokeen SM-5! Pekka ja Nero jälkikokeen SM-5! Marjatta, Mika ja Pai viestikokeen SM-5!

    Hanna ja Veeti-kultaa!!. Hanna ja Veeti, Anne ja Toivo. Anne ja Toivo - hopeaa!!.
    V. 2008 palveluskoirien SM-kilpailuja kilpailtiin Äänekoskella, kisakeskuksena toimi urheilukeskus hyvine nurmikenttineen, ja järjestelyt toimivat moitteettomasti, niin kisakeskuksessa kuin maastoissakin. Lauantaiaamuna jälkikokeen ja hakukokeen tottiksia aloiteltiin pilvisessä säässä, ja heti aamun ekoissa pareissa oli T-koiria. Päivin Jippo (FIN KVA JK3 Tending Blueberry) harmillisesti kiersi takaisin estenoudossa, ja pisteet 84 muuten hyvin vauhdikkaan ja toimivan tottiksen jälkeen. Pekka ja Nero (FIN KVA JK3 Tending Shaman) suorittivat tottis-osuutensa seuraavassa parissa, ja heille 90 p. Samaan aikaan olivat Elina Sinan (KANS TVA FIN & S TVA FIN & S KVA NOM-07 Tending Bluey) kanssa hakukokeen tottiksissa, yhdessä jäävässä liikkeessä väärä asento - pisteet kuitenkin oikein hyvät 92,5. Hakukokeessa Hanna ja Veeti (FIN KVA HK3 EK1 JK1 Tending Volition) olivat tottisosuudella myöhemmin päivällä, ja päivän toiseksi parhaat hakutottispisteet 94,5, intensiivistä ja vauhdikasta tottista! Päivikki Fiinan (FIN KVA TVA HK3 Tending Mostly Myth) kanssa teki tottiksen päivän viimeisenä hakukokeen toisella kenttäosiolla, pari virhettä pudotti muuten hyvän tottiksen pisteet 84:ään. Jälkikokeessa tottiksissa jatkoivat Minna Jarrun (FIN KVA M-06 VK3 JK3 Tending Goblin Guy) kanssa, joille myös harmillinen virhe esteellä - pisteet 84. Samoin noutojen virheet pudottivat Katjan ja Gisan (JK3 BH Tending Gramary) maasto-osuudelta. Anne Toivon (FIN KVA TVA JK3 M-06 Tending Versatile) kanssa pääsi tottiksessa oikeutetusti taas päivän huippulukemiin, 95,5 p, ja Tarja nuoren Padin (JK3 BH Tending Pathfinder) kanssa ylsi 91,5 pisteeseen erittäin mallikkaalla tottiksella. Viestillä Pai (FIN KVA TVA M-02-05 NOM-05 VK3 Tending Magician Man) ja Marjatta aloittivat viestikoirien tottiksen ekassa parissa, pisteitä Paille 77 - ikää odotellaan edelleen lisää, ehkä se maltti lisääntyisi sen myötä :) Su-aamuna jälkikoirien esineruutuun starttasivat Toivo ja Padi ohjaajineen, kummallekin kaksi esinettä. Nero ajoi jäljen aamutuimaan, kuusi keppiä ja janalta 39 p. Henkilöetsinnästä kuului, että Fiina oli näyttänyt heti aamusta nuoremmilleen; kolme maalimiestä pistein 166. Veeti jatkoi samaa linjaa, ja hakuosuudesta pisteet 165. Elinalla ja Sinalla oli sen sijaan huonoa onnea matkassa; Elina liukastui näytöllä, koira pääsi rytäkässä irti --> ja maalimies hylättiin. Jälkikoeryhmät vaihtuivat aamu-kymmenen aikaan, ja jäljellä olleet siirtyivät esineruutuun. Nerolle kaksi esineittä pistein 20, etuesine jäi. Jäljeltä kuuluikin sitten hienoja uutisia, eli myös Toivolle 6 keppiä, ja janapisteet 38! Tämä tiesi kyllä hyvää Toivon hienojen tottispisteiden kanssa - ja niin vain kävi, että pisteet 281,5 riittivät upeasti SM-hopeaan. Nero oli jäljellä vielä 5., pistein 279. Mahtavaa jälkikoiriltamme :) Hakukoirien esineruutua jännättiin päivän mittaan, sekä Veetille että Fiinalle kaksi esinettä. Veetin yhteistulos, 279,5 oli päivän paras -SM-kultaa hakukokeessa!! Myös Fiinalle hienosti ykkostulos haussa - 270 pistettä ja viides sija! Viestillä Pai juoksi hyvät viestiosuudet, maastopisteet 165. Esineitä tuli kaksi, 20 pistettä. Yhteistulos 262, ja viides sija viestillä!! Pk-SM-viikonlopun saldona siis kaksi SM-mitalia, SM-kultaa ja hopeaa, ja kolme viidettä sijaa - erityisonnitteluja menee siis myös iäkkäämmälle kasvattikaartille, Paille ja Fiinalle, jotka vielä 9-vuotispäiviensä kynnyksellä kirivät kärjen tuntumaan! Hannalle & Veetille ja Annelle & Toivolle super-jättionnittelut huippuhienoista suorituksista ja SM-mitaleista!! Annelle ja Toivolle jäljen mitali oli kolmas perättäinen, ihan uskomatonta :) ONNEA HANNA JA ANNE!!!!!!!!!

  • Hanna ja Veeti-kultaa!!.

    Anne ja Toivo. Pekka ja Nero. Tarja ja Padi. Päivikki ja Fiina.

  • 17.8.08 Norjassa kilpailtiin tokon Norjan mestaruudesta; L-pentueemme isä KANS & POHJ TVA Lucky voitti hienosti Norjan Mestaruus-hopeaa tokossa! Skyelle suunnittelemamme uros N TVA Pluto tuli pronssille! Neljännelle sijalle ylsi vielä R-ja A-pentujemme isä N & S TVA Tigern. Lämpimät onnittelut ohjaajille - vi gratulerar :)
  • 17.8.08 Dinalle (BH Tending Dinah) ja Leenalle tokon erikoisvoittajaluokassa 1-tulos 269,5 pistettä (yksi liike nolla) ja 1. sija!! Isot onnittelut Leena & Dina!!
  • 17.8.08 Hip (Skogsvallaren Hip) ja Sanna kisasivat agilityn 1-luokassa; nollarata ja 2. sija - hyvä Sanna & Hip!!
  • 17.8.08 Rikalle (Tending Eagle-Eyed) ja Annelle nollavoitto agilityn 1-luokassa - paljon onnea Anne & Rika!!
  • 16.8.08 Rhettille (`FIN AVA` Tending Chimera) ja Niinulle nollavoitto agilityn 3-luokassa!! Isot onnittelut Niinu & Rhett!!
  • 16.8.08 Juippi (Tending Erlking) ja Pertti kisasivat agilityn kolmosissa; nollarata ja 2. sija! Paljon onnea Pertsa & Juippi!!
  • 14.8.08 Kit (FIN TVA JK1 BH Tending Dayfly) ja Hanna kilpailivat jälkikokeen 2-luokassa; hienosti JK2 ykköstuloksella 276 (tottis 89, maasto 187). Paljon onnea JK2 Kit ja Hanna - tsemppiä ylimpään luokkaan jäljellä!!
  • 10.8.08 Juippi (Tending Erlking) ja Pertti jatkavat hurjaa tahtiaan agility- kisoissa; tänään kaksi nollarataa 2-luokassa, ja sijoitukset 1. ja 2. - ja samalla tämä pari siirtyi kolmosiin agilityssa!! Jättisuuret onnittelut Pertsa & Juippi!!
  • 10.8.08 Pingu (BH Tending Rogue) ja Saara kisasivat tokon voittajaluokassa; 1-tulos pistein 271 (vaikka yksi nolla!), ja luokkavoitto - supersuuret onnittelut Saara & Pingu siirtymisestä tokossa ylimpään luokkaan!!
  • 9.8.08 Juippi (Tending Erlking) ja Pertti kilpailivat agilityn 2-luokassa; hienosti nollavoitto!! Paljon onnea Pertsa & Juippi!!
  • 8.8.08 Sigma ja Samu starttasivat paimennuskisoissa Rantasalmella tehden hienon ehjän radan. Pisteitä kertyi 56 (ja sijoitus 6./parikymmentä kisaajaa!). Lämpimät onnittelut hienosta startista ensimmäisissä kisoissa!!
  • Myös Marjolle ja Tatzille (Tending Rival) hieno rata ykkösluokassa; harmillisesti häkki jäi suorittamatta. Ja Una (Mascottsway Una) sijoittui Jennin ohjaamana kolmanneksi paimennuksen 2-luokassa. Myös Vimmalle (Tending Cult) ehjä rata ykkösluokassa.
  • 8.8.08 Sofi (Tending Racy) ja Mira kisasivat tokon alokasluokassa; 1-tulos 161 pistettä ja 2. sija - paljon onnea Mira & Sofi, ja tsemppiä tokoiluun edelleen!!
  • 7.8.08 Juippi (Tending Erlking) ja Pertti kilpailivat agilityn 1-luokassa; nollarata, ja samalla siirto kakkosiin!! Hurjan paljon onnea Pertsa & Juippi!!
  • 6.8.08 Vic (BH Tending Prizeman) ja Virve kilpailivat pk-jälkikokeen 1-luokassa; hienosti JK1 pistein 263 (tottis 83, maasto 180 p). Paljon onnea Virve & Vic, tsemppiä 2-luokkaan seuraavaksi :)
  • 5.8.08 Rho (POHJ TVA FIN & S & DK TVA FIN AVA HK1 Tending White Wicca) ja Kati kisasivat tokon erivoi-luokassa; hieno 1-tulos 293 pistettä ja luokkavoitto! Isot onnittelut Kati & Rho!!
  • 5.8.08 Sigma ja Samu kilpailivat tokon voittajaluokassa; ykköstulos 274 pistettä ja 3. sija!! Hurjan paljon onnea ja tsemppiä evl:ään!!
  • 3.8.08 Gisa (JK3 BH PPR1 Tending Gramary) ja Katja kisasivat pk-jäljellä piirin mestaruuskisoissa; hienosti kolmosluokan 1-tulos 276 pistettä (tottis 84, maasto 192 p) ja piirin mestaruus-pronssia!!!. Hurjan paljon onnea Katja & Gisa!!
  • 3.8.08 Hello Kitty (Tending Pacemaker) ja Jukka kisasivat agilityn 3-luokassa; toiselta radalta nollavoitto, toiselta 2. sija. Onnittelut Jukka & Kitty!!
  • 3.8.08 Myös Nori (FIN TVA JK3 BH Tonedo`s Flashing Meg) ja Minna kisasivat pk-jäljen kolmosluokassa; JK3-koulari pistein 243. Onnea ja tsemppiä seuraaviin kisoihin Minna & Nori!!
  • 3.8.08 Valle (FIN TVA BH Tending Vanguard) ja Eva tekevät hienoa ykkösputkea tokon erikoisvoittajaluokassa; taas ykkönen ja luokkavoitto pistein 272,5. Isot onnittelut Eva & Valle, jälleen :)
  • 2.8.08 Juippi (Tending Erlking) ja Pertti kilpailivat agilityn 1-luokassa; kaksi nollavoittoa, lämpimät onnittelut!!
  • 30.7.08 ToTo (Tending Dazzler) on uusi SUOMEN TOTTELEVAISUUSVALIO!! Suurensuuret onnittelut Lentsulle ja ToTolle; erivoi-luokan 1-tulos 298 p ja luokkavoitto!! Menestystä myös jatkoon!!
  • 30.7.08 Valle ja Eva kisasivat myös tänään erikoisvoittajaluokassa; jälleen 1-tulos 262 pistettä - lämpimät onnittelut, hyvää työtä Eva & Valle!!
  • 29.7.08 Valle (FIN TVA BH Tending Vanguard) ja Eva kisasivat tokon erivoi-luokassa; hieno 1-tulos 291 pistettä!! Paljon onnea Eva & Valle!!
  • 29.7.08 ToTo (Tending Dazzler) ja Lentsu kilpailivat tokon erikoisvoittajaluokassa; upeat pisteet 313 ja luokkavoitto!! Hurjasti onnea Lentsu & ToTo!!
  • 26.-27.7.08 Agilityn maajoukkue-karsinnat, Helsingin jäähalli; Tending Brownie "Yoko" maxien agilityn maajoukkueeseen!! Tending Chimera "Rhett" maajoukkueen varakoiraksi!! Yokolle ja Jounille viisi nopeaa nollarataa karsinnoissa. Rhett voitti launtain ensimmäisen radan huippunopealla ajalla, valitettavasti sunnuntain viimeiseltä radalta harmillinen hylky. Suomen maxikoirien MM-maajoukkueeseen valittiin hienoja ratoja tehnyt bcn Zen (Decathlete`s Sirius Black; Tending Blackien jälkeläinen), Yoko, bptn Ava, ja varakoiriksi bcu Iiro ja Rhett. Lämpimät onnittelut kaikille joukkueeseen valituille!! Jo viides perättäinen vuosi, kun kasvattejamme on valittu agilityn maajoukkueeseen:) Tänä vuonna tokon maajoukkueessa edustaa viisi Tending-bordercollieta, ja palveluskoirapuolen NOM-joukkueessa kolme... tokon/pk:n maajoukkueissa T-koiria on ollut jo seitsemänä perättäisenä vuotena!
  • 26.7.08 Woomi (FIN AVA PPR1 Tending Wishmaster) ja Pete kisasivat paimennuksessa II-luokassa; luokan voitto pistein 66! Paljon onnea Pete & Woomi!!
  • 26.7.08 Mitzu (FIN & S TVA Tending Mystique) voitti tokon piirinmestaruuden Suvin ohjaamana pistein 284,5 erikoisvoittajaluokassa! Hurjan paljon onnea Suvi & Mitzu!!
  • 20.7.08 Dina (Tending Dinah) ja Leena kilpailivat tokon erikoisvoittajaluokassa ensimmäistä kertaa; hienot pisteet 290 ja luokkavoitto!! Hurjan paljon onnea Leena & Dina!!
  • 20.7.08 Into (Tending Jackknife) ja Kati kisasivat tokossa avoimessa luokassa; ykköstulos 188 pistettä ja luokkavoitto! Isot onnittelut Kati & Into, ja tervemenoa voittajaan :)
  • 20.7.08 Vic (BH Tending Prizeman) ja Virve kisasivat agilityn kolmosluokassa; nollarata ja 5. sija - paljon onnea Virve & Vic!!
  • 19.7.08 R-pentujen tapaamispäivää vietettiin agilityn, tokon ja paimennustreenien merkeissä Järvenpäässä ja Sipoossa. Päivä sujui rattoisasti treenatessa, lämpimät kiitokset Katille ja Samulle järjestelyistä!!
    R-pentuelaiset, kuva Marjo Hytönen. Sofi agilityssa, kuva Marjo Hytönen Pingu ja Saara tokoilevat, kuva Marjo Hytönen

