Bordercollien tokokoulutus.




Tending pääsivu.
Bordercollie -sivuille

Vikka ja Nina leikkivät.


Suomentanut: Nina Keski-Korpela


Brian McGovern: Bordercollien tottelevaisuuskoulutuksesta

Brian McGovern on harrastanut tottelevaisuuskokeita jo 25 vuoden ajan sekä erittäin menestyksekkäänä kilpailijana että pätevöitynä tuomarina. Hän pitää suosittuja koulutusseminaareja molemmin puolin Atlanttia ja omistaa koirakoulun Hollannissa. Koirakoulun jäsenet ovat voittaneet yli 400 kertaa tottelevaisuuskokeissa, Brian itse on voittanut Hollannin tokomestaruuskisat kahdesti.

Lyhentäen suomennettu kirjasta The Ultimate Border Collie, toimittanut Alison Hornsby. 1998 Ringpress Books.

TOTTELEVAISUUSKOULUTUKSESTA

Tottelevaisuuskokeista innostuneissa piireissä ollaan yleisesti sitä mieltä, että bordercollie on luultavasti lajiin parhaiten soveltuva rotu. Se on suosituin valinta Iso-Britanniassa ja lisää suosiotaan lähes kaikissa maissa, joissa järjestetään tottelevaisuuskokeita. Silti näkee usein bordercollieita, jotka kilpailevat silmissään täysin kyllästynyt ilme, ja mielestäni tämä johtuu siitä, että liian monet kilpailijat vaihtavat rotuun kuvitellen virheellisesti, että bordercollie on menestyksen synonyymi. Tämänrotuiset koirat ovat kuitenkin erittäin monimutkaisia eläimiä ja rodun ajattelutavan läpikotainen tunteminen on oleellista sekä kisamenestyksen että koiran oman hyvinvoinnin kannalta.

Harvat koirat sopeutuvat luonnostaan tottelevaisuuskoekehän kurinalaiseen komentoon. Kaikki rodut, mutta erityisesti bordercolliet tulee opettaa nauttimaan koiran näkökulmasta katsottuina näistä täysin hyödyttömistä ja päämäärättömistä liikkeistä. Tämän vuoksi käytän paljon aikaa valmistelevaan harjoitteluun ennen kuin alan todella opettaa varsinaisia liikkeitä. Kehitän koiran luontaista leikkimiskykyä, kunnes kaikkein tärkein aktiviteetti koirani elämässä on minun kanssani leikkiminen. Sitten käytän leikkiä motivointikeinona ja palkkiona koulutuksen aikana kunnes tuloksena on hyvin koulutettu koira, joka rakastaa harjoittelua ja työntekoa. Tämä valmisteleva harjoittelu vie usein useita kuukausia, mutta uskon, että koiran asenne ja työskentelyhalu ovat aivan välttämättömiä liikkeiden opettamisen onnistumiseksi. Leikkimisen vaihtoehtona voi käyttää ruokapalkkiota aivan yhtä hyvin tuloksin, ja itse kunkin valinta näiden tai molempien käytön välillä on täysin henkilökohtainen asia.

Bordercollie voi olla hyvin yksituumainen ja kun koira on kerran muodostanut asenteensa jostain asiasta, voi olla hyvin vaikeaa tai jopa mahdotonta muuttaa sitä. Tämän muistaen on helppo ymmärtää, että kun bordercollie on kerran päättänyt, että tottelevaisuusharjoittelu on tylsää, negatiivista tms., voi kestää kuukausia muuttaa tätä mielipidettä - jos onnistuu ollenkaan. Lyhyesti sanoen, oikein koulutettuna ja oikealla asenteella varustettuna bordercollie on erinomainen tokokisakoira, joka työskentelee tyylikkäästi ja innolla koko työikänsä. Kuitenkin ilman oikeaa asennetta ja koiran mielen ymmärtämistä ja huolellista, kärsivällistä, ensisijaisesti motivaatioon painottuvaa koulutusta lopputuloksena on alistuva, kyllästynyt eläin.

Pennun motivointi leikkimällä.

