TENDING-leiri 2001
Palaa takaisin.

Tending -leiri 31.8.-2.9.2001


Koko leiriporukka.

Elo-syyskuun vaihteessa vietimme jälleen Tending-leiriä, tällä kertaa Turun kauniissa saaristossa, Rymättylässä. Leiripaikkanamme oli viehättävä Haukkuapaja meren rannalla, jota emännöi Tending W-pennun "Tinkan" omistaja Sanna Lento. Päärakennus tupamaisine ruokailu -ja luentotiloineen, hyvät maastot, koulutuskenttä ja agilityesteet tekivät paikasta varsin ihanteellisen kaikkien lajien harrastamiseen. Pisteenä i:n päälle meillä oli myös paimennusmahdollisuus tilan omilla lampailla, ja lisä-luxuksena vastavalmistunut jättikokoinen sauna 8:n hengen porealtaineen, joka olikin iltaisin ahkerassa käytössä :-) Leirillemme osallistui kasvattejamme neljästä eri pentueesta, kaikki varsin nuoria; vanhimmat, T-pennut olivat nyt 3-vuotiaita, ja nuorimmat, S-pennut vasta 3 kuukautta. Bordercolliemäärä leirillä kipusi parhaimmillaan varmaan lähelle kolmeakymmentä!

Tässä esitellään leirin osallistujat; tosin joku voi aina puuttua kuvasta, jos oli paikalla esim. vain perjantain tai lauantain jne!

Tending T-pennut

T-pennut.
Vasemmalta oikealle: Minna & Tigru, Katri & Jekku, Leea & Noita ja Riitta & Tao

Tending M-pennut

M-pennut.

Vasemmalta oikealle: Marjatta & Pai, Petri & Cosmo, Anki & Raffe, Päivi & Matti, Nina & Vikka ja Päivikki & Fiina

Tending W-pennut

W-pennut.

Vasemmalta oikealle: Satu & Welmu, Pia & Merlin, Kati & Samu & Rho, Pete & Woomi ja Sanna & Tinka

Tending S-pennut

S-pennut.

Vasemmalta oikealle: Mirja & Romi, Johanna & Luca, Riitta & Nero ja Soili & Miro

Perjantai 31.8

Leiri alkoi perjantaina klo 12.00 paimennusharjoituksilla. Sitä ennen useimmat olivatkin jo saapuneet paikalle; osa, kuten Kati ja Samu Oulusta saapuivat Haukkuapajaan Rhon kanssa jo torstaina. Perjantai-aamuna tulivat myös kouluttajamme Ruotsista aamulaivalla Tukholmasta: Malin Edlund, joka koulutti tokoa, paimennusta ja esineruutua, ja Lena Hallgren, joka koulutti myös tottista, ja jälkeä. Hakukouluttajaksemme oli taas lupautunut Päivi Lindqvist, joka joutuikin vetämään pitkät päivät innokkaiden hakuoppilaiden tungeksiessa täyttämään koulutusryhmälistat! Päivi oli juuri tullut Ruotsista Gunnel Boströmin - NOM-kultamitalisti hakukokeessa ja Ruotsin Mestari - opista Ankin kanssa, ja kertoili meille viimeiset vinkit sieltä päin. Paimennustreenejä veti myös Katri Helminen, ja "avustavina" koirina toimivat Katrin Jekku, joka pisti itsepäisimmätkin lampaat tarkasti ojennukseen, ja Sannan Tinka. Agilitytreenejä vetivät Janita Leinonen ja Petri Rinne, jotka neuvoivat eritoten kuinka BC:ta kannattaa esteillä ohjata; se kun on hieman erilainen ohjattava agilityssa kuin moni muu rotu!


Tinka hakee lampaita.

Perjantai siis aloiteltiin paimennustreeneillä! Tässä Tinka ( Tending Wizard ) hakemassa lampaita "treeniaitaukseen" laitumelta; nuoret ja kokemattomat koirat harjoittelivat paimennusta niin, että lampaat olivat pienessä aitauksessa - se on kaikkein turvallisinta lampaiden kannalta, eivätkä ne väsy suotta. Muina päivinä Jekku kuljetti lampaat isommalle pellolle, jossa päästiin harjoittelemaan lampaat vapaana, kun kokeneemmat koirat työskentelivät. Myös kaikki ensimmäistä kertaa lampaita nähneet koirat syttyivät hyvin paimennukseen, ja Malin ja Lena kehuivat myös kovasti muutaman hieman kokeneemman koiran tapaa tehdä töitä lampailla!


Woomi seuraa.

