Kasvatit.
Palaa takaisin.
TENDING F-PENTUE

Tending "lentävä- flying" F-pentue tuli maailmaan syksyllä 2001; 19.11.01. Pentuja syntyi vain kolme, yksi uros ja kaksi narttua. Kaikki ovat väriltään musta-valkoisia.

Pentueen emä on Norjan tuonti FIN KVA HK3 Glen-Fly, joka on kilpaillut nuorempana PK-hakukokeessa tullen käyttövalioksi vain kolmella perättäisellä 3-luokan kisalla kuukauden sisään 2-vuotiaana. "Rudy" kilpailee myös tokossa voittajaluokassa. Rudyn isä Glen kilpailee paimennuksessa Norjassa, ja myös Rudyn emällä on hyväksytty paimennuksen perusrata. Rudyn isoäiti Sungam Lara on osoittautunut Norjassa erittäin hyväksi periyttäjäksi, ja sillä on useita tokossa ja PK-puolella kilpailevia jälkeläisiä. Rudyn emän veli on KANS & POHJ TVA, moninkertainen Norjan, PM -ja MM-mitalisti Mesna-Borderen Erling, eräs vauhdikkaimpia tokokoiria kv. tasolla.

Pentujen isä on S KVA S TVA GK VALLH PR Tonedo`s Black Flash Ruotsista. Se on suorittanut Ruotsissa kaikki rauniokokeet ja pitkän rauniokurssin hyväksytysti. Myöhemmin "Swippon" ohjaaja innostui myös kilpailemisesta, ja kisasi uroksen Ruotsin Tottelevaisuusvalioksi. Nykyään Swippo treenaa myös hakua ja jälkeä, kilpaillen kummassakin lajissa elit-luokassa, Ruotsin korkeimmassa luokassa, jossa sillä on jälkikokeessa sert-pisteitä ja hakukokeesta se on käyttövalio. Swippo on suorittanut hyväksytysti myös paimennuksen perusradan. Uros tekee töitä omilla lampailla päivittäin.

Swippon täyssisko S KVA S TVA Tonedo`s Black Fly on Ruotsin Käyttövalio PK-jälkikokeesta ja tottelevaisuusvalio. Se on voittanut Ruotsin Mestaruus -kultaa jälkikokeessa, ja ollut Ruotsin maajoukkue-edustaja NOM-kilpailuissa.

Swippon isä on S KVA S TVA Sputnik, joka on käyttövalio PK-hakukokeessa ja tottelevaisuusvalio. Se on ollut mitaleilla hakukokeessa niin Ruotsin Mestaruuskisoissa (kultaa!) kuin Pohjoismaiden Mestaruuskisoissakin. Sillä on puoliveli, Relko, joka on KANS KVA hakukokeesta. Myös S KVA S TVA, tokon Ruotsin Mestari Turbo on Sputnikin veli.

Swippon emä on S KVA S TVA Chess. Se on käyttövalio sekä hakukokeesta että jäljeltä, ja lisäksi tottelevaisuusvalio. Se on kvalifoinut monena vuotena peräkkäin Ruotsin Mestaruuskisoihin, ja sillä on parikymmentä sertiä PK-kisoista. Chessillä on useita TVA / KVA-jälkeläisiä. Sekä Chessillä että Sputnikilla on hyväksytyt paimennuksen perusradat Ruotsissa.

F-pentueessamme on saavuttanut Suomen Tottelevaisuusvalion arvon narttu Tending Fly-Fly. T. Fast Fly kilpailee SM- ja karsintatasolla agilityssa (sillä on tulokset kasassa myös Suomen Agilityvalion arvoon), ja T. Flash Flyer koirahiihdossa, jossa sillä on mm. kaksi Suomen mestaruus-kultaa.

Rudy & Swippo.
I: S KVA S TVA GK VALLH PR Tonedo`s Black Flash oikealla
E: FIN KVA HK3 Glen-Fly vasemmalla

Urokset:

VKM-05 HK1 BH TENDING FLASH FLYER Tino /Anna Meller
Nartut:
POHJ TVA FIN & S & N TVA BH TENDING FLY-FLY Hopi / Päivi Heino
`FIN AVA` TENDING FAST FLY Seita / Kati ja Samu Mäntyniemi


Tino.

VKM-05 HK1 BH TENDING FLASH FLYER, "Tino", on tumma, hyvin saalisviettinen, vilkas uros. Sen omistaa Anna Meller Vantaalta, ja Tinolla tullaan harrastamaan tokoa ja pk-hakua.

Joni Oilinki on ohjannut ja kilpaillut Tinon kanssa koirahiihdossa, jossa sen saavutuksina on mm. Suomen Mestaruus-kisoissa v. 2004 SM-pronssia sarjassa Miehet, B, ja vuonna 2005 SM-kultaa sekä VUL:n että SPKL:n kisoissa samassa sarjassa.

KILPAILUT:

pk ( haku )
  1. Kaarina 23.8.03 Hyväksytty BH-koe
  2. Lahti 5.10.03 PAHA1; 244 p ja HK1

valjakkohiihto
  1. Jyväskylä 11.1.04 Miehet, B 5 km; 11,55 min ja 2. sija
  2. Valkeakoski VUL SM 1.2.04 Miehet, B 7,5 km; 21,16 min ja 3. sija - SM-pronssia
  3. Kotka 14.2.04 Miehet, B 8 km; 19,05 min ja 2. sija
  4. Kotka 15.2.04 Miehet, B 5 km; 13,22 min ja 1. sija
  5. Kangasala 28.2.04 Miehet, B 7 km; 17,17 min ja 1. sija
  6. Oulu SPKL SM 20.3.04 Miehet, B 10 km; 26,31 min ja 4. sija
  7. Jyväskylä 8.1.05 Miehet, B 5 km; 10,45 min ja 1. sija
  8. Imatra 22.1.05 Miehet, B 10 km; 23,47 min ja 1. sija
  9. Valkeakoski VUL SM 6.2.05 Miehet, B 10 km; 27,56 min ja 1. sija - SM-KULTAA!
  10. Kangasala 26.2.05 Miehet, B 7 km; 14,45 min ja 1. sija
  11. Joensuu SPKL SM 19.3.05 Miehet B 10 km; 22,56 min ja 1. sija SPKL-SM-KULTAA!


