Juttu 4; Tokon Joukkue-SM
Palaa takaisin.

Tokon Joukkue-SM-pronssia 2000!

Kesäkuinen aamu valkeni aurinkoisena Pieksämäellä, kun 170 tokoilijaa valmistautui Joukkue- SM:iin. Meidän porukka Keravan Koiraharrastajista - Riitta & Tao, Pekka & Velho, Leea & Noita, Virve & Aiko ja Minna & Elli heräilimme hotellilla kuka enemmän ja kuka vähemmän nukkuneena. Hotelli sijaitsi erittäin upealla paikalla niemen kärjessä, niin että kummallakin puolella siinti järvi. Edellisenä iltana käytiin ulkona syömässä, ja taas laskimme leikkiä, kuinka kaikki palkinnot eivät taaskaan mahtuisi paluumatkalla autoille... Leikki leikkinä, ja totesimmekin siihen, että näin nuorella joukkueella, koirien keski-ikä 2 vuotta, epäonnistumisen vaarakin on toki suuri.

KKH:n joukkue

Meillä oli mielenkiintoinen joukkue: kolme kasvattia samasta pentueesta; T-pennut The Talisman ja The Troll-Drum tokon avoimessa luokassa, ja Too Much Magic voittajaluokassa. Aiko ja Noita olivat kumpikin jo saaneet siirtotulokset voihin, mutta tulivat kilpailemaan vielä tämän yhden kisan avoimeen. Taolla puolestaan uupui yksi ykkönen voista, että se siirtyisi erikoisvoittajaluokkaan. "Täti-Velho" kisasi evl:ssä, edellisenä päivänä se oli jo kerran suorittanut samat liikkeet, epäonnistuen hyppynoudossa, kun metalliesine oli erilainen kun yleensä Etelä-Suomen kisoissa, mutta ollen kuitenkin hyvin vauhdikkaalla suorituksella SM-8, kisojen parhaana bordercolliena. Ja joukkueen vahvistuksena meillä oli saksanpaimenkoiranarttu Elli Snellin Minnan ohjaamana - eihän aivan roturasistiksikaan sovi ryhtyä!

Aamiaisella tavattiin kilpailevien joukkueiden jäseniä ja kiusoiteltiin toisiamme porukalla. Edellisen päivän henkilökohtaisiin SM:iin verrattuna tunnelma oli jo suorastaan rento! Ns. vanhat mitalijoukkueet tunsivat kyllä toisensa, ja jo aamupäivän aikana mitalit jaettiin pariin kertaan!

Aamu alkoi paraatilla ja joukkueiden esittelynä kisapaikalla, ja pilviäkin alkoi kertyä lähistölle. Sää olikin vaihteleva koko kisapäivän ajan, pilvisestä ihannekelistä helteeseen ja ukkosmyräkkään. Aamun ekoja vuoroja osui Pekalle ja Velholle; koira toimi vauhdikkaasti edelleen, mutta samat virheet toistuivat edellisestä päivästä, eli metallinouto 0, ja kaukokäskyissäkään ei Velho noussut ekalla käskyllä seisomaan. Kakkostuloksella siis aloitettiin. Meillä toinen suoritusvuoro osui Minnalle ja Ellille, jotka kisasivat ekaa kertaa alokas-luokassa. Homma hoitui kuin kokeneemmaltakin tekijältä, ja 170,5 pistettä ja 1-tulos. Sitten seurasikin pitkä odottelu, kun T-pentueen pennut olivat aakkosjärjestyksen mukaan päivän viimeisimpiä koiria. Kirkkonummelaisten Nisulan Raunon lapinkoira Elle oli oli jo räväyttänyt evl:ssä yli 290 p tuloksen, samoin Porvoolaisten Nilla belggarillaan Henna. Eli selkeä ykköstulos pitäisi Taon saada voittajasta, ja muidenkin onnistua alemmissa! Alkoi jännittämään!

Voittajassa starttasi päivän viimeisten koirakkojen joukossa varkauslainen Vilpposen Minna Taon täysveljellä Tigrulla, ja antoi meille esimerkkiä, kuinka liikkeet suoritetaan, kun ne tehdään nopeasti ja hyvin. Tigru antoi meille sitten tasoitusta kaukokäskyissä, ja me pääsimmekin seuraavaksi kehiin. Tao aloitti liikkeet hyvin kympin seuraamisella, ja jatkoi 10-linjaa sitten ruudussa ja noudoissa. Luoksetulo oli sen verran vauhdikas, etten itsekään tajunnut reagoida riittävän nopeasti, ja seisominen myöhästyi pahasti. Kaukokäskyissä jouduin myös antamaan 2 uusintakäskyä. Loppusaldo oli 280 p, päivän parhaat voittajassa, ja nyt alettiin jännittämään Noitaa ja Aikoa!

Tao ja Riitta

Virve Aikolla ja Leea Noidan kanssa starttasivat iltapäivän kuumuudessa, ja kummatkin tekivät tasaista 1-tulosta: 171 ja 170 pistettä! Aikon seuraaminen ja nouto vakuuttivat, Noidan bravuurit olivat myös nämä samat vauhdikkaat liikkeet. Sijoitukset 4. ja 6. avoimen luokan 60 koirakon joukossa! Nyt taas pistetaululle laskeskelemaan!

Kirkkonummelaisille ei kukaan voi mitään, sen näki jo nyt! Myös hovawarttien joukkue oli tehnyt hienoa työtä - porvoolaiset olivat melkein samoissa pisteissä, ja espoolaisillakin oli vielä joku hyvä koira evl:ssä suorittamatta... Kolmen aikaan iltapäivällä alkoi tilanne olla selvä; Porvoo voitettiin pisteen mitalla, ja pronssia saatiin! Upeasti nuorelta joukkueeltamme ja Tending-kasvattiporukalta! Palkintojen jako oli jälleen juhlallinen, sää suosi taas vaihteeksi, ei muuta kuin ensi vuonna uudelleen!

Tao ja Velho

Velho ja Tao palkintoineen SM-kisaviikonlopun jälkeen!

Palaa takaisin.