Klo 15.00 siirryttiin ruokailutauolle, ja annettiin koirien hetki levähtää. Kello neljältä alkoi tottelevaisuus, joka oli samalla jonkinlainen "katselmus" nuorten koirien sen hetkisestä tasosta. Malin ja Lena antoivat neuvoja tokoon, Ankin toimiessa jälleen kerran tulkkina. Tässä Pete ja Woomi esittävät hyvää ja täsmällistä seuraamista. Monella muulla nuorella koiralla haettiinkin hyvää seuraamispaikkaa ja perusasentojen suoruutta - liian innokkaat ja voimakkaalla kontaktilla seuraavat koirat kun helposti hieman edistävät :-)





Tinka seuraa.






Vasemmanpuoleisessa kuvassa leiriemäntämme Sannakin on ennättänyt kaikilta juoksevilta asioiltaan treenaamaan tottista Tinkan kanssa. Tinkalla on halukas kontaktihakuinen seuraaminen, mutta ennenkaikkea se hämmästytti kaikkia huimilla agility-hypyillään!








Tokokoulutusta jatkettiin iltapalaan asti; seitsemän kieppeillä siirryttiin sisätiloihin pizzaa syömään, ja sauna laitettiin lämpiämään. Osa porukkaa meni vielä treenaamaan agilitya, ja muutama jatkoi paimennusharjoituksia. Iltaulkoilutusten, saunan ja porealtaassa pulikoimisen jälkeen taisi suurin osa leiriläisiä olla valmiita pehkuihin!

Lauantai 1.9.

Lauantaina jakauduttiin sitten pienryhmiin, jotta kaikki pääsisivät tekemään enemmän koiriensa kanssa. Kello yhdeksän starttasi ensimmäinen hakuryhmä maastoon Päivin johdolla. Samaan aikaan alkoivat myös tokotreenit Malinin ja Riitan ohjauksessa, ja nelisen koirakkoa lähti jäljelle Lenan johdolla hieman kauempana olevaan hyvään jälkimaastoon.

Cosmo putkessa. Yhdeltä päivällä oli ruokailutauko, johon hakuporukka juuri ja juuri ennätti; iltapäivällä lähtikin vielä toinen hakuporukka maastoon Jalavan Leean johdolla. Osa leiriläisistä lähti paimennusharjoituksiin, osa jäi kentälle agilitytreeneihin Janitan ja Petrin vetäessä treenejä. Tässä kuvassa Petrin koira Cosmo tulossa vauhdikkaasti putkesta agilitytreeneissä!






Rölli.

Harbergin Satu tuli lauantaiksi leirille vierailemaan Röllin kanssa; tämä pari oli muutaman päivän päästä lähdössä NOM-reissulle Tanskaan edustamaan Suomea Pohjoismaisiin Mestaruuskisoihin (eikä yhtään hullummin tuloksin; 4. sija kovassa porukassa ehjin viestiosuuksin ja toiseksi parhaalla tottiksella!). Rölli myös palkittiin leirillä sekä tämän että viime vuoden hienoista saavutuksista; v. 2000 paras Tending PK-koira, KVA ja SM-3 2001!!


Sisarukset Rölli, Tao ja Noita lähtivät esineruututreeneihin ohjaajiensa kanssa, mukaan lähtivät ideoita jakamaan myös Malin ja Lena. Esineruudut menivät kaikilta tällä kertaa rutiinilla, tosin uusia vinkkejäkin saatiin; bordercollien kanssa kun esineruutu voi joskus mennä liian innokkuuden takia juoksenteluksikin jos koiran nenä ei heti alussa ole tarpeeksi "auki", ja siihen pitää kiinnittää huomiota tarpeeksi.

Puoli kuuden kieppeillä illalla suoritettiin sitten palkintojen jako; palkittiin parhaat Tending-kasvatit vuodelta 2000 pokaalein, ja uudet valiot saivat myös sekä "Tending-pokaalin" että Malinilta "Gränsvallarens Davids Champion Pris" -pokaalin:

Paras Tending -tokokoira: FIN TVA JK3 PR1 Tending Trick Or Treat
Paras Tending PK-koira: FIN KVA VK3 Tending True-Blue Troll
Paras Tending Agility-koira: FIN TVA JK3 PR1 Tending Trick Or Treat

Uusia valiota oli sitten viime vuoden leirin tullut peräti neljä!
FIN TVA HK1 Tending Too Much Magic
FIN TVA HK2 Tending Tiger Power
FIN TVA HK1 Tending The Talisman
FIN KVA VK3 Tending True-Blue Troll

Lisäksi palkittiin erikoispalkinnoin hienosti Tokon Joukkue-SM:ssä kultaa voittanut porukkamme; siis Anki & Raffe, Nina & Vikka, Marjatta & Pai, Virve & Aiko ja Riitta & Tao.