    Ryttis noudossa, kuva Marjo Hytönen. Ready agilityssa, kuva Marjo Hytönen Sofi paimennustreeneissä

  • 19.7.08 Valle (FIN TVA BH Tending Vanguard) ja Eva kilpailivat tokon erikois- voittajaluokassa; hienot pisteet 296, ja 1. sija!! Isot onnittelut Eva & Valle!!
  • 19.7.08 Jedi (BH Tending Eager) ja Riikka kilpailivat tokon avoimessa luokassa; 1-tulos 182 pistettä, 2. sija ja TK2! Paljon onnea Riikka & Jedi!!
  • 16.7.08 Ready (Tending Ripper) suoritti tänään hyväksytysti BH-kokeen Elinan ohjaamana! Onnea Elina & Ready!!
  • Tässä vielä pari kuvaa tokon MM-kisareissulta, kuvat Janne Pukkila.

    Suomen tokomaajoukkue, kuva J. Pukkila. Palkintojenjako, kuva J. Pukkila.

  • Tending-leiri Punkalaitumen Hiidenhelmessä 10.7-13.7.08 T-leiri leireiltiin tänä kesänä pari viikkoa "etuajassa" agilityn karsinta- kisojen takia. Ennätysmäärä T-läisiä osallistui leirille, yli 60, aina Norjaa ja Italiaa myöten - eli varsin kansainvälisissä tunnelmissa leireiltiin :) Hakua meille kouluttivat tänä vuonna Elina Niemi ja Sari Kärnä, jälkeä Miia Kiviaho, tokoa Görill Nordve ja Lillian Brenden Norjasta, Kati Mäntyniemi ja Sirke Viitanen, ja agilitya Pete Huotari, ja Anna ja Juha Orenius. Kiitos kouluttajillemme! Suurkiitos myös leirijärjestelyistä vastanneille Katjalle ja Petelle, kuin myös lajivastaavillemme! Leirillä vallitsi hyvin aurinkoinen tunnelma, ja sää siis suosi :) Treeneissä tietenkin ahkeroitiin aamusta iltaan, mutta myös totojuoksu ehdittiin pitämään, ja viime vuoden parhaat T-koirat ja uudet valiot palkitsemaan. Iltanuotiolla istuskeltiin myöhään iltaan - tai pitäisikö sanoa varhaiseen aamuun :-) - mutta silti treeniporukat starttasivat sitkeästi aamu-yhdeksältä liikenteeseen. Kiitos taas kaikille tästä vuodesta, ensi vuonna sitten taas!!

    Juha ja Jedi agilityssa. Katri ja Mervi tokoilevat. Saga agilityssa.

    Khii hyppynoudossa. Lähdössä totojuoksuun. tokokouluttajamme Görill.

  • 10.7.08 Miro (Tending Seer Man) ja Soili kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; 1-tulos 261 pistettä ja luokkavoitto!! Hurjan paljon onnea Soili & Miro!!
  • 7.7.08 Tokon Maailman Mestaruus-kilpailut, Tukholma, Ruotsi Suomalaiset tokoilijat ovat edelleen maailman parhaita...!!! Huikean hienosti Maailman Mestaruus-kultaa Suomen Joukkueelle!! Henkilökohtaisessa kisassa hopeaa ja pronssia!! Suomen tokomaajoukkueelle MM-joukkuekultaa!!!!!!! Elinalle ja Sinalle henk koht MM-hopeaa!!! Christalle ja VIP:lle henk koht MM-pronssia!!! Jessicalle ja Katlalle henk koht MM-6 sija!!

    Elina & Sina, Jessica & Katla lauantain palkintojenjaon jälkeen Christa ja Vip perjantain palkintojenjaossa.

    Elina ja Sina kehässä, kuva Helena Hagström. Christa ja VIP kehässä Jessica ja Katla kehässä.

    Suomen huimanhieno tokomenestys jatkuu edelleen... Tokon MM/EM-joukkuekultaa kolmannen kerran peräkkäin - ei siis ainakaan enää sattumaa!! Joukkueessa siis näissä Tukholman MM-kisoissa Elina & Sina, Kati & Rho, Christa & VIP, Satu & Welmu, Päivi & Pihka, Jessica & Katla - viisi kasvattiamme ja jalostukseen käyttämämme narttu - kokoonpano oli siis sama kuin vuosi sitten voitetussa EM-kultamitalissa! Torstain harjoituspäivän jälkeen ensimmäinen kisapäivä oli perjantai. Suomalaisista vuorossa silloin Satu & Welmu (T. White Warlock), Christa ja Vip ja Kata ja Paavo. Welmu harmillisesti epäonnistui hieman kaukokäskyissä, Paavo taas paikallaistumisessa, jotka sitten pudottivat koirakoiden tulokset 2-tuloksiin (Welmu 253,5 p, vain niukasti ykkösestä, ja Paavo 239,5 p). Christa ja Vip (T. Vigor) pääsivät näyttämään osaamistaan iltapäivällä lounastauon jälkeen, ja huippuhienolla suorituksella kotiin pisteet 295. Samalla pari sijoittui päivän toiseksi saaden vara-caciobin. Jäimme lauantaille jännittämään miten pitkälle tämä pistesaalis riittää. Helposti ei kymppejä tuomareilta tipahdellut, ja sehän tiesi vain hyvää...! Launtaina olivat suoritusvuorossa Jessica ja Katla aamupäivällä, ja myöhemmin iltapäivällä Elina ja Sina (T. Bluey). Jessica ja Katla (T. Charmer) tekivät nappi- suorituksen heti aamusta, ja onnistuivat hurmaamaan tuomaritkin - 288 pistettä!! Elina ja Sina kohauttivat täpötäyttä katsomoa iltapäivällä lähes täydellisellä suorituksellaan - pisteitä upeat 299,3, ja se riitti päivän voittoon. Sina sai samalla toko-caciobin, ja siitä tuli näin KANS TVA :) Kokenut Ruotsin Lillemor jo iäkkään Krollie-koiran kanssa kiilasi kakkoseksi puolen pisteen erolla Jessicaan ja Katlaan, jotka hienosti päivän kolmansia - suomalaisjuhlaa siis riitti palkintojenjaossa, ja joukkueena Suomi oli näin toisen päivän jälkeen kirinyt reiluun johtoon!! Sunnuntaina starttasivat Kati ja Rho ja Päivi Pihkan kanssa kehään. Rho valitettavasti epäonnistui tunnistusnoudossa, ensin jo oman kapulan valiten- tapaturma, joka sitten pudotti 1-tuloksesta juuri kakkosen puolelle, 253,17 p. Päivi ja Pihka päätyivät hyvään ykköseen pistein 277,5. Loppupäivä kuluikin sitten jännittäessä norjalaisten ja ruotsalaisten suorituksia, joilla sattui olemaan muutama oikein hyvä ja varmaksi tiedetty koirakko loppuiltapäivästä. Norjan Brains Kello Kuul sitten voittikin sunnuntain kisan pistein 287, mutta se ei riittänyt enää nostamaan norjalaisjoukkuetta korkeimmalle palkintokorokkeelle. Suomalaisten joukkuekulta oli siis näin varmistunut :) Henkilökohtaisessa kisassa Elina ja Sina saivat MM-hopeaa, Christa ja VIP MM-pronssia, ja Jessica ja Katla olivat vielä hienosti kuudensia. MM-kullan vei Tanskan Mads Möller bc-uroksellaan Haley. Oli uskomattoman hienoa olla paikan päällä todistamassa MM-kullan tuloa Suomeen, ja seuraamassa tietenkin kaikkien joukkuelaistemme hienoja suorituksia. Huutomyrskyäkin saatiin aikaiseksi, sen verran paljon suomalaisia oli katsomoissa kannustamassa :) Meidän kasvattajien sydämiä tietenkin lämmittää eritoten T-koirien huikaisevan hienot esiintymiset kisakehässä... olette yksinkertaisesti parhaita :) Sylintäydeltä onnea koko Suomen kultajoukkueelle!!!