VALMISTELEVA KOULUTUS

Tässä koulutusvaiheessa haluan kehittää koirani asennetta työntekoon ja kehittää suhdettamme. Tämä kestää muutamasta viikosta useaan kuukauteen koiran luonteesta riippuen. Pentujen kanssa aloitan käyttäen sekä makupaloja että leikkimistä motivaattorina ja palkintona. Leikkituokiot ovat juuri sitä, leikkimistä, varsinaisia kisaliikkeitä ei kouluteta juuri ollenkaan. Vasta kun pentu leikkii kanssani iloisesti ja on oppinut jakamaan lelunsa kanssani sen sijaan, että leikkisästi taistelisi niiden omistuksesta minua vastaan, yritän kanavoida leikkimistä muodollisempaan koulutukseen. Tämä vaatii tarkkaa havaintojen tekemistä ja pennun reaktioiden tarkkailua leikin aikana. Valitettavasti pentukäyttäytymisen ymmärtäminen tulee vain kokemuksen kautta, ja sen vuoksi neuvonkin aloittelevia ohjaajia aloittamaan koulutuksen makupalapalkkioilla. Makupalaharjoittelu on yksinkertaisempaa ja edistyksen ja kokemuksen karttumisen myötä leikkipalkkio voi korvata ruokapalkkion, jos ohjaaja niin haluaa. Nyrkkisääntönä leikin oikeansuuntaiseen kehittymiseen esitän seuraavaa: leikkituokion aikana taistele pennun kanssa lelusta, sitten heitä lelu pienen matkan päähän ja anna pennun juosta sen perään. Jos pentu nappaa lelun ja tulee heti takaisin luoksesi jatkaakseen vetoleikkiä, leikki kehittyy oikein. Jos taas pentu nappaa lelun ja juoksee pois joka kerta, sitten leikissä on luultavasti jotain vialla. Tämä on tietysti vasta oire ja pennut voivat reagoida eri tavoin eri päivinä. Kuitenkin haluaisin pennun tuovan lelua minulle joka kerran leikkiessämme ennen kuin yrittäisin mennä eteenpäin. Edistys leikkiharjoittelussa voi näyttää hitaalta mutta lopputulos on odottamisen arvoinen.

Ihan nuorten pentujen tai leikkihalunsa menettäneiden aikuisten, kouluttamattomien koirien alkuharjoittelussa käytän makupaloja alussa. Makupaloilla on etu leikkimiseen verrattuna siinä, että valmisteluaika on paljon lyhyempi - yleensä viikko tai kaksi riittää - kun taas leikkimisen kehittäminen koulutuksessa hyödynnettävälle tasolle voi kestää kuukausia. Lisäksi jotkin rodut soveltuvat huonommin leikkimispalkkaamiseen. Näin ei kuitenkaan ole bordercollien laita, vaan rotu tuntuu suorastaan elävän leikkiäkseen.

Kontaktinottoharjoitus. Vikka ottaa kontaktia.

ALOITTAMINEN

Ensimmäiseksi koira pitää opettaa kiinnittämään huomiota ohjaajaan. Olisi väärin yrittää opettaa koiralle liikettä tai käskysanaa, ellei koira halua tai voi antaa meille jakamatonta huomiotaan. Koira pitää ensin opettaa kiinnittämään huomiota ohjaajaan halukkaasti ja sitten koulutuksen edistyessä, se muuttuu keskittymiseksi, ja koira seuraa jokaista liikettämme valmiina tottelemaan pienintäkin käskyä tai merkkiä. Tällaisen yhteistyötason saavuttamiseksi koiralle pitää opettaa, että huomion kiinnittämisestä palkitaan ja huomion kiinnittäminen johtaa aina johonkin miellyttävään asiaan. Näin koiran mielestä huomion kiinnittäminen ohjaajaan muuttuu sen elämän miellyttävimmäksi asiaksi.
Tämä kuulostaa ehkä liioittelulta, kuitenkin uskon vakaasti, että kaiken koulutuksen perusta on koiran halukkuudessa pitää huomionsa ohjaajassa. Koiralle ei voi opettaa mitään ellei se kiinnitä huomiota ohjaajaan. Edelleen, haluan koirani kiinnittävän huomionsa minuun halukkaasti. Jos koiraa pakotetaan tarkkaavaisuuteen pakotteilla ja rangaistuksilla, esimerkiksi pakotteella aina koiran katsoessa muualle, koira saattaa piankin oppia pitämään kontaktia pakotteen välttämiseksi, mutta epäilenpä, ettei koira koskaan opi nauttimaan kontaktin pitämisestä. Myönnän, että tämä pakotemetodi toimii, ja jotkut koirat hyväksyvät pakotteet ilman isompia vaurioita, mutta kuitenkin pidän parempana koiraa, joka rakastaa työntekoa ja näyttää sen lähes tanssahtelemalla kisakehässä. Olen nähnyt monia koiria, jotka työskentelevät pää alhaalla vartalo kietoutuneena ohjaajan jalan ympärille, jokaista minuuttia vihaten. Haluan koirani nauttivan tottelevaisuudesta yhtä paljon kuin minäkin, ja siksi haluan aloittaa jokaisen liikkeen opettelun ilman pakotteita, näin varmistaen, että koira oppii nauttimaan harjoittelusta.

