Riitta & Pekka lyhyesti:

  • aloittaneet kilpailu-uransa tokossa/PK:ssa 1980-luvulla
  • yli 20 vuotta koirien koulutusta ja kilpailemista eri lajeissa
    (toko, pk-jälki, pk-haku, pk-viesti, pk-etsintäkoe, paimennus)
  • viisi Suomen Tottelevaisuusvaliota
  • kaksi Ruotsin Tottelevaisuusvaliota
  • kaksi Tanskan Tottelevaisuusvaliota
  • yksi Pohjoismaiden TVA
  • Suomen Käyttövalio jälkikokeessa
  • Suomen Käyttövalio hakukokeessa
  • kolmella eri koiralla
    maajoukkue-edustuspaikka
  • tokon SM-pronssi, kaksi SM-hopeaa
  • pk-puolella 2 x 4. sija SM-jäljellä
  • useita tokon joukkue-SM-mitaleja
  • useita piirinmestaruuksia
    niin tokossa kuin pk-puolellakin
  • kasvattavat työlinjaisia bordercollieita kennelnimellä Tending


























































  • Esittely: Riitta Jantunen-Korri

    Nimeni on Riitta Jantunen-Korri, ja asun Sipoossa. Koirien kanssa olen touhunnut lapsesta asti; perheessäni on aina ollut pitkäkarvaisia collieita ja slovakian cuvaceja. Olen kouluttanut koiria 1980-luvun alkupuolelta asti, ja collieiden kanssa kilpailin tokossa ensimmäisen kerran 1980-luvun puolessa välissä.
    Varsinaisen päämäärätietoisemman koirien koulutuksen aloitin 1990-luvun alussa saksanpaimenkoira-
    uroksen FIN TVA FIN KVA HK3 JK1 EK1 Opas Ready Teddyn kanssa. Teddyn kanssa kilpailin tokossa aina SM- ja karsintatasolla asti, ja Pekka kilpaili sillä myös palveluskoirien hakukokeessa SM-tasolla.

    Tao ja Riitta.

    1990-luvun lopulla kilpailin tokossa SM- ja maajoukkuetasolla bordercollienarttu S & FIN TVA JK2 Brains Fjollen kanssa. Parhaat saavutuksemme olivat useat piirinmestaruudet tokossa, henkilökohtainen SM-hopea, useampi mitali tokon joukkue-SM:ssä ja maajoukkue-edustuspaikka kolmena vuotena, joista parhaimmaksi sijoitukseksemme jäi Pohjoismaiden Mestaruus-kisojen 8. sija. Taikan kanssa kilpailimme myös PK-jäljellä ja agilityssa 3-luokkaan asti.

    Tokoharrastamiseni jatkui 2000-luvun alkupuolella Taikan pojan FIN & DK TVA HK1 Tending Too Much Magic`n, Taon, kanssa. Myös Taolla on mm. tokon henkilökohtainen SM-mitali, ja joukkue-SM-mitaleja. Taon jälkeen seuraava kisakoirani on ollut nuori Tending Joy, joka aloitti kilpailemisen 2008 (marraskuussa -08 Tva-ykköset kasassa; ja Uudenmaan Piirinmestaruus -08, SM-12 2009). Lisäksi olen ohjannut palveluskoirapuolella FIN KVA JK3 BH Tending Shaman`ia tottiksessa; Nero kilpailee palveluskoirien jälkikokeessa ylimmässä luokassa, mm. vuonna 2005 palveluskoirien Suomen Mestaruus-kilpailuissa 4. sija, v. 2007 SM-6 ja NOM-maajoukkueessa, 2006 Uudenmaan piirinmestari, v. 2006 aktiviteettitilaston ykkönen jäljellä, v. 2008 SM-5 ja Uudenmaan Piirinmestari, Pekan ohjaamana.

    Lisäksi taloudessa asustaa 4-vuotias bc-uros PPR1 Tending Cult - Vimman päätyö on paimennus, jossa lajissa se myös kilpailee. Lisäksi se tokoilee paimennuskauden ulkopuolella (voi-lk).
    Perheessämme vaikuttaa myös 12-vuotias bordercollienarttu POHJ TVA FIN & S & DK TVA Brains Hyasinth Velho, jolla mieheni Pekka Korri on kilpaillut tottelevaisuuskokeessa. Velhon saavutuksia ovat mm. useampi Uudenmaan Piirinmestaruus tokossa, Suomen Bordercolliet & Australien Kelpiet ry:n tokomestaruus, SM-mitalit niin henkilökohtaisessa kuin joukkuekisassakin, Tanskan BorderCollie Klubbenin tokomestaruus jne.

    Koiria taloudessamme on siis tällä hetkellä neljä. Mieheni kanssa kasvatamme työlinjaisia bordercollieita kennelnimellä Tending. Kasvateistamme ja jalostuskoiristamme on nelisenkymmentä saavuttanut Suomen Tottelevaisuusvalion arvon, parikymmentä Suomen Käyttövalion arvon, ja kymmenkunta Suomen Agilityvalion arvon. Vuosina 2001-08 on moni näistä valiokoirista kilpaillut myös SM-tasolla, saavutuksina mm. nelisenkymmentä SM-mitalia (toko, pk, agility), ja kymmenkunta PM/EM/MM-mitalia niin tokossa, pk-puolella kuin agilityssakin. Tokon joukkue-SM-kullan on tiimimme voittanut seitsemänä vuotena 2000-luvulla, vuonna 2006 tiimimme voitti myös palveluskoirien joukkue-SM-kultaa.

    Pekka & Velho.

    Sekä minä että Pekka olemme kuuluneet aivan alusta asti tokon maajoukkuevalmennusrenkaaseen Taikan, Velhon, ja sittemmin Taon kanssa (v. 2005 asti). Olemme myös pyrkineet kehittämään omia koulutustaitojamme ja näkemystämme koiran koulutukseen useiden ulkomaisten kouluttajien leireillä ja kursseilla, ja useana kesänä olemmekin olleet mm. Ruotsissa seuraamassa ja osallistumassa eri lajien koulutuksiin.
    Pekka on aiemmin harrastanut myös belgienpaimenkoirien, FIN KVA Keel`in, ja FIN KVA JK3 IPO3 Valkohampaan Fonzarellin (mm. SM-4 PK-jäljellä) kanssa. Nykyään Pekka toimii jalostusvastaavana, vanhempana kouluttajana ja pentutestaajana Opaskoirakoululla, jossa on kouluttanut opaskoiria jo parisenkymmentä vuotta. Toiveiden mukaan myös Pekka vetää esim. toko-, PK-tottis- & maasto-, ja viikonloppukursseja. Lisäksi hän tekee pentutestejä.

    Meidän päämäärämme on saada koira toimimaan - oli koiran rotu tai harrastuslaji mikä hyvänsä - halukkaasti ja mielellään. Arvostamme iloista, työhaluista koiraa, joka toimii myös teknisesti moitteettomasti. Jos sinua kiinnostaa kilpaileminen, häiriöharjoittelu ja omien suorituksiesi parantaminen, olemme valmiita tarjoamaan liikkeiden teknistä hiomista, kisakokonaisuuden parempaa hallitsemista ja kisavalmennusta juuri sinulle pienryhmissä.

    Tervetuloa ottamaan yhteyttä!

    E-mail:
    riitta.toko@pp.inet.fi

    pekka.korri@opaskoirakoulu.fi

    Puh: 050 4370760


    Riitta & koirat.


    COPYRIGHT © Koirien koulutusta 2006 / KAIKKI OIKEUDET PIDÄTETÄÄN