  • 7.7.08 Lisää ulkomaan kuulumisia; Sin (Tending Eye Catcher) ja Anja kisasivat agilityn 2-luokassa Ruotsissa, ja nollavoitto! Tanskassa 80 koirakon luokissa neljä nollarataa, ja sijat 1., 2., 3. ja 4.! Paljon onnea Anja & Sin!!
  • 6.7.08 Tuuri (FIN TVA BH Tending Conqueror) ja Sirke kilpailivat Ruotsissa tokon elit-luokassa; 1-tulos 286,5 pistettä ja voitto! Isot onnittelut Ruotsin Tottelevaisuusvalion arvosta Sirkelle ja Tuurille!!
  • 6.7.08 Hienoina Ruotsin terveisinä myös Cosmo (FIN & S AVA FIN & S TVA BH Tending Magic Mind) ja Janita olivat kisanneet agilityssa Ruotsissa; yli 70 koiran hyppyradalla nollavoitto!! Näin Cosmosta tuli Ruotsin Hyppyvalio, S Ava (H)!!!. Hurjasti onnea Janita & Cosmo!!
  • 5.7.08 Viima (Tending Elfin) kilpaili tokon avoimessa luokassa; 1-tulos 174 pistettä, ja TK2! Paljon onnea Ninja & Viima!!
  • 5.7.08 Meg (FIN TVA BH Tending Pawnee) ja Pete kisasivat agilityn kolmosluokassa perjantaina Ylöjärvellä; hienosti kv kisan voitto, ja CACIAG!! Lauantain iltakisassa Megille myös nollarata ja 2. sija (luokassa yli 100 koiraa). Isot onnittelut Petelle ja Megille hienoista radoista!!
  • Juhannussunnuntaina T-porukka vietti pk-jälkipäivää Hyvinkäällä; ohjelmassa oli niin pk-tottistreenejä kuin maastotreenejäkin. Kymmenkunta T-läistä kokoontui aamulla treenaamaan jälkeä ja esineitä, mukana oli niin pentuja ja aivan aloittelevia, kuin 3-luokan koiriakin. Jälki- ja esineruututreenien jälkeen kokoonnuttiin grillaamaan Virven luokse, josta sitten jatkettiin tottistreeneihin. Päivä vierähti pitkälle iltaan, ja mukavaa oli! Kiitoksia Virvelle jälkipäivän organisoinnista :)

    Virve ja ase:) Kuva O.& P. Huotari. Katri ja Mervi. Kuva O.& P. Huotari Padi hyppyesteellä. Kuva O.& P. Huotari

    Vic A-esteellä. Kuva O.& P. Huotari jälkiporukkaa kokoontumassa. Kuva O.& P. Huotari

  • 1.7.08 Sin (Tending Eye Catcher) ja Anja kilpailivat agilityn 1-luokassa; hienosti nollavoitto ja samalla siirto kakkosiin :) Isot onnittelut Anja & Sin!!
  • 29.6.08 Veeti (FIN KVA HK3 EK1 BH Tending Volition) ja Hanna kilpailivat pk-jälkikokeen 1-luokassa; hieno 1-tulos 293 pistettä (tottis 98, maasto 195 pistettä). Paljon onnea Hanna & Veeti!!
  • 28.6.08 Dani (Tending Dasher) suoritti tänään hyväksytysti BH-käyttäytymiskokeen Katri ohjaajanaan. Onnea Katri & BH Dani, tsemppiä jälkitreeneihin!
  • 28.6.08 Myös Dina (Tending Dinah) suoritti BH-kokeen hyväksytysti Leena ohjaajanaan! Onnea Leena & Dina!!
  • 28.6.08 L-pentueemme "toinen" isä Lucky oli kilpailemassa Tanskassa, ja tuliaisina DK Tva:n arvo, ja samalla Kans & Pohj Tva:n arvo. Congratulations :)
  • 21.6.08 Rhett (`FIN AVA`Tending Chimera) ja Niinu kisasivat agilityn kolmosissa, ja juhannuskisoissa nollavoitto! Paljon onnea Niinu & Rhett!! Toiseksi sijoittui Cosmo (FIN & S AVA FIN & S TVA BH Tending Magic Mind) Janita ohjaajanaan, onnittelut!
  • 21.6.08 Tikki (FIN TVA HK2 BH Tending Nonesuch) ja Maria kisasivat agilityn 2-luokassa; nollarata ja voitto! Samalla tämä pari siirtyi agilityssa kolmosluokkaan, hurjan paljon onnea Maria & Tikki!!
  • 14.-15.6.08 Agilityn Suomen Mestaruus-kilpailut, Varkaus Janita ja Cosmo SM-2!!!

    Janita & Cosmo.
    Perjantain iltakisassa Varkaudessa Tending-koirat niittivät hienoa saldoa; nollaradat Cosmolle (FIN & S AVA FIN & S TVA BH Tending Magic Mind) ja Janitalle (2. sija), Rhettille (`FIN AVA`Tending Chimera) ja Niinulle (3. sija), Marille (FIN AVA Tending Blue Bravura) ja Harrille (4. sija) ja Yokolle (`FIN AVA` Tending Brownie) ja Jounille (5. sija). Perjantain 1-luokassa nollaradan teki Juippi (Tending Erlking) Pertti ohjaajanaan, luokan toiseksi sijoittuen. Onnea Pertsa & Juippi!!

  • Lauantain maxi-joukkueradoilla kultamitalijoukkueessa (LAW) edustivat Rhett (T. Chimera), Cosmo (T. Magic Mind), ja Decathlete´s sisarukset Vimma (D. Fidelius Charm) ja Zen (D. Sirius Black), kummatkin Tending Blackie`n tyttäriä :) Lämpimät onnittelut Niinulle, Janitalle ja Jaakoille!! Pronssille tulleelle MAH:in joukkueessa edusti myös kaksi T-koiraa, Naru (T. Gnome Man) ja Mari (T. Blue Bravura). Onnittelut ohjaajille!! Sunnuntain maxien finaaliradalle - päivän viimeiselle - pääsi seitsemän Tending-kasvattia; Mari, Yoko, Cosmo, Meg, Uuno, Tatzi, Rhett. Ensimmäisen radan jälkeen kolmantena ollut Mari putosi harmillisesti vitosella kärjen tuntumasta, Yokon ja Cosmon tehdessä kummatkin nollat. Yoko tuli SM:ien kahdeksanneksi - onnea Jouni & Yoko! - Janitan ja Cosmon hienosti kohotessa SM-hopealle!! Hurjan paljon onnea Janita & Cosmo!! SM-kultaa voitti Jaakko & Vimma, myös heille lämpimät onnittelut!!
  • 14.-15.6.08 Porvoon juhlakisa ja IPO-karsinta Sina (FIN KVA TVA HK3 EK3 JK1 NOM-07 TSM-08 Tending Bluey) ja Elina voittivat suvereenisti pk-hakukokeen kolmosluokan upein pistein 293; tottis 97, maasto 196. Loistavaa Elina & Sina, supersuuret onnittelut :) Jippo (FIN KVA JK3 BH Tending Blueberry) ja Päivi kisasivat jälki- kokeen 3-luokassa; hienosti 1-tulos 277 pistettä (tottis 93, maasto 184) ja 2. sija! Oikein paljon onnea Päivi & Jippo!! Myös Nero (FIN KVA JK3 BH Tending Shaman) kilpaili jälkikolmosessa; JK3-koulari pistein 262; tottis 92, maasto 170 (yksi keppi ja yksi esine jäi).
  • 14.6.08 Lille My (Tending Jynx) ja Lillian kilpailivat tokon voittajaluokassa Norjassa; hieno 1-tulos 300 p ja luokkavoitto!! Näin tämä pari siirtyi tokossa ylimpään luokkaan, hienoa!! Congratulations Lillian & Lille My!! Samoissa kisoissa erikoisvoittajaluokan voitti R- ja A-pentujemme isä, Tigern, Anne Lise ohjaajanaan - pistein 298.
  • 14.6.08 Paimennuskisat, Orimattila 1- & 2-lk Woomi (FIN AVA Tending Wishmaster) ja Pete voittivat 2-luokan hienolla suorituksella pistein 67! Paaaljon onnea Pete & Woomi!! Vimma (Tending Cult) kilpaili 1-luokassa (14 kilpailijaa), ja luokkavoitto pistein 51.
  • 14.6.08 Viski (FIN TVA HK3 BH Saint) ja Pia kisasivat jälkikokeen ykkösluokassa; hienosti 1-tulos 270 p (tottis 90, maasto 180 p) - paljon onnea Pia & Viski, tsemppiä jälkiuralle(kin) edelleen!!
  • 14.6.08 Vikke (Tending Virtuoso) ja Anne kilpailivat tokon erikoisvoittajaluokassa; 1-tulos 269!! Isot onnittelut Anne & Vikke, Tva-kello kilahti näin käyntiin :-))
  • 12.6.08 Dani (Tending Dasher) ja Katri kisasivat agilityn 1-luokassa; nollarata ja 2. sija!! Paljon onnea Katri & Dani!!
  • 12.6.08 Veeti (FIN KVA HK3 BH Tending Volition) ja Hanna kisasivat pk-etsintäkokeessa; upea 1-tulos 291 pistettä (tottis 97, maasto 194), ja EK1-koulari! Isot onnittelut Hanna & Veeti!!
  • 12.6.08 ToTo (Tending Dazzler) ja Lentsu kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; 1-tulos 265 (kaukot harmillisesti nolla) ja luokkavoitto! Oikein paljon onnea Lentsu & ToTo ekasta ykkösestä evl:ssä!!
  • 12.6.08 Mira (Tending Esprit) ja Niina kisasivat tokon avoimessa luokassa; 179 pistettä ja 2. sija! Näin myös tämä pari siirtyi tokossa voittajaan, paljon onnea Niina & Mira!!
  • 11.6.08 Jedi (Tending Eager) siirtyi tokossa voittajaluokkaan - tänään avoimessa luokassa 1-tulos 186 pistettä ja luokkavoitto! Hienoa Riikka & Jedi!!
  • 10.6.08 Jedi (Tending Eager) ja Riikka suorittivat hyväksytysti BH-kokeen, paljon onnea Riikka ja BH Jedi!! Tsemppiä jälkitreeneihin :)
  • 7.-8.6.08 Tokon Suomen Mestaruus-kilpailut, Oulu T-Teamin joukkueille kaksoisvoitto!!! Yksilö-SM:ssä kaksoisvoitto!!! Elina ja Sina SM-1!! Jessica ja Katla SM-2!! Satu ja Welmu SM-4!! T-Team Sport Dogs ry:lle Joukkue-SM-kultaa ja -hopeaa, ja D-pennuille (Sbcak ry) 4. sija!!!

    Palkintojenjako. Elina ja Sina, TSM-08!. Katla ohjatussa noudossa.

    Sina seuraa. Rimma hyppynoudossa. Lentsu ja Jatsi. Welmu seuraa.