Welmu palkitaan namilla. RUOKAA, LEIKKIÄ VAI MOLEMPIA

Ennen kuin aloitetaan kontaktin opettaminen, pitäisi päättää, käytetäänkö makupaloja vai leikkiä. Jos käytetään leikkimistä, koiralle pitää ensin opettaa leikkimisen säännöt. Tämä tarkoittaa sitä, että koira haluaa leikkiä kanssasi ja jakaa lelunsa kanssasi ja koira ottaa ja jättää lelun halukkaasti käskystä. Neuvon aina ohjaajia kuitenkin päättämään jokaisen harjoitustuokion leikkimiseen, vaikka käytettäisiinkin makupaloja palkkiona. Bordercollie soveltuu leikkimiseen niin hyvin, että jatkossa voidaan siirtyä leikkipalkkioon kun koira on oppinut leikkimisen säännöt. Leikkimisen yksi haittapuoli on se, että koira pitää vapauttaa leikkimään, kun taas makupalan voi antaa harjoituksen aikana koiraa vapauttamatta.

MISSÄ HARJOITELLA

Uskoakseni huonoin paikka opettaa koiralle uutta asiaa on yleisissä koirakerhon harjoituksissa kaikkine häiriöineen. Koiraseuran harjoituksissa ohjaaja saa neuvoja siitä, miten koiraa koulutetaan. Koira kuitenkin pitäisi kouluttaa rauhallisessa, koiralle tutussa paikassa, missä ei ole mitään häiriöitä. Mikä tahansa liike kiinnittää helposti bordercollien huomion ja ne usein kiihtyvät liikaa nähdessään toisten koirien leikkivän ja harjoittelevan. Siksi rauhallinen harjoituspaikka on tärkeä.

KONTAKTIN OPETTAMINEN

Tottelevaisuuskokeita varten koira pitää opettaa kiinnittämään huomiota ohjaajaan kolmessa tilanteessa - liikkeessä, istuessa ja seuraamisasennossa. Kun koira osaa pitää kontaktia näissä tilanteissa, voidaan aloittaa muut perusharjoitukset. Korostan edelleen, että koiran tulee pitää kontaktia halukkaasti ja menestys tässä riippuu ohjaajan asenteesta. Muista aina, että tekniikka opettaa koiralle, mitä sen tulee tehdä, mutta asenteesi opettaa sen, miten halukkaasti koira tekee. Bordercolliet ovat yleensä hyvin herkkiä koiria, ja jos ohjaajan asenne on negatiivinen tai kyllästynyt, koira reagoi vastaavasti, minkä vuoksi koiran rankaisemista tulee aina välttää.

Kun harjoituspaikassa ei ole häiriöitä, koiralla ei ole mitään syytä katsella muualle, ja siksi voimmekin käyttää kaiken aikamme kehumiseen ja palkitsemiseen. Jos jaksamme uhrata aikaa koiran asenteen kehittämiseen alkuharjoittelun aikana siihen asti, että koiran mielestä harjoittelu on hauskaa, tämä koiran positiivinen asenne siirtyy mukana jatkoharjoitteluunkin. Kun bordercollie on kerran muodostanut mielipiteensä jostain tilanteesta tai toiminnasta, sen mielen muuttaminen on hyvin vaikeaa. Tätä voidaan hyvin hyödyntää alkuharjoittelussa, ja siksi koiraa tulee tarkkailla ja olla varma siitä, että se pitää harjoittelusta, samalla kun tekee siltä vaadittuja asioita. Olisi väärin opettaa koiralle liikettä välittämättä sen mielentilasta ja sitten yrittää myöhemmin muuttaa sen asennoitumista. Tärkeysjärjestyksessämme ensimmäisenä tulee olla asenne eikä tekninen täydellisyys.

Vikka noutaa. Noudon luovutus.