Hopi, kuva L. Salonen.

POHJ TVA FIN TVA S TVA N TVA BH TENDING FLY-FLY, "Hopi" on musta-valkoinen, vilkas ja kontaktihakuinen narttu. Sen omistaa Päivi Heino Turusta. Hänen vanhempi kisakoiransa on bcn Ninni, jolla Päivi kisaa tokossa erikoisvoittajaluokassa ja agilityssa. Hopin kanssa tullaan harrastamaan tokoa ja paimennusta.

Hopi siirtyi keväällä 2004 tokossa erikoisvoittajaluokkaan, jossa se saavutti alkukesällä 2005 Suomen Tottelevaisuusvalion arvon. Syksyllä 2006 Hopista tuli Ruotsin Tottelevaisuusvalio. 2007 Hopi voitti TSAU:n seuranmestaruuden. Keväällä 2007 Hopista tuli myös Norjan Tottelevaisuusvalio, ja samalla POHJ TVA.

KILPAILUT:

toko
  1. Raisio 4.5.03 alo 1; 191 p, kp ja 2. sija - siirtyi avoimeen luokkaan!
  2. Parainen 29.5.03 avo 1; 169 p ja 1. sija - siirtyi voittajaluokkaan!
  3. Pihtipudas 15.6.03 avo 1; 167 p
  4. Inkoo 25.4.04 voi 1; 292, kp ja 1. sija - siirtyi erikoisvoittajaluokkaan!
  5. Järvenpää j-SM 22.5.04 voi 1; 259 ja 5/44
  6. Lieto 2.4.05 evl 1; 283,5 p ja 1. sija - TSAU:n seuranmestaruus!
  7. Turku 22.5.05 evl 1; 291 p ja 1. sija
  8. Uusikaupunki evl 1; 272,5 p ja 1. sija - Suomen Tottelevaisuusvalio!!
  9. Kokemäki evl 1; 260 p
  10. Turku 11.3.06 evl 1; 292 p ja 1. sija
  11. Turku 15.4.06 evl 1; 278,5 p ja 3. sija
  12. Ruotsi 9.9.06 elit 1; 287,5 p ja 1. sija -Ruotsin Tottelevaisuusvalio!!
  13. Lieto evl 1; 301 p ja 2. sija - TSAU:n seuranmestaruus

pk (jälki)
  1. Raisio 12.6.04 Hyväksytty BH-koe

Seita, kuva Sini Lindroos.

`FIN AVA`TENDING FAST FLY, "Seita" on taistelutahtoinen, aktiivinen narttu, myös musta-valkoinen väriltään. Seita meni Kati ja Samu Mäntyniemelle, joilla on meiltä jo kasvatti aiemmasta pentueestamme; Velhon pentu Rho. Seitaa tulee ohjaamaan Samu, jonka aikaisempi kisakoira, agilityssa 3-luokassa kisannut Joona, on siirtynyt eläkkeelle.

Seitalla tullaan harrastamaan tokoa, agilitya ja jälkeä.
Kesällä 2003 Seita voitti KKH:n 2-joukkueessa tokon Joukkue-SM-kultaa.

Seita siirtyi keväällä 2003 tokossa voittajaluokkaan, ja syksyllä 2004 agilityssa 3-luokkaan. Keväällä 2006 se sai kasaan nollavoiton Suomen Agilityvalion arvoon.

KILPAILUT:

toko
  1. Lahti 19.1.03 alo 1; 193 p ja 3. sija - siirtyi avoimeen luokkaan!
  2. Vääksy 6.4.03 avo 1; 183,5 p ja 2. sija
  3. Pihtipudas 15.6.03 avo 1; 170,5 p - Joukkue-SM-kultaa!

agility
  1. Helsinki 4.4.04 1-lk; 0 vp ja 2. sija
  2. Kotka 2.7.04 1-lk; 0 vp ja 1. sija
  3. Espoo 2.8.04 1-lk; 0 vp ja 1. sija - siirtyy 2-luokkaan
  4. Asikkala 7.8.04 2-lk; 0 vp ja 1.sija
  5. Vantaa 14.8.04 2-lk; 0 vp ja 1. sija
  6. Kirkkonummi 23.10. 2-lk; 0 vp ja 4. sija
  7. Kerava 7.11.04 2-lk; 0 vp ja 2. sija - siirtyy 3-luokkaan
  8. Kangasala 13.11.04 3-lk; 0 vp ja 2. sija
  9. Tampere 14.11.04 3-lk; 0 vp ja 2. sija
  10. Riihimäki 6.12.04 3-lk; 0 vp ja 15. sija
  11. Riihimäki 6.12.04 3-lk; 0 vp ja 1. sija
  12. Kajaani 8.1.05 3-lk; 0 vp ja 2. sija
  13. Kerava 13.3.05 3-lk; 0 vp ja 2. sija
  14. Riihimäki 14.4.06 3-lk; 0 vp ja 1. sija - Suomen Agilityvalio!!


Tino ja Rudy.

Palaa takaisin.