    Tokon SM järjestettiin tänä vuonna Oulussa, ja kuten arveltiinkin jo etukäteen, SM-kisa oli hienosti organisoitu ja järjestetty, ja kaikki pelasi Oulussa :) Ilmakin suosi koiria - ei ollut kuuma, mutta ei satanutkaan, ja kumpanakin päivänä myös aurinkokin saatiin ajoittain esiin ohjaajia lämmittämään :) Lauantain joukkuepäivä sujui kehissä joutuisasti, aikatauluja edelläkin usein. Kisapäivä huipentui kahden oman joukkueemme väliseen "taistoon" (lainausmerkeissä siksi, että taistoa käytiin vain pisteissä, ei muissa merkeissä:-), kun ykkös- ja kakkosjoukkueemme voittivat joukkuekisan suhteellisen ylivoimaisesti. Kakkosjoukkueemme vetäisi tällä kertaa pidemmän korren; joukkueessa oli lisäksi kaksi luokkavoittajaa, kun Zici (Tending Jetblack) voitti upealla suorituksella avoimen luokan, ja Sina (FIN KVA TVA PM-07 Tending Bluey) erikoisvoittaja- luokan. Pekka oli Neron (FIN KVA Tending Shaman) kanssa vielä alokasluokan 2. Tässä kakkosjoukkueemme pisteet: Tending Eager(ALO) - 190.33 Tending Shaman(ALO) - 197.33 Tending Jetblack(AVO) - 198.0 Tending Bluey(EVL) - 295.0 Tending White Wicca(EVL) - 282.5 Ykkösjoukkueessamme kisasi Katla ja Vip ylempien luokkien koirina, ja nuorta J-pentueen veljessarjaa alokasluokassa. Into (Tending Jackknife) voitti lähes täysin pistein alokasluokan, ja muut velipojat varmistelivat vielä hienoilla ykkösillään perässä, Troya (Tending Jackpot) oli alokasluokan 4. Katla oli erivoi-luokan 7. lauantaina pistein 285, Vipin valitettavasti nollatessa ruudun. Tending Jackknife(ALO) - 199.67 Tending Jackpot(ALO) - 195.17 Tending Jolly Roger(ALO) - 191.33 Tending Charmer(EVL) - 285.5 Tending Vigor(EVL) - 225.0 Nuoret D-pentumme omistajineen edustivat Sbcak ry:n alla, ja hienosti edustivatkin, viime hetken joukkuemuutosten jälkeen kaikille 1-tulokset, ja vielä joukkuekisan 4. sija! Hienoa :) Leena voitti Dinan (Tending Dinah) kanssa upeasti voittajaluokan pistein 282,5 - luokan ainoa ykköstulos! Smilla (Tending Driven Snow) ja Anki sijoittuivat alokasluokassa vielä hienosti viidenneksi. Tending Driven Snow(ALO) - 194.67 Tending Dewin(ALO) - 167.33 Tending Dasher(AVO) - 169.0 Tending Dinah(VOI) - 282.5 Erikoisvoittajaluokasta sukeutui jännittävä lauantaina, ja koirakoiden välillä oli vain pieniä piste-eroja... sunnuntaina voisi tapahtua siis ihan mitä vain! T-koirista sunnuntain finaaliin pääsi (ja saivat myös 1-tulokset) Tending Bluey - joka siis voitti lauantain kisan pistein 295 -, Tending White Warlock (287,5), Tending Pantheress (287), Tending Blackie (286,5),Tending Charmer (285,5), Tending White Wicca (282.5), Tending Carline (271,5) ja Tending Conqueror (262,5). Joukkuepäivän hienona saldona siis T-koirille kaikkien luokkien luokkavoitot - ja joukkuekisan kaksoisvoitto, lisänä vielä D-pentueen joukkue-SM-4. sija!! Super-jätti-onnittelut joukkueidemme koirille ja niiden ohjaajille - olitte huippuhyviä, teille kaikille kolminkertainen hurraa-huuto :-) Tässä vielä kuvavälähdyksiä lauantailta:

    Kultajoukkueemme eturivissä, hopeajoukkueemme takarivissä. D-pentueemme - Sbcak ry, ja 4. sija.

    Leena ja Dina. Pekka ja Nero. Tarja ja Zici. Anne ja Viljo. Sari ja Troya.

    SM-kisan finaalipäivästä tuli superjännittävä; hyvä ja arvokisaan sopivan tiukka tuomarointi toivat piste-eroja, vaikka ns nollaliikkeitä suhteellisen vähän nähtiinkin. Pari harmillista ruudun nollautumista tapahtui, ja samoin viimeisenä liikkeenä ollut paikallaistuminen toi vielä muutoksia kärjen sijoihin. Elina ja Sina esittivät hienoa, täsmällistä ja vauhdikasta työskentelyä koko sunnuntain ajan, ja voittivat myös finaalipäivän kisan. Ylivoimainen parivaljakko siis, jotka ovat tokoilleet "sivulajikseen", parihan on myös hallitseva pk-hakukokeen Pohjoismaiden Mestari :) Jessica ja Katla (T. Charmer) nousivat hopeasijalle huippukauniilla suorituksillaan sunnuntaina, ja Päivi ja P-pentueemme emä Pihka (C. Flamin Flamenco) tokoilivat vakuuttavasti pronssille. Satu Welmun (T. White Warlock) kanssa tulivat hienosti neljännelle sijalle, häviten harmillisen niukasti (0.25 p) mitalisijasta. Lentsu ja Jatsi (T. Blackie) olivat vielä kisan kuudensia valitettavasta paikallaistumisen nollasta huolimatta, ja Rimma (Tending Pantheress) Marin ohjaamana vielä myös kymmenen Suomen parhaan tokokoiran sakkiin sijalla 9.! Suurensuuret onnittelut tokon SM-kultamitalistiparille Elinalle ja Sinalle!!! Olitte superhyviä koko viikonlopun :) Hurjasti onnea hopeamitalisteille Jessicalle ja Katlalle, olitte niin hienoja!!! Satu ja Welmu; teitte niin upeaa työtä taas, Welmu on aina yhtä mahtava!! Tokon SM-kultaa on nyt peräkkäisinä vuosina tullut kasvateillemme 2004, -05, -06, -07 ja nyt -08 - viitenä vuotena siis peräkkäin. Aikas monena vuotena on tullut myös joukkuekultaa :) Meidän kasvattajien vuoro on taas lämpimästi kiittää kasvattiemme omistajia; te jaksatte taidolla kouluttaa ja viedä kasvattejamme eteenpäin tässä lajissa, samalla viette esimerkillänne Suomen tokoa aina vain eteenpäin - toivottavasti myös innoituksena monelle tulevalle tokoharrastajalle. Kiitos!

  • 8.6.08 Vuk (FIN TVA JK2 BH Tending Cantrip) ja Mila kisasivat pk-hakukokeen 3-luokassa; hienosti JK3 ja 1-tulos 277 pistettä, 1. sija!! Ensimmäinen etappi kohti Kva-arvoa :) Hurrrjan paljon onnea Mila & JK3 Vuk -ootte hyviä!!!
  • 5.6.08 Hello Kitty (Tending Pacemaker) ja Jukka kisasivat agilityn 3-luokassa; hienosti nollavoitto! Paljon onnea Jukka ja Kitty!!
  • 3.6.08 Hip (Skogsvallaren Hip) ja Sanna kilpailivat agilityn 1-luokassa; ja nollavoitto!!! Isot onnittelut Sanna & Hip!!
  • 1.6.08 A- ja L-pentueen "pikkupentutreffejä" vietettiin Valkeakoskella Ninan ja Peten luona. Ohjelmassa oli tottistreenejä, jälkeä, hakua ja paimennusta - noh, ainakin lampaisiin tutustumista, sen verran pieniä pentuset vielä ovat :) Heiskasen Arjan ottamia kuvia alla; kuten kuvista näkyy, niin nämä pikkuiset ovat jo aika päteviä :)
    A-pentuelaisia ja emä Tepsu. L-pentuelaisia ja emä Glenda

    Mervi noutaa Zen seuraa Laura ja Bestis leikkivät Hui noutoleikissä Zac luoksetulossa

    Hui seuraa Hiski seuraa Jetta seuraa Una sivulla

  • 1.6.08 Hip (Skogsvallaren Hip) ja Sanna kisasivat tokon alokasluokassa; hieno 1-tulos 186,5 p ja 2. sija, samalla TK1. Paljon onnea Sanna & Hip!!
  • 31.5.-1.6.08 Stadi Games-agilitykilpailut Helsingissä: Rhettille (`FIN AVA` Tending Chimera) ja Niinulle kolme nollarataa ja kaksi nollavoittoa kolmosluokassa - samalla he voittivat SBCAK Ry:n mestaruuden agilityssa!! Supersuuret onnittelut Niinu & Rhett!! Marille (FIN AVA Tending Blue Bravura) ja Harrille kaksi nollarataa, ja 2. ja 6. sijat! Onnea Harri & Mari!! Myös Seitalle (`FIN AVA`Tending Fast Fly) ja Samulle kaksi nollarataa kolmosissa, ja sijat 5. ja 9. Myös Uunolle (Tending Gadfly) ja Karille 3-luokassa nollarata, ja 9. sija! Ja vielä Yokolle (`FIN AVA` Tending Brownie) ja Jounille nolla ja 4. sija - onnittelut ohjaajille!! Rimmalle (`FIN TVA` Tending Pantheress) - tällä kertaa Mäkelän Markon ohjaamana - hienosti nollavoitto agilityn 1-luokassa, ja samalla siirto kakkosiin!! Oikein paljon onnea Marko & Rimma!!
  • 29.5.08 Tinki (Tending Devilry) suoritti tänään Päivikin ohjaamana BH-kokeen hyväksytysti - hyvä Päivikki & Tinki, tsemppiä pk-puolen treeneihin :)
  • 28.5.08 Tatzille (Tending Rival) ja Jannelle tänään nollarata agilityn kolmosissa - ja sm- ja karsintanollat näin täynnä :) Hurjasti onnea!!!
  • 28.5.08 Vic (Tending Prizeman) ja Virve kisasivat myös agilityn 3-luokassa; ja kaksi nollarataa - onnea Virve & Vic!!
  • 28.5.08 Myös Vallelle (FIN TVA BH Tending Vanguard) ja Solkille agilityn kolmosista nollarata - onnittelut!!
  • 27.5.08 Lampaat laskettiin tänään laitumelle täällä Sipoossa - kesä on siis julistettu alkaneeksi; paimennustreenikausi alkaa :)

  • 25.5.08 Narulle (FIN AVA Tending Gnome Man) ja Pekalle kaksi nollavoittoa agilityn 3-luokassa - paljon onnea Pekka & Naru!!
  • 25.5.08 Myös Marille (FIN AVA Tending Blue Bravura) ja Harrille agilityn kolmosissa kaksi nollavoittoa viikonlopun kisoissa!! Onnittelut :)
  • 25.5.08 H- ja X-pentueen pentupäivää vietettiin Opaskoirakoululla Vantaalla aurinkoisessa säässä, ja tottis- ja esineruututreenien merkeissä. Päivään kuului perinteinen koirakoulun esittelykierros, mutta tällä kertaa ei sen jälkeen grillattu - vaan laiskana tilattiin noutopizzoja vino pino :) Pentuset olivat hurjan taitavia kaikki - ei voi muuta sanoa! Kiitos kaikille tosi mukavasta päivästä (joka vierähtikin sitten pitkälle iltaan :)
  • Joku seuraa. H- ja X-pentuelaiset Valo seuraa