KONTAKTI LIIKKEESSÄ

Koira hihnassa ota noin parikymmentä makupalaa mukaasi ja kiinnitä koiran huomio tarjoamalla sille makupalaa. Älä vaadi koiralta mitään, vain juttele sille iloisella, motivoivalla äänellä antaessasi makupaloja. Tehdessäsi näin kävele ympäriinsä muutama askel yhteen suuntaan ja sitten taas toiseen suuntaan, niin että koiran pitää seurata sinua odottaen uutta makupalaa. Älä anna koiran joutua odottamaan seuraavaa makupalaa liian kauan, neljä - viisi sekuntia makupalojen välillä on tarpeeksi. Pian huomaat, että koira katselee sinua odottaen uutta makupalaa ja voit silloin käyttää kontaktikäskysanaasi (esim. katso) yhdistettynä sanalliseen kehuun ennen kuin annat koiralle seuraavan makupalan. Muista sanoa käskysana ja kehut vain kun koira tosiaan katsoo sinua. Älä tee sitä virhettä, että sanoisit käskyn kun koira katsoo muualle. Koira oppii assosioimalla ja jos se liittää katso-sanan sinun katsomiseesi, se oppii piankin, mitä siltä halutaan. Jos koira katsoo muualle, houkuttele sitä katsomaan sinua viemällä makupala sen kuonon eteen, ja toista käsky ja kehu kun olet taas saanut sen huomion. Älä yritä korjata koiraa muualle katsomisesta. Seuraavassa vaiheessa opetamme koiran pitämään huomionsa ohjaajassa mutta vasta kun se osaa sen mitä haluamme tässä vaiheessa.
Kun koira on saanut ne parikymmentä makupalaansa, voit lopettaa harjoitustuokion leikkihetkeen.

Koko harjoitustuokion pitäisi kestää korkeintaan pari, kolme minuuttia. Tätä pitäisi toistaa viikon ajan pari, kolme kertaa päivässä. Viikon jälkeen koiran pitäisi iloisesti ja halukkaasti pitää huomionsa sinussa odottaen makupalaa. Sillä koiran mielestä se on viety harjoitusalueelle ja sille on puhuttu iloisesti ja samalla se on saanut paljon kivaa syötävää. Mitään pelottavaa tai negatiivista ei ole sattunut, joten ei pitäisi olla mitään syytä, miksi se ei olisi aivan valmis kokemaan saman uudelleen. Vasta kun olet tyytyväinen koirasi asenteeseen, sinun pitää opettaa koiralle hyvin tärkeä joskin pieni asia. Koiran pitää oppia katsomaan sinua saadakseen palkintonsa, sen sijaan, että se katsoisi lelua tai makupalaa. Tämä on yksinkertaista opettaa, jos alkuopetus on tehty oikein. Mene harjoittelupaikkaan, ota mukaasi makupalat mutta tällä kertaa pidä noin viisi makupalaa näkyvillä kädessäsi, toiset viisi piilossa toisessa kädessäsi ja loput taskussasi. Rohkaise koiraa katsomaan sinua, ja anna sille ne viisi makupalaa yksitellen kädestäsi edelleen rohkaisten koiraa kontaktiin. Kun käsi on tyhjä, näytä se koiralle. Koiralla on nyt kaksi vaihtoehtoa, se joko jatkaa kontaktin pitoa makupalan toivossa tai katsoo muualle. Jos koira jatkaa kontaktissa sinua tuijottaen, kehu ja anna sille makupala piilossa olevasta kädestäsi. Jos koira katsoo muualle, sano sen nimi innostavasti, ja kun koira taas katsoo sinua, anna katso-käsky, kehujen ja makupalan kera. Kumpikin koiran reaktioista on hyväksyttävä. Koira oppii pian, että palkinto on tulossa vaikkei se näekään sitä. Kun toisenkin käden makupalat on syötetty, näytä tyhjiä käsiäsi koiralle. Jälleen se joko jatkaa kontaktia tai katsoo muualle. Tee kuten edellä kuvattiin, tällä kerralla palkitse koira taskussa olevilla makupaloilla. Koira oppii pian, että jos se aina vain katsoo sinua, se saa palkkion, koska sinä olet ehtymätön mielihyvän lähde, vaikka koira ei näkisikään makupaloja tai lelua.

Tigru seuraa. Vikka seuraa.

Toisen viikon harjoittelun jälkeen koiran pitäisi pystyä iloisesti pitämään kontaktia parin kolmen minuutin ajan näkemättä palkintoaan. Koira oppii, että sinun katselemisestasi palkitaan ja se on oppinut yhdistämään käskysanan kontaktiin.