Ilta jatkui Päivin erittäin hyvällä luennolla tottelevaisuuskoulutuksesta; mm. negatiivisesta ja positiivisesta vahvistamisesta siinä, ja niiden vaikutuksista koiraan. Iltapalan jälkeen oli ohjelma sitten jo vapaa; hakuporukkamme aktiivikot menivät kuitenkin vielä treenaamaan rullailmaisuja isolle sänkipellolle, ja osa porukkaa kipaisi vielä agilityakin treenaamaan. Aika jaksavaa porukkaa, niin koirat kuin ihmiset :-)
Saunan jälkeen vielä grillailtiin ja jutusteltiin myöhään; mutta pikkutuntien alkaessa viimeisimmätkin hiipivät huoneisiinsa nukkumaan.

Sunnuntai 2.9.

Sunnuntaiaamu alkoi perinteisellä ryhmävalokuvauksella; menikin oma aikansa saada jo näin iso porukka järjestäytymään kuvauksiin! Hakuporukka starttasi maastoon heti kuvauksen jälkeen, Katrin johdolla muutama lähti paimentamaan, ja osa porukkaa jäi kentälle treenaamaan tottista.

Noita hypyssä.

Noita ja Leea tokon hyppyliikkeessä oikeanpuoleisessa kuvassa.
Tottiksessa treeni tahtoikin mennä yleiseksi jutteluksi, kun mietittiin porukalla jokaisen isompia ja pienempiä ongelmia eri liikkeissä. Neliöseuraamistakin päästiin haukkumaan jälleen "idioottiringiksi" - yllättäen paljastui, että sillä on sama kutsumanimi myös Ruotsissa! :-)
Seuraamista ja ruutuun lähetystä myös hiottiin monella koiralla, kummatkin liikkeitä, jossa viimeistely on tarpeen, vaikka koira jo tavallaan osaisikin liikkeen.

Malin ja Lena.

Yhdeksi kokoonnuttiin taas ruokailemaan - täytyy kiittää vielä kerran Haukkuapajan erinomaisia kokkeja, sillä ruoka oli erittäin hyvää! Aamun hakuporukalla olivat treenit jääneet hieman kesken, joten he palasivat hakumetsään vielä takaisin. Myös Malin ja Lena lähtivät mukaan seuraamaan treenejä. Tässä ruotsalaiskouluttajamme vihdoinkin paikallaan ja jopa samassa kuvassa! :-)
Muutama lähti su-iltapäivällä vielä jäljelle, ja innokas agilityryhmä jatkoi Janitan opissa myös harjoittelua - tosin rata oli kuulemma "sikavaikea" 3-luokan rata! :-)

Pikkuhiljaa porukkaa kertyi taas leirikeskukseen maastoista, ja alkoi lähtöpakkaaminen. Läksiäiskahvit olivat neljän kieppeillä, ja suurin osa porukkaa lähti sen jälkeen kotimatkalleen; muutamilla olikin aikamoinen taival ajettavanaan! Lenan ja Malinin laiva Ruotsiin lähti vasta myöhemmin illalla, ja pieni ryhmä leiriläisiä jäi vielä turisemaan heidän kanssaan, eivätkä "millään olisi raaskineet lähteä vielä kotiin"! :-) Suunniteltiin tulevia leirejä, postituslistan perustamista ja jatkoyhteydenpitoa. Todettiin taas, että kolmen päivän leiri on aivan liian lyhyt aktiiviselle porukallemme, koska moni haluaa treenata myös useampia lajeja - ja kerrankin kunnolla, josta kiitos meneekin hyvälle treeniryhmähengelle ja erinomaisille kouluttajillemme!!

Jälleen myös me, Riitta & Pekka, kiitämme kasvattiemme omistajia aktiivisuudesta - taas on yksi upea leiri takana päin!!

Jekku.

Jekku ihailee tässä harjoitusten lomassa Haukkuapajan kauniita merimaisemia; tänne tullaan vielä uudelleen!!



Tao ja Velho.

Tämä kaksikko -Velho & Tao- sen sijaan vietti lomaa lähes koko leirin ajan, "toipuen" voittoisasta Tanskan reissustaan; kaksoisvoitto Tanskan Bordercollie-Klubin mestaruuskisoissa tokossa! :-)





















Palaa takaisin.