    Io luoksetulossa Ace noudossa Valo luoksetulossa

  • 25.5.08 Jarru (`FIN KVA`JK3 VK3 Tending Goblin Guy) ja Minna kilpailivat pk-jälkikokeen kolmosluokassa; hieno 1-tulos 285 pistettä (tottis 89, maasto 196) - upea kauden aloitus, paljon onnea Minna & Jarru!!
  • 25.5.08 Rika (Tending Eagle-Eyed) ja Anne kilpailivat tokon erikoisvoittaja- luokassa, hieno 1-tulos 293 pistettä!! Jättionnittelut ekasta erivoin ykkösestä Anne & Rika!!
  • 24.5.08 Rhett (`FIN AVA` Tending Chimera) ja Niinu kisasivat agilityn kolmosissa; hienosti nollavoitto - paljon onnea Niinu & Rhett!!
  • 24.5.08 Yoko (`FIN AVA` Tending Brownie) ja Janita kisasivat agilityn 3-luokassa; nollaradat ja 1. ja 2. sijat - ja Cosmon (FIN & S AVA FIN & S TVA BH Tending Magic Mind) kanssa Janitalle myös nolla ja 3. sija! Paljon onnea!!
  • 24.5.08 Valle (FIN TVA BH Tending Vanguard) ja Eva kisasivat tokon erivoi-luokassa; 1-tulos 273,5 pistettä ja luokkavoitto!! Paljon onnea Eva & Valle!!
  • 24.5.08 Viski (FIN TVA HK3 Saint) ja Pia kisasivat pk-etsintäkokeessa; EK1- koulari (tottis 94, maasto 152) ja näin Viski siirtyi kakkosiin etsintä- kokeessa - isot onnittelut Pia & Viski!!
  • 24.5.08 Padi (`FIN TVA`JK3 BH Tending Pathfinder) ja Tarja jatkavat hienoja suorituksiaan pk-jäljellä; 3-luokan jälkikokeesta taas 1-tulos, 282 pistettä (tottis 90 p, maasto 192 p). Loistavaa Tarja & Padi, paljon onnea!!
  • 24.5.08 Gisa (JK3 BH PPR1 Tending Gramary) ja Katja suorittivat tänään hyväksytysti pelastushakukokeen (tottis + pelastushaku)! Hienoa Katja ja PEHA Gisa, onnittelut!!
  • 24.5.08 Sin (Tending Eye Catcher) ja Anja starttasivat agilityssa kisauralleen; kaksi nollavoittoa 1-luokassa - hurjan paljon onnea Anja & Sin!!
  • 21.5.08 Jedi (Tending Eager) ja Riikka kilpailivat tokon alokasluokassa; upeat pisteet 196,5 ja luokkavoitto! Hurjasti onnea Riikka & Jedi!!
  • 20.5.08 Meg (`FIN TVA` Tending Pawnee) suoritti hyväksytysti BH-käyttäytymiskokeen Oilin ohjaamana - hyvä Oili & BH Meg!!
  • Tulevia T-tapahtumia: - viikottaiset T-tokotreenit Järvenpään ympäristössä, seuraa T-listaa - H-pentueen pentupäivä Opaskoirakoululla su 25.5.08 klo 10.00 alkaen - "pikkupentutreffit" A- ja L-pennuille Tampere/Valkeakoski su 1.6.08; toko, paimennus jne - pk-päivä (pk-tottis, esineet, jälki) Hyvinkäällä su 22.6.08 -ilmot Virvelle! - paimennustreenit alkavat viikolla 23 (yhteydenotot Riitalle) - Tending-leiri to-su 10.-13.7.08
  • 18.5.08 Viljo (Tending Jolly Roger) suoritti hyväksytysti Suomen Pelastuskoiraliiton peruspäiväjäljen, hyvä Anne & Viljo - onnea!!
  • 18.5.08 Puh (BH Tending Crusader) on uusi SUOMEN TOTTELEVAISUUSVALIO!!! Tänään 1-tulos 288 pistettä erikoisvoittajaluokasta - hienoa Marjatta & Puh!!! Hurjan paljon onnea, ja menestystä myös jatkoon!! Uusi kuva Puhista täällä
  • 18.5.08 Meg (`FIN TVA` Tending Pawnee) ja Pete voittivat piirinmestaruuden agilityssa; kaksi nollavoittoa 3-luokassa - isot onnittelut Pete & Meg!!!
  • 18.5.08 Rho (POHJ TVA FIN & S & DK TVA FIN AVA HK1 Tending White Wicca) ja Kati kisasivat tokon erikoisvoittajaluokassa; upea 1-tulos 309 pistettä ja 1. sija!! Paljon paljon onnea Kati & Rho!!
  • 18.5.08 Tatzi (Tending Rival) ja Marjo kisasivat tokon voittajaluokassa; heti 1-tulos 275,5 pistettä ja luokkavoitto!! Ja niin tämä pari siirtyi tokossa ylimpään luokkaan - paljon onnea Marjo & Tatzi!!
  • 18.5.08 Myös Vic (BH Tending Prizeman) ja Virve kilpailivat tokon voittajaluokassa; 1-tulos 257,5 pistettä ja 2. sija. Onnea siirtymisestä tokon erivoi-luokkaan Virve & Victor!!
  • 17.5.08 Rhett (`FIN AVA` Tending Chimera) ja Niinu kisasivat agilityn 3-luokassa; nollarata ja 2. sija!! Onnittelut Niinu & Rhett!!
  • 17.5.08 Viima (Tending Elfin) ja Ninja paransivat edelleen tokon avoimen luokan kisan tulostaan; nyt lähes täydet, eli 197 pistettä ja 1. sija!! Onnea siirtymisestä tokossa voittajaluokkaan Ninja & Viima!!
  • 17.5.08 Tatzi (Tending Rival) ja Janne kilpailivat agilityn kolmosissa; nollarata ja 4. sija - onnea onnea Janne & Tatzi!!
  • 17.5.08 Padi (`FIN TVA`JK3 BH Tending Pathfinder) ja Tarja kilpailivat jälkikokeen 3-luokassa; hienosti 1-tulos 272 pistettä (tottis 80 p, maasto 192 pistettä, yksi esine jäi) ja 2. sija - näin tällä parilla on sm-tulokset kasassa PK-SM:iin :) Oikein paljon onnea Tarja & Padi!!
  • 15.5.08 Viima (Tending Elfin) ja Ninja kilpailivat tokon avoimessa luokassa; hieno 1-tulos 190,5 pistettä ja luokkavoitto! Isot onnittelut Ninja & Viima!!
  • 12.5.08 Kit (JK1 BH Tending Dayfly) on uusi SUOMEN TOTTELEVAISUUSVALIO!!! Kit ja Hanna kilpailivat tänään tokon erikoisvoittajaluokassa; 1-tulos 264 pistettä ja 2. sija! SuperSuuret onnittelut Hanna & Kit Tva:n arvosta!! Uusi kuva Kit`stä täällä
  • 11.5.08 Meg (`FIN TVA`Tending Pawnee) ja Pete kilpailivat agilityn 3-luokassa; kaksi nollarataa, joista toiselta voitto! Launtain kisoissa samoin kaksi nollarataa, ja sijoitukset 1. ja 2.! Isot onnittelut Pete & Meg, hienoa :)
  • 10.5.08 Rhett (`FIN AVA` Tending Chimera) ja Niinu kisasivat agilityn 3-luokassa; hienosti nollavoitto!! Oikein paljon onnea, Niinu & Rhett!!
  • 10.5.08 Victor (BH Tending Prizeman) ja Virve kisasivat agilityn kolmosissa; ja kaksi nollarataa! Hyvä Virve & Vic, onnea!!!
  • 10.5.08 Viski (FIN TVA HK3 BH Saint) kisasi agilityn 1-luokassa Rantasen Anu ohjaajanaan; nollarata ja 2. sija, ja nousu kakkosiin!! Isot onnittelut!!
  • 8.5.08 V.I.P (FIN & S TVA TSM-06 FIN AVA Tending Vigor) ja Christa kilpailivat tokon erikoisvoittajaluokassa; huippuhienot 315,5 pistettä ja luokkavoitto!! Isot onnittelut Christa & Vip!!
  • 8.5.08 Katla (POHJ TVA FIN & S & DK TVA Tending Charmer) ja Jessica kisasivat myös tokon erivoi-luokassa; myös hienot pisteet 305 ja 2. sija! Paljon onnea Jessica & Katla!!
  • 7.5.08 Lille My (Tending Jynx) ja Lillian kilpailivat tokon avoimessa luokassa Norjassa; hieno 1-tulos 188 pistettä ja luokkavoitto!! Isot onnittelut!!
  • 5.5.08 Myös Marille (FIN AVA Tending Blue Bravura) ja Harrille viikonlopun agilitykisoissa kolmosissa nollavoitto! Paljon onnea Harri & Mari!!
  • 4.5.08 Meg (`FIN TVA` Tending Pawnee) ja Pete kilpailivat agilityn kolmosissa; hienosti kaksi nollarataa, ja 1. ja 2. sijat!! Samalla Megille tuli sm- ja karsintanollat täyteen :) Supersuuret onnittelut Pete & Meg!!
  • 4.5.08 V.I.P (FIN & S TVA FIN AVA TSM-06 Tending Vigor) ja Christa kisasivat agilityn 3-luokassa; nollarata ja 3. sija - onnea onnea Christa & Vip!!
  • 4.5.08 Into (Tending Jackknife) ja Kati starttasivat tokon alokasluokassa; upeat pisteet 198 ja luokkavoitto!! Hyvä Kati & Into, isot onnittelut!!
  • 4.5.08 Yoko (`FIN AVA` Tending Brownie) ja Jouni kisasivat agilityn kolmosluokassa; nollarata ja voitto - paljon onnea!!
  • 4.5.08 Hello Kitty (Tending Pacemaker) ja Jukka kilpailivat myös agilityn kolmosissa; nollarata ja 2. sija - onnittelut Jukka & Kitty!!
  • 4.5.08 Jedi (Tending Eager) ja Riikka starttasivat ensimmäisiin tokokisoihinsa; hieno 1-tulos 194 pistettä alokasluokasta ja luokkavoitto! Isot onnittelut Riikka & Jedi!!
  • 3.5.08 Merlin (FIN & S TVA BH Tending Wise Man) ja Pia kilpailivat tokon erikoisvoittajaluokassa; 1-tulos 258,5 pistettä (yksi liike nolla) ja 3. sija! Paljon onnea Pia ja Merlin!!
  • 3.5.08 Tatzi (Tending Rival) ja Janne kisasivat agilityn 3-luokassa, hienosti nollavoitto!!! Jättisuuret onnittelut, Janne & Tatzi!!
  • 3.5.08 Numa (Tending Joy) kilpaili tokon voittajaluokassa; 296 pistettä, luokka- voitto ja siirto erikoisvoittajaluokkaan.
  • 3.5.08 Tikki (FIN TVA HK1 BH Tending Nonesuch) ja Maria kisasivat pk-hakukokeen 2-luokassa; HK2-koulari pistein 244 (esineruutu harmillisesti nolla). Hurjan paljon onnea siirtymisestä hakukokeessa ylimpään luokkaan!!!
  • 1.5.08 Vapunpäivänä kokoonnuttiin porukalla T-tokotreeneihin:
  • Pai luoksetulossa. Joku leikkii Numa seuraa
  • 26.-27.4.08 D-pentuelaiset viettivät treeniviikonloppua Turun suunnalla, ohjelmaan kuului tokoa ja agilitya, ja tietenkin aurinkoista yhdessäoloa :) Tässä Partasen Leenan ottamia kuvia tottistreeneistä:
    Tinki seuraa. ToTo noutoliikkessä Dina seuraa
  • 28.4.08 Uusina koirakkoina tokon valmennusrenkaaseen on valittu, kisakirjan ja näyttö- kokeen perusteella; Mari ja Rimma (Tending Pantheress), Oili ja Meg (Tending Pawnee) ja Marjatta ja Puh (Tending Crusader). Onnea valituille, ja hyviä treenejä edelleen :)
  • 27.4.08 Rhett (`FIN AVA`Tending Chimera) ja Niinu kisasivat agilityn kolmosissa; kaksi nollarataa ja 3. ja 5. sijat! Myös Pirulle (Tending Passionate) nollarata kolmosissa Niinun ohjaamana, ja 4. sija! Paljon onnea!!
  • 27.4.08 Myös Cosmolle (FIN & S AVA FIN & S TVA BH Tending Magic Mind) ja Janitalle kaksi nollarataa agilityn kolmosluokassa, ja kaksi 2. sijaa! Onnittelut!!
  • 27.4.08 Valle (FIN TVA BH Tending Vanguard) ja Eva tokoilivat taas erikois- voittajaluokassa; ykköstulos 273 pistettä ja 1. sija! Isot onnittelut Eva & Valle!!
  • 27.4.08 V.I.P (FIN & S TVA TSM-06 FIN AVA Tending Vigor) ja Christa kisasivat agilityn 3-luokassa; nollarata ja 2. sija - samalla sm-ja karsintanollat kasassa! Hyvä Christa & Vip - onnea!!
  • 27.4.08 Puh (BH Tending Crusader) ja Marjatta kilpailivat tokon erikoisvoittaja- luokassa; 1-tulos 264,5 (ruutu nolla). Paljon onnea Marjatta & Puh!!
  • 27.4.08 Victor (BH Tending Prizeman) ja Virve kisasivat agilityn 2-luokassa; hienosti nollavoitto, ja näin tämä pari siirtyy kolmosiin (alemmissa luokissa ei siis turhan kauan viivytelty :-)) Hyvä Virve & Vic, onnea!!
  • 27.4.08 Rimma (Tending Pantheress) ja Mari kilpailivat agilityn 1-luokassa JAU:n kisoissa; tänään nollavoitto!! Suuronnittelut Mari & Rimma!!
  • 26.4.08 Rhett (`FIN AVA`Tending Chimera) ja Niinu kisasivat agilityn kolmosissa; nollarata ja 3. sija! Onnea onnea Niinu & Rhett!!
  • 26.4.08 Myös Seita (`FIN AVA`Tending Fast Fly) ja Samu kilpailivat agilityn kolmosissa; kaksi nollarataa + 3. sija! Onnea Samu & Seita!!
  • 26.4.08 Vic (BH Tending Prizeman) ja Virve kilpailivat agilityn kakkosissa; kaksi nollarataa, ja 3. ja 5. sijat! Onnittelut Virve & Victor!!
  • 26.4.08 Troya (Tedning Jackpot) ja Sari suorittivat tänään BH-kokeen hyväksytysti! Hyvä Sari ja BH Troya, onnea - ja tsemppiä pk-puolen treeneihin :)
  • 20.4.08 Marille (FIN AVA Tending Blue Bravura) ja Harrille viikonlopun agility- kisoissa kaksi nollavoittoa kolmosissa!! Paljon onnea Harri & Mari!!
  • 20.4.08 Narulle (FIN AVA Tending Gnome Man) ja Pekalle agilityn 3-luokassa nollarata ja 3. sija - onnittelut!!
  • 20.4.08 Valle (FIN TVA BH Tending Vanguard) ja Eva kilpailivat tokon erikois- voittajaluokassa; 1-tulos 283 pistettä ja luokkavoitto!! Paljon onnea Eva & Valle!!
  • 20.4.08 Viima (Tending Elfin) ja Ninja kisasivat tokon alokasluokassa; 1-tulos 165 pistettä (yksi liike nolla) - onnea onnea Ninja & Viima, tsemppiä avoimeen :)
  • 19.4.08 Norjassa kilpailtiin kansainvälinen tokokoe; caciobin voitti L-pentueemme isä, S & N TVA Lucky hienoin pistein 309 - uroksen 4. caciob! Kolmanneksi tuli L-pentueemme toisen isän, Exon, täyssisko Extra pistein 299, ja neljänneksi R- ja A-pentueemme isä Tigern, pistein 286,5.
  • 13.4.08 Cosmolle (FIN & S AVA FIN & S TVA BH Tending Magic Mind) ja Janitalle kaksi nollarataa agilityn 3-luokassa; ja sijoitukset 1. ja 4. Onnea!!
  • 13.4.08 Rhett`lle (`FIN AVA` Tending Chimera) ja Niinulle agilityn 3-luokassa nollarata ja 3. sija! Onnittelut Niinu & Rhett!!
  • 12.4.08 V.I.P (FIN & S TVA FIN AVA TSM-06 Tending Vigor) ja Christa kilpailivat agilityn 3-luokassa; nollarata ja 2. sija. Onnittelut Christa & VIP!!
  • 12.4.08 Ready (Tending Ripper) ja Elina kisasivat agilityn 1-luokassa; nollarata ja voitto! Paljon onnea Elina & Ready!!
  • 8.4.08 Suomen tokomaajoukkue on valittu: Joukkueeseen kuuluvat Christa & Vip (T. Vigor), Jessica & Katla (T. Charmer), Päivi & Pihka (C. Flamin Flamenco), Lentsu & Jatsi (T. Blackie), Satu & Welmu (T. White Warlock) ja Elina & Sina (T. Bluey). Ensimmäinen varakoirakko on Kati & Rho (T. White Wicca), toinen varakoirakko Heini & Shira. Lämpimät onnittelut joukkueeseen valituille (viisi kasvattiamme ja P-pentueemme emä!) - ja hyviä treenejä kohti kesän MM-kisoja!