Jos käytät lelua, sen pitäisi olla niin pieni, että voit piilottaa sen käteesi, niin ettei koira näe sitä. Muista myös vapauttaa koira leikkimään joka neljän, viiden sekunnin päästä, ei vain harjoitustuokion lopuksi.
Kolmea palkkiovaihetta - kädessä näkyvillä, kädessä piilossa ja taskussa - käytetään joka kerran kun mennään eteenpäin harjoittelussa ja niitä pitäisi käyttää koiran koko työiän ajan motivaation ja innon ylläpitämiseksi. Samaan tapaan koiralle opetetaan kontakti koiran istuessa, muutaman sekunnin kerrallaan. Kontakti seuraamispaikassa koiran istuessa opetetaan näin: koira käsketään istumaan, pidetään makupalaa vasemmassa kädessä koiran kuonon yllä ja mennään itse koiran vierelle seisomaan pitäen huolen siitä, ettei koira liiku. Tämä varmistetaan pysyttämällä käsi ja makupala kuonon yllä. Tässä asennossa koiralle annetaan valittu käsky (esim. seuraa) ja sitten koiraa kehutaan, palkitaan se ja vapautetaan saman tien. Edistyessäsi muista kolme palkkiovaihetta, kunnes koira iloisesti istuu vierelläsi vaikkei näe makupalaa kädessäsi. Älä pidä koiraa istumassa muutamaa sekuntia pidempään. Nyt harjoitellaan kontaktia seuraamispaikassa ja koira istuttaminen pitkään paikallaan ei ole tarpeen.

Tigru leikkii. Tämän vaiheen jälkeen koiran pitäisi pystyä pitämän iloisesti kontaktia liikkuessaan, istuessaan ja seuraamisasennossa istuen. Koira pitää kontaktia vaikka ei näe makupalaa tai lelua ja tekee sen itsevarmasti ja iloisesti. Kaikki harjoittelu on tehty samassa paikassa ilman häiriöitä. Nyt sinulla on iloinen ja halukas työntekijä joka on valmiina uusiin harjoituksiin. Koko ajan pääasiana pitäisi olla koiran työskentelyhalukkuuden kasvattaminen motivoimalla. Kaikki harjoitussessiot tulisi pitää lyhyinä ja hauskoina. Bordercolliet ovat työnarkomaaneja, ja kun ne ovat oppineet nauttimaan jostain asiasta, ne jatkaisivat sitä tunteja kerrallaan, mutta motivaation säilyttämiseksi harjoitustuokiot pitäisi pitää lyhyinä ja ne pitäisi lopettaa silloin, kun koiralla on vielä hauskaa.

LOPUKSI:

Bordercollie on tokokoirana "par excellence" - nimetty ylittämättömäksi. Sen älykkyys, ketteryys, rakenne ja luonnollinen halu tehdä töitä tekevät rodusta luontaisen vaihtoehdon kenelle tahansa, joka on kiinnostunut kilpailemaan tottelevaisuuskokeissa. Bordercollie kehittyy aikuiseksi aiemmin kuin monet muut rodut, ja voi usein työskennellä vielä hyvinkin iäkkäänä. Yksi omista bordercollieistani, Woolie, kilpailee edelleen lähes 12 vuoden iässä - ja rakastaa edelleen kisoissa joka minuuttia! Eli voimme kohtuudella odottaa rodulle kymmenen vuoden kilpailu-uraa; siis paljon pitempää kuin monille muille roduille. Tämä myös tarkoittaa, että voimme käyttää aikaa rauhalliseen ja kärsivälliseen treenaukseen. Toisaalta, bordercollie voi olla myös hyvin monimutkainen koira, ja rodulla voikin nähdä outoja tapoja. Kuitenkin, huolellisesti käsiteltynä ja rodun erityisen luonteen huomioon ottaen, rotu todella nauttii tottelevaisuuskoulutuksesta. Bordercollie on älykäs ja herkkä, ja huonosti kohdeltuna myös vaikea rotu. Kun koiran asennetta työntekoon kehitetään, pitää pystyä noudattamaan hyvin suurta huolellisuutta; etusijalla tulee olla aina se, että nuori bordercollie todella opetetaan nauttimaan koulutuksesta. Hyvin herkkänä rotuna bordercolliet eivät sopeudu hyvin ankariin koulutusmenetelmiin - kyllä ne silloinkin toki työnsä tekevät, mutta erityisen kaunista katsottavaa se ei ole!




Valokuvissa esiintyvät:
Tending Magic Maker, 1 v 4 kk, ja Nina Keski-Korpela
Tending White Warlock, 5 kk, ja Satu Kokko
FIN TVA Tending Tiger Power, 3 v, ja Minna Vilpponen

Tending pääsivu.
Bordercollie -sivuille