  • 6.4.08 Ryyd (Tending Riot) ja Satu tokoilivat tänään avoimessa luokassa; 180 pistettä ja 2. sija - lämpimät onnittelut Satu & Ryttis!!
  • 6.4.08 Dina (Tending Dinah) ja Leena kisasivat tokon voittajaluokassa; 1-tulos 259 pistettä ja 4. sija. Paljon onnea Leena & Dina siirtymisestä tokossa ylimpään luokkaan!!
  • 6.4.08 Ilo (FIN TVA JK1 BH Tending Carline) ja Piia kilpailivat tokon erivoi-luokassa; hieno 1-tulos 291 pistettä ja luokkavoitto! Isot onnittelut Piia & Ilo!!
  • 6.4.08 Mira (Tending Esprit) ja Niina kilpailivat tokon alokasluokassa; 1-tulos 175 pistettä ja 2. sija. Paljon onnea Niina & Mira!!
  • 30.3.08 Hello Kitty (Tending Pacemaker) ja Jukka kisasivat tänään agilityn 3-luokassa; hienosti nollavoitto!! Lämpimät onnittelut Jukka & Kitty!!
  • 30.3.08 Hip (Skogsvallarens Hip) ja Sanna kilpailivat tokon alokasluokassa (ja kaksi kertaa samana päivänä :) Aamukisasta hieno 1-tulos 188 pistettä ja luokkavoitto, ja iltapäiväkisasta myös ykkönen 183 pistettä! Hurjan paljon onnea Sanna ja Hip-Hipardi, hienoa :)
  • 30.3.08 Kit (JK1 BH Tending Dayfly) ja Hanna kilpailivat tokon erikoisvoittaja- luokassa; 1-tulos pistein 268! Hyvä Hanna ja Kit - enää yhtä uupuu :) Isot onnittelut!!
  • 30.3.08 Vic (Tending Prizeman) ja Virve kisasivat agilityn 2-luokassa; kahdesta startista kaksi nollarataa (toisesta hieman yliaikaa) ja sijat 2. ja 3. Hyvä Virve & Vic, paljon onnea!!
  • 29.3.08 Tokon karsintakisat, Kirkkonummi Kirkkonummella kilpailtiin kauden viimeinen karsintakilpailu tokon maajoukkueeseen. Kilpailun voitti hienolla 1-tuloksella, 304,5 pistettä, Sina (FIN KVA FIN TVA HK3 EK3 JK1 PM-07 Tending Bluey) ja Elina. Täsmälleen samoilla pisteillä toiseksi tulivat Jessica ja Katla (POHJ TVA FIN & S & DK TVA Tending Charmer)! Ja karsintakisan kolmanneksi sijoittui Tuuri (FIN TVA Tending Conqueror) Sirken ohjaamana, pisteitä kertyi heille 293. Myös Welmulle (`FIN & S TVA`Tending White Warlock), Satu ohjaajanaan, hyvä 1-tulos 281 pistettä. Padi (`FIN TVA` JK3 BH Tending Pathfinder) ja Tarja saivat myös 1-tuloksen, 260 pistettä, samoin Rimma (`FIN TVA` Tending Pantheress) Mari ohjaajanaan, 256,5 pistettä. Oikein suuret onnittelut kaikille karsintakisan sijoittuneille ja 1-tuloksia saaneille!!
  • 29.3.08 Zici (Tending Jetblack) ja Tarja kisasivat tokon avoimessa luokassa; hieno 1-tulos 190 pistettä, ja luokkavoitto!! Samalla tämä pari siirtyi tokossa voittajaluokkaan! Oikein paljon onnea Tarja & Zici!!
  • 29.3.08 T-porukan hallitreenikausi tokossa päättyi näin maaliskuun lopulla, ja ulkotreenikausi odottaa... Kiitos kaikille, treenien merkeissä nähdään!
    Penturyhmäläiset, Antti ja Capo treenaamassa. Marjo ja Tatzi seuruuliikkeessä
  • T-koirille hienoa agilitymenestystä pääsiäisenä :)
  • 24.3.08 Tuuri (FIN TVA BH PPR1 Tending Conqueror) siirtyi agilityssa kolmosiin :) Tänään Purinalla 2-luokassa Timon ohjaamana nollavoitto. Isot onnittelut Timo & Tuuri!!
  • 24.3.08 Khii (Tending Rascal) kilpaili agilityn 1-luokassa Samun ohjaamana - hienosti nollavoitto!! Isosti onnea Samu & Khii!!
  • 24.3.08 Piru (Tending Passionate) kilpaili agilityn 2-luokassa Teemun ohjaamana - ja taas nollavoitto! Piru siirtyi näin kolmosiin agilityssa :) Hurjan paljon onnea Teemu & Piru!!
  • 23.3.08 Cosmolle (FIN & S AVA FIN & S TVA BH Tending Magic Mind) - tällä kertaa Niinun ohjaamana kaksi nollarataa agilityn 3-luokassa, toiselta nollavoitto, ja toiselta 2. sija! Paljon onnea Niinu & Cosmo!!
  • 23.3.08 Naru (FIN AVA Tending Gnome Man) ja Pekka kisasivat Purinalla kolmosissa; kaksi nollarataa + sijat 3. ja 5.! Samalla Friskies Cup`in 2. sija! Onnittelut Pekka & Naru!!
  • 23.3.08 Megille (`FIN TVA`Tending Pawnee) ja Petelle tuplanolla agilityn kolmosluokassa; toiselta radalta 2. sija, ja Friskies-Cup`in 5. Paljon onnea Pete & Meg!!
  • 23.3.08 Tatzi (Tending Rival) kisasi Purinan agilitykisoissa kolmosluokassa; tänään taas tuplanolla, toiselta radalta myös sijoitus 4. Onnea onnea Janne & Tatzi!!
  • 23.3.08 Myös Toivolle (FIN KVA TVA M-06 JK3 BH Tending Versatile) ja Annelle tuplanolla agilityn kolmosluokassa! Onnea Anne & Toivo!!
  • 22.3.08 Piru (Tending Passionate) kisasi agilityn 2-luokassa, toisella radalla Teemun, toisella Niina-Liinan ohjaamana - kummaltakin radalta nollavoitto :) Aikas hienoa, paljon onnea Pirulle ohjaajineen!!
  • 21.3.08 Uunolle (Tending Gadfly) ja Karille tänään agilitun kolmosluokassa triplanolla:) Sijat Purinan isossa pääsiäiskisassa 4,5 ja 5. Uuno palkittiin myös päivän parhaana maxi-koirana! Isot onnittelut Kari & Uuno!!
  • 21.3.08 Nuorelle Tatzille (Tending Rival) Jannen ohjaamana agilityn 3-luokassa tuplanolla :) Hyvä Janne & Tatzi!!
  • 21.3.08 Myös Megille (`FIN TVA` Tending Pawnee) ja Petelle nollarata agilityn 3-luokassa - hyvä Pete & Meg!!
  • 16.3.08 Narulle (FIN AVA Tending Gnome Man) ja Pekalle agilityn 3-luokassa nollavoitto - paljon onnea!!
  • 16.3.08 Toivolle (FIN KVA TVA JK3 BH M-06 Tending Versatile) ja Annelle agilityn 3-luokassa nollarata ja 3. sija! Onnea onnea!!
  • 16.3.08 Tässä myöhästyneesti päivityksiä :) Huom! Jos olet yrittänyt tavoittaa kännystä maaliskuun aikana, kokeile soittaa uudestaan; parhaiten saa kiinni aamupäivällä ja alkuillasta:)
  • 16.3.08 Rika (Tending Eagle-Eyed) ja Anne kilpailivat tänään tokon voittajaluokassa Eestissä; pisteitä kertyi hienot 287, siis 1-tulos ja 1. sija! Tämä pari siirtyi siis ylimpään luokkaan tokossa :) Samalla Rika sijoittui TalviCup-kilpailun yhteistuloksissa toiseksi.
  • 16.3.08 Meg (Tending Pawnee) kisasi agilityn 3-luokassa -tällä kertaa Esan ohjaamana - ja nollavoitto!! Paljon onnea Esa & Meg!!
  • 16.3.08 Lille My (Tending Jynx) ja Lillian starttasivat Norjassa ensimmäiseen tokokisaansa; hieno 1-tulos 188 pistettä ja luokkavoitto (24 koiraa luokassa). Congratulations Lillian & Lille My!!
  • 15.3.08 Meg (Tending Pawnee) sai 1-tulokset kasaan SUOMEN TOTTELEVAISUUSVALION arvoon!! Hurjan paljon onnea Oili ja Meg!!! Pisteitä kertyi hienot 298 erikoisvoittajaluokasta :)
  • 15.3.08 Uunolle (Tending Gadfly) ja Karille tänään agilityn 3-luokasta tuplanolla - ja sijat 3. ja 6. Paljon onnea Kari & Uuno!!
  • 15.3.08 Viima (Tending Elfin) ja Ninja kisasivat tokon alokasluokassa; hyvä 1-tulos 183,5 p ja 4. sija! Isot onnittelut siirrosta avoimeen luokkaan tokossa, hyvä Ninja ja Viima; onnea!!!
  • 15.3.08 Myös Mira (Tending Esprit) ja Niina starttasivat alo-tokossa; myös 1-tulos 165 pistettä! Ja samalla siirto avoimeen luokkaan. Paljon onnea Niina & Mira!!
  • 9.3.08 Saga (Tending Valkyrie) ja Saila kilpailivat tokon erikoisvoittajaluokassa; 1-tulos 262,5 pistettä ja luokkavoitto!! Hurjan paljon onnea Saila & Saga!!
  • 9.3.08 Myös Kit (JK1 BH Tending Dayfly) ja Hanna kisasivat tokon erivoi-luokassa ensimmäistä kertaa - heti 1-tulos 257 pistettä (vaikka paikalla istuminen meni nollille!) - tosi paljon onnea Hanna & Kit, hienoa :)
  • 9.3.08 Sina (FIN KVA FIN TVA HK3 EK3 JK1 Tending Bluey) palkittiin Kymen kennelpiirin Parhaana Palveluskoirana ja Parhaana Tokokoirana :)
  • 8.3.08 P-pentueen tapaamispäivää vietettiin taas tokon ja agilityn merkeissä, ja mukavaa kuulemma oli jälleen! Tässä yksi kuva, tosin ainakin Virve & Vic olivat jo ehtineet poistua ennen kuvan ottamista.
    P-pentuepäivä.
  • 8.3.08 Cosmolle (FIN & S AVA FIN & S TVA BH Tending Magic Mind) ja Janitalle tänään kaksi nollarataa agilityn 3-luokassa, ja sijat 1. ja 2. Isot onnittelut Janita ja Cosmo!!
  • 8.3.08 Vallelle (FIN TVA BH Tending Vanguard) ja Solkille agilityn 3-luokassa nollarata ja 2. sija. Onnea onnea Solkki & Valle!!
  • 1.3.08 Tatzille (Tending Rival) ja Jannelle tänään agilityn 2-luokasta nollavoitto - ja samalla siirto kolmosiin :) Hurjan paljon onnea Janne & Tatzi, eipä siinä kauan aikaa mennytkään :)
  • 1.3.08 Rhett (Tending Chimera) ja Niinu kisasivat agilityn 3-luokassa; nollarata ja 3. sija! Onnea Niinu & Rhett!!
  • Hienoa tulossumaa tänä viikonloppuna T-koirille ja ohjaajilleen :)
  • 17.2.08 Saga (Tending Valkyrie) ja Saila kilpailivat tokon erikoisvoittajaluokassa; 1-tulos 278,5 pistettä ja 2. sija! Oikein paljon onnea Saila & Saga; tva-kello starttaa nyt :)
  • 17.2.08 Puh (BH Tending Crusader) kilpaili ensimmäisessä tokon erivoin kisassaan Marjatta ohjaajanaan - heti hienosti 1-tulos 275,5 pistettä ja 3. sija! Hurjan paljon onnea Marjatta & Puh!!!
  • Puhista ja Sagasta löytyy uudet kuvat täältä!
  • 17.2.08 Numalle (Tending Joy) tokon avoimessa luokassa luokkavoitto pistein 190.
  • 16.2.08 Tatzille (Tending Rival) ja Jannelle tänään agilityn kakkosissa nollavoitto! Isot onnittelut Janne & Tatzi!!
  • 16.2.08 Rika (Tending Eagle-Eyed) ja Anne kilpailivat tokon avoimessa luokassa; 1-tulos 183 pistettä ja 1. sija!! Paljon onnea Anne & Rika siirtymisessä tokossa voittajaluokkaan!!
  • 16.2.08 Tokon maajoukkuekarsinta, Pieksämäki Karsintakisat saivat kiitosta hyvistä järjestelyistä ja hyvästä, sopivan tiukasta arvostelusta. Kolmen parhaan välillä ei silti paljon eroa ollut :) Kisan voitti Welmu (`FIN & S TVA` Tending White Warlock) Satu ohjaajanaan pistein 300,5. Kisassa toiseksi tulivat hienoa, tasaista työstä koko talven esittäneet Katla (POHJ TVA FIN & S DK & TVA Tending Charmer) ja Jessica, pistein 300. Samoin pistein kolmannelle sijalle tulivat V.I.P (FIN & S TVA FIN AVA TSM-06 EM2-07 Tending Vigor), ja pisteet siis myös 300. Hienoa Christa, kun treeneissäkin on ollut hieman "pakkotaukoa" :-) Viidenneksi kisassa sijoittui vielä Sina (FIN KVA FIN TVA HK3 EK3 JK1 Tending Bluey) Elina ohjaajanaan, pistein 291,5. Myös muille T-koirille ykkösiä: Padille (FIN TVA JK3 BH Tending Pathfinder) 276,5 pistettä, Tuurille (FIN TVA PPR1 BH Tending Conqueror) ja Sirkelle 276 pistettä, ja Rimmalle (FIN TVA Tending Pantheress) ja Marille 265,5 pistettä! Jättionnittelut voittajakolmikolle, hyvä Satu, Jessica, Christa!!! Paljon onnea myös kaikille muille sijoittuneille ja ykkösiä tehneille!!
  • 16.2.08 Viski (FIN TVA HK3 BH Saint) kilpaili Selkämaan Katin ohjaamana agilityn 1-luokassa - nollarata ja voitto! Hyvä Kati ja Viski, onnea!!
  • 16.2.08 Pirulle (Tending Passionate) ja Teemulle agilityn 1-luokassa nollavoitto - ja samalla tämä pari siirtyi kakkosiin :) Isot onnittelut Teemu & Piru!!
  • 10.2.08 Cosmolle (FIN & S AVA FIN & S TVA BH Tending Magic Mind) ja Janitalle agilityn 3-luokassa nollavoitto - onnea Janita & Cosmo!!
  • 10.2.08 Meg (Tending Pawnee) ja Oili kilpailivat tokon erikoisvoittajaluokassa; hyvä 1-tulos 283,5 pistettä ja 1. sija!! Hurjasti onnea Oili & Meg!!
  • 10.2.08 Kit (JK1 BH Tending Dayfly) ja Hanna kisasivat tokon voittaja-luokassa; 1-tulos 268,5 pistettä ja 1. sija! Oikein paljon onnea siirtymisessä tokossa erivoi-luokkaan, hyvä Hanna ja Kit!!
  • 10.2.08 Tatzi (Tending Rival) ja Marjo kilpailivat tokon avoimessa luokassa; hienot pisteet 191 (ja hieno suoritus!) ja 1. sija avoimessa luokassa. Samalla tämä pari siirtyi tokossa voittajaluokkaan. Isot onnittelut Marjo & Tatzi!!
  • Avoimessa luokassa kisasi myös Numa (Tending Joy) jolle myös 1-tulos 184,5 pistettä ja 2. sija. Kolme luokkavoittoa samoissa tokokisoissa, aikas hienoa muuten :-)
  • 9.2.08 P-pentueemme ja samanikäinen Norjan tuontimme Sigma omistajineen kokoontuivat BAT-hallilla lauantaina treenaamaan tokoa ja agilitya. Mukavaa oli, ja koirien meno näytti hienolta - lajissa kuin lajissa :) Päivä vierähti pitkälle iltapäivään mukavia jutellen, kun treenien päälle kävimme vielä syömässä. Kiitos Oili päivän järkkäämisestä!!
    P-pentuja & Sigma omistajineen. Oili & Meg
    La-iltana kokoontuivat myös J-pentuelaiset omistajineen Keravan treeneihin. Paikalla olivat myös pentueen emä Skye + omistajansa Mari ja isä-Matti ja Päivi. Treenit menivät tokon saloja pohdiskellen - välillä aika ankarastikin :) mutta hienoja treenejä J-kakarat esittivät!!
  • Matti ja Skye + näiden pentuset omistajineen.

  • 9.2.08 Vic (Tending Prizeman) ja Virve kilpailivat tänään agilityn 1-luokassa; hienosti nollarata ja 3. sija! Samalla pari siirtyi agilityssa kakkosiin. Eka kisa kakkosissa toi myös tulokseksi nollaradan :) Isot onnittelut Virve & Vic!!
  • 9.2.08 Dani (Tending Dasher) ja Katri aloittivat agilityuransa; heti nollarata ja 5. sija! Paljon onnea Katri & Dani!!
  • 9.2.08 Zici (Tending Jetblack) ja Tarja starttasivat tänään tokouralleen: upeasti täydet 200 pistettä tokon alokasluokasta, ja luokkavoitto!! Supersuuret onnittelut loistavasta kisa-aloituksesta Tarja & Zici!!
  • 3.2.08 Tuurille (FIN TVA BH PPR1 Tending Conqueror) ja Timolle tänään nollavoitto agilityn 2-luokassa!! Isot onnittelut Timo & Tuuri!!
  • 3.2.07 Rimmalle (`FIN TVA` Tending Pantheress) ja Marille agilityn 1-luokassa nollarata ja 5. sija (79 kisaajaa). Onnittelut Mari & Rimma!! Myös Victorille (Tending Prizeman) ja Virvelle nollarata ykkösissä, - hyvä Virve & Vic!!
  • 26.1.08 Tokon maajoukkue-karsintakisa, Turku Turussa kisattiin iltakisana kv erikoisvoittajaluokka, joka oli samalla yksi karsintakokeista maajoukkueeseen. Iso määrä koiria venytti kisaa puolille öin; paljon hyviä suorituksia nähtiin ja ykkösiäkin tuli lähes roppakaupalla :) Kisassa toiseksi pistein 306,5 - ja vara-CACIOB - tuli Jessica Katlan (POHJ TVA FIN & S & DK TVA Tending Charmer) kanssa. Kolmanneksi sijoittui Satu Welmun (`FIN & S TVA` Tending White Warlock) kanssa, pisteet heillä 301,5. Ykkösiä tuli myös; Annelle & Toivolle (FIN KVA TVA M-06 Tending Versatile) 263 p, Sirkelle ja Tuurille (FIN TVA BH Tending Conqueror) 265,5 p, Lentsulle ja Jatsille (POHJ TVA TMS-05-07 PM-04 Tending Blackie) 277 p, Marille & Rimmalle (`FIN TVA` Tending Pantheress) 259 p, Katille ja Rholle (POHJ TVA FIN & S & DK TVA FIN AVA HK1 Tending White Wicca) 289 p ja Tarjalle ja Padille (`FIN TVA` JK3 BH Tending Pathfinder) 292,5 p. Isot onnittelut Jessicalle ja Katlalle ja Satulle ja Welmulle, kuin myös kaikille muille 1-tuloksia saaneille - paljon onnea myös ensimmäiseksi tulleille Markolle & Flulle!!
    Turun kärkikolmikko.
  • 20.1.08 Keravalla tavattiin lauantaina H-ja X-pentueen pentujen ja omistajien kanssa pentutreffeillä tottiksen merkeissä. Pennuthan osaavat jo paljon - ainakin leikkiä :) Sunnuntaina pentutapaaminen taas pidettiin jälkitreenien merkeissä - tammikuussa..!
  • Pentutreffit.
  • 13.1.08 Rika (Tending Eagle-Eyed) ja Anne aloittivat tokouransa; hieno 1-tulos 190,5 pistettä, ja 1. sija! Oikein paljon onnea Anne & Rika!!
  • 13.1.08 Ahvenanmaan, Eckerön, agilitykilpailujen 3-luokissa nollaratoja tuli Cosmolle, Yokolle, Hello Kittylle, Seitalle, Megille ja Rhettille. Cosmolle (FIN & S TVA FIN & S AVA BH Tending Magic Mind) ja Janitalle yksi nollavoitto ja yksi 3. sija. Rhett`lle (`FIN AVA`Tending Chimera) ja Janitalle myös nollavoitto kolmosissa, Rhett`lle ja Niinulle nollarata ja 4. sija. Yokolle (`FIN AVA` Tending Brownie) ja Jounille myös nollavoitto. Paljon onnea kaikille agilitymenestyjille!!
  • 13.1.08 Tuurille (FIN TVA BH PPR1 Tending Conqueror) ja Timolle agilityn 2-luokassa nollarata ja 3. sija - onnittelut Timo & Tuuri!!
  • Tulevia T-tapahtumia: - viikottaiset T-tokotreenit ovat alkaneet la-iltaisin lämpimässä hallissa Keravalla, kaikki T-koirat tervetuloa (ilmot Riitalle)! - P-pentueen treenitapaamiset tokossa ja agilityssa la 9.2 ja la 8.3.08 alkaen klo 9.00 - H-pentueen pentutreffit Keravalla joko 19.1 tai 2.2 - ilmoitelkaa (Riitalle) kumpi pvm sopii paremmin! - D-pentuelaisten treeniviikonloppu Kaarinassa 26.-27.4.08 - Tending-leiri (HUOM! ajankohta muuttunut!) on tänä vuonna 10.-13.7.08. Varatkaahan aika kalentereihinne!
  • Vuoden 2008 ekana viikonloppuna T-porukka kisasi ahkerasti, ja tulosta tuli: :-)
  • 6.1.08 ToTo (Tending Dazzler) ja Lentsu kisasivat tokon voittajaluokassa; hienosti 1-tulos 281 pistettä ja luokkavoitto!! Jätti-isot onnittelut siirtymisessä tokossa ylimpään luokkaan!!
  • 6.1.08 Tatzi (Tending Rival) ja Janne jatkavat hienoa menoaan; tänään agilityn 2-luokassa nollavoitto, paaaljon onnea Janne & Tatzi!!
  • 6.1.08 Khii (Tending Rascal) ja Kati aloittivat agilitykisauransa tänä viikonloppuna; tänään radalta vitonen (rima tippui) + 3. sija - onnea Kati & Khii!!
  • 5.1.08 Meg (Tending Pawnee) ja Oili kilpailivat tokon erikoisvoittajaluokassa; upea 1-tulos 303 pistettä ja luokkavoitto!! Hurjan paljon onnea Oili & Meg!!
  • 5.1.08 Ryyd (Tending Riot) ja Satu kilpailivat tänään tokon alokasluokassa; hyvä 1-tulos 184,5 pistettä ja 3. sija!! Isot onnittelut Satu & Ryttis!!
  • 5.1.08 Riihimäen agilitykisojen suuressa 1-luokassa Tatzille (Tending Rival) ja Jannelle nollarata ja voitto!! Samalla siirto kakkosiin, paljon onnea Janne & Tatzi!!
  • 5.1.08 Tuurille (FIN TVA BH PPR1 Tending Conqueror) ja Timolle samoin 1-luokassa nollarata, ja 4. sija - ja myös siirto 2-luokkaan! Isot onnittelut Timo & Tuuri!!
  • 5.1.08 Myös Victorille (Tending Prizeman) ja Virvelle eka nollarata - ja 7. sija - agilityn 1-luokassa! Tsemppiä seuraaviin Virve ja Vic!!
  • 5.1.08 Uuno (Tending Gadfly) ja Kari kilpailivat agilityn 3-luokassa; nollarata ja 3. sija! Onnea onnea Kari & Uuno!!
  • 5.1.08 Woomi (FIN AVA PPR1 Tending Wishmaster) starttasi Lehtiön Anjan kanssa agilityn 3-luokassa - pitkän kisatauon (siis Woomilla:) jälkeen nollarata ja 4. sija! Hyvä Anja ja Woomi, ja oikein paljon onnea hyvästä yhteistyön aloituksesta!!
  • 5.1.08 Loppuvuosi hurahti Norjassa Glendan astutuksen (ensimmäinen kaksoisastutuksemme!), tokotreenien, pitkien yhteislenkkien ja illanviettojen merkeissä, puheenaiheena tietenkin lähinnä bordercolliet ja toko, kun seurueessa monta Norjan entistä ja nykyistä tokon maajoukkuelaista. Tässä muutama kuva Norjan reissultamme:
    Lille My, Lucky ja Numa. Numa ja Glenda
    yhteislenkillä. yhteislenkin hauskuutta

  • 24.12.07
    "Christmas makes you feel emotional It may bring parties or thoughts devotional Whatever happens or what may be, Here is what Christmas time means to me.

    City sidewalk, busy sidewalks dressed in holiday style. In the air there's a feeling of Christmas.

    Children laughing, people passing, meeting smile after smile, And on every street corner you'll hear:

    Silver bells, It's Christmas time in the city. Ring-a-ling, hear them ring, soon it will be Christmas day."

    Kennel Tending toivottaa kaikille Suomen koiraharrastajille, ja erityisesti kasvateillemme ja sijoituskoirillemme omistajineen

    Joulurauhaa ja Onnellista Uutta Vuotta 2008!
    Vuosi 2007 on jäämässä taakse, hiljennymme pian jouluun. Aloitimme työlinjaisten bordercollieiden kasvatuksen kymmenen vuotta sitten - T-pentueemme täyttää pyöreitä tänä talvena. Uskomattoman paljon näihin - niin kuitenkin lyhyeeseen! - kymmeneen vuoteen mahtuu - niin iloja kuin suruja. Kasvattiemme poismeno tai sairastuminen murheista tietenkin aina suurimpana... Onneksi rakkaat muistot jäävät. Mutta niitä ilon aiheitakin oli monia! Ei vähiten uuden T-sukupolven saaminen maailmalle; kolmas kasvattisukupolvemme, kun Taikan lapsenlapsi Sina pyöräytti pentueen maailmaan , joilla luovutus juuri ennen joulua :) Myös Nori ilahdutti meitä yhdellä ainoalla lapsosellaan - pienisuuri Valo on myös kolmannen polven kasvattimme, isänsä kautta. T-läisten kisavuosi oli taas menestyksekäs; tokon maajoukkueessa edusti viisi T-kasvattia, pk-puolen maajoukkueessa kolme, agilityn maksikoirien joukkueessa kaksi . SM-mitalisadetta tuli joka lajista:) aina V.I.Pin EM-hopeaan tokossa ja Sinan PM-kultaan hakukokeessa asti. Me kasvattajat kiitämme lämpimästi kasvattiemme ja jalostuskoiriemme omistajia aktiivisuudesta ja ahkeruudesta; enempää emme voisi toivoa :) Ja me uskomme, että uudet T-koirien sukupolvet jatkavat Suomen ja maailman valloitustaan edelleen teidän taitavissa käsissänne. *** Kiitämme kaikkia T-läisiä kasvattiemme erinomaisesta hoidosta Kiitämme kaikkia T-läisiä treeniaktiivisuudestanne ja hienosta menestyksestänne Kiitämme lämpimästi kaikesta avusta ja yhteistyöstä mitä me kasvattajat olemme saaneet osaksemme kuluneena vuotena Kiitämme mukavista yhteistreeneistä ja muistorikkaasta T-leiristä Kiitämme paimennusseurasta ja tokoiluseurasta ja talkooavusta Ja lopuksi kiitämme omia koiriamme kiltteydestä ja kärsivällisyydestä - aina emme ole ehtineet antaa niille tarpeeksi aikaa ja aktiviteettia mutta silti ne ovat aina yhtä hyvällä tuulella ja yhtä innoissaan kaikesta :) Kiitämme lämpimästi kuluneesta vuodesta - ja odottelemme mitä 2008 tuo tullessaan!


    Vanhoja uutisia (2007)

  • Vanhoja uutisia (2006)

    Vanhoja uutisia (2005)
    Vanhoja uutisia (2004)
    Vanhoja uutisia (2003)
    Vanhoja uutisia (2002-2001)
    Vanhoja uutisia (1999-2000)

Palaa